MUN ARKIMEIKKI + ALEKOODI

25. maaliskuuta 2018

*Kaupallinen yhteistyö Sudion kanssa
Tekstin sisältämät linkit eivät ole affiliate-linkkejä

Mun arkiaamut sujuu poikkeuksetta samalla rutiinilla. Teen aamupalan jo illalla valmiiksi jääkaappiin, jotta voin vain napata sen mukaani töihin lähtiessä, enkä siis syö aamupalaa kotona, vaan keskityn sen tehokkaan puolituntisen ihan puhtaasti itseni kampaamiseen ja kellon kanssa kilpaa juoksemiseen. Aikaisen aamupalan sijasta oleellisena osana mun arkiaamuja on kuitenkin kuulokkeet, sillä hiljasuudessa eteneminen ei vaan toimi mulla ja radioväki pitää mut hyvin perillä kellonajasta. Niin pieneltä asialta kuin se voikin tuntua, kuulokkeiden päässä roikkuva puhelin voi hyvinkin olla käyttäjänsä tiellä - etenkin kiireessä. Ei oo edes yks tai kaks kertaa, kun mun puhelin on aamutoimien ohessa lennellyt pitkin permantoa ja jopa liipannut läheltä vessanpönttöä. Tästä syystä mä lähdin viime syksynä erittäin mielelläni mukaan, kun ruotsalainen Sudio lähestyi mua ja kysyi, josko haluaisin testata heidän kuulokkeitaan. Bluetooth-kuulokkeet on tosi pitkään olleet mun mielessä ihan samanlainen "nice to have" -turhake, kuten aikoinaan äänikirjat, etukamerat ja kameroiden kääntyvät näytötkin. Tartun edelleen mielelläni perinteisiin nappikuulokkeisiin, mutta erityisesti työaamuisin langattomat on ear -kuulokkeet ovat pelastaneet mut turhalta sähellykseltä ja sen myötä myös myöhästymiseltä. Puhelin lentää heti kuulokkeisiin yhdistämisen jälkeen suoraan laukkuun, eikä käy lähelläkään vessanpönttöä.

P12804732

Vaikka meikkaaminen on ihanaa ja mä työskentelen jossain määrin rennolla ja luovalla alalla, ei mua tavallisena työpäivänä hotsita herätä ihan kauheen aikaisin vain kyhätäkseni mitä upeimpia ja värikkäimpiä silmämeikkejä. Mun arkimeikki on siis todella minimaalinen, miltei "no makeup -makeup" -tyyppinen kokonaisuus ilman huulipunaa, varjostuksia ja luomiväriä. Joinain päivinä ripsarikin jää pois kyydistä. Sen sijaan elän tällä hetkellä hehkulle ja kuultavuudelle, joka kuivaa ihoa meikatessa on pakko kaivaa purkista. Sudion Regentit toimivat vastaavanlaista meikkiä tehdessä loistavasti, sillä sirosta rungostaan huolimatta ne tietenkin peittävät korvat, mutta kuulasta ja full glamia huomattavasti kevyempää pohjaa tehdessä se ei haittaa ollenkaan.

P12805092 P12805142 base

Keskityn meikissä suurimmilta osin pohjan tekemiseen. Meikkivoiteena mulla on edellisessäkin postauksessa hypettämäni MAC Mineralize Moisture Foundation, peitevoiteena legendaarinen Tarte Shape Tape ja puuterina Hourglassin Ambient Lighting Powder sävyssä Ethereal Light. Poskipuna vaihtelee vähän fiiliksen mukaan, mutta NARSin Sin on mun ultimaattinen suosikki tällä hetkellä. Highlighter menee vähän samaan kastiin, MAC Mineralize Skinfinish on vain se kaikista helpoin valinta. Sekoitan meikkivoiteen joukkoon tipan Lumenen Instant Illuminizeria, töpöttelen nestemäiset tuotteet kasvoille kostealla meikkisienellä, puuteroin kasvot kevyesti siveltimellä edestakaista liikettä vältellen, sudin poskipunan posken keskikohdalta viistosti kohti ohimoa ja lopuksi levitän highlighteria kasvojen korkeimpiin kohtiin. MAC Fix+ toimii viimeistelysuihkeena sulauttaen kaiken puuterimaisen ihoon ja tuoden esiin entistä enemmän sitä hehkua ja luonnollisuutta.

P12805192 eyes


Kulmakarvoja paklatessa suosin Anastasian Dipbrow Pomadea, koska sillä on kaikista helpointa saada aikaan kestävä ja siisti lopputulos. Instakulmat on olleet omalla kohdalla menneen talven lumia jo pitkään ja tykkään siitä, että omat luonnolliset kulmakarvat näkyy meikin alta. Oikein luonnollista lopputulosta havitellessani tartun Maybellinen Brow Precise Micro Penciliin. Ripsiväri taasen vaihtelee tarpeen mukaan. Jos edessä on oikein pitkä päivä, valitsen jotain vedenkestävää tai muuten kovempaa kulutusta sietävän ripsivärin. Maybellinen Lash Sensational on mun ikisuosikki, mutta tällä hetkellä yritän käyttää kaikki vanhat hylsyt pois laatikon pohjalta pyörimästä ja parhaillaan kierrossa on Too Facedin Better Than Sex.

P12805052

Lopputulos ei ole täydellisen viimeistelty, mutta tällaisesta lookista mä pidän juuri nyt. Se on nopea lätkiä paikoilleen ja sitä on helppo korjailla päivän mittaan. Tavoitteena mulla on selvitä ovesta ulos mahdollisimman pian heräämisestä ja olen koittanut pitää arkimeikkini sellaisena, että sen voi tarvittaessa hoitaa myös työpaikalla. Aamu-unisena mä olen tietysti ihan itse se syyllinen hankaliin ja kiireisiin aamuihini, mutta kevyt meikki ja langattomat kuulokkeet tuovat niihin omanlaisensa helpotuksen. Kuulokepiuhasta ovenkahvaan jääminen voi ottaa kiireessä ihan järjettömän paljon päähän!

Koodilla jennatoiv saat -15% alennuksen mistä tahansa Sudion kuulokkeista, alennuskoodi on voimassa toistaiseksi. Valikoimaan voit tutustua täällä ja miltei viiden kuukauden mittaisen kokemuksen pohjalta voin erittäin lämpimästi suositella Regent-mallia (tosin, jos olisin osannut ajatella vähän pidemmälle, olisin valinnut valkoisten sijasta ennemmin mustat kuulokkeet)!

6 kommenttia

  1. Ihana postaus ja freesi meikki! Voitko joskus näyttää kuvien/videon avulla että miten teit sinun häämeikin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tismalleen samaa meikkiä tuskin, kun sen tekeminen meni niin sumussa ja tein siihen viime hetken muutoksia, joita en enää muista, mutta mulla on kyllä olemassa vaiheittaiset kuvat mun häämeikin perusperiaatteista ja melkein samanlaisesta lopputuloksesta :-) Mielelläni heitän ne blogin puolelle jossain vaiheessa!

      Kiitos paljon ♥

      Poista
  2. Moi!

    Sun iho vaikuttaa jotenkin tosi samankaltaiselta kuin mun yhden kaverin, ja hän on jo tovin tuskaillut etsiessään meikkivoidetta, joka olisi full coverage, mutta ei matta (mielellään jopa sellainen, josta tulee ihanan "dewy" lopputulos). Ootko sä löytänyt/etsinyt jotain tällaista? Ois tosi kiva kuulla vinkkejä!

    P.S. Oon jo kauan miettinyt Fix +:n hankkimista, tän postauksen jälkeen on ehkä pakko uskaltaa sijoittaa pennit siihen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Täydellinen full coverage -meikkivoide on tosi haastava löytää tämänkaltaselle ihotyypille kuin mullakin on, mutta Charlotte Tilburyn Magic on yks harvoista :-) Lopputulos ei oo ihan täysin dewy, muttei mattakaan ja iholla Magic on ihanan kevyt. Lisähehkua siihen (tai mihin tahansa muuhunkin meikkivoiteeseen) saa esimerkiks noilla Lumenen hehkutipoilla tai kasvoöljyllä! Charlotte Tilburyn haastavuus vaan piilee siinä, että Suomeen se pitää tilata netistä ja sävyn kanssa saa vähän arpoa.

      Kerrostettavissa olevista meikkivoiteista suosittelen ehdottomasti tota MAC Mineralize Moisturea. Ja ehottomasti Fix+ testiin! Se ei varsinaisesti kiinnitä mitään, mutta se toimii ihan loistavasti niin meikin pohjalla kuin sen päälläkin :-)

      Poista
  3. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista

Instagram

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne