PROJEKTI OMA HIUSVÄRI: RIITTIKÖ KÄRSIVÄLLISYYS?

28. syyskuuta 2017

Kirjoittelin viime kesänä suunnitelmistani kasvattaa oma hiusväri takaisin. Sen jälkeen edistystä on tapahtunut ja hiustenhoitorutiinitkin ovat muuttuneet merkittävästi pelkästään menneen kevään ja kesän aikana. Tällä hetkellä hiusväriäni voisi kai kuvailla tummanvaaleaksi tai vaaleanruskeaksi, josta tietyssä valossa hohkaa geenilotossa kohdalleni osunut punapigmentti enemmän ja vähemmän läpi. Jossain toisessa valossa näytän ihan kinkeriltä, toisessa valossa taas tämän pehkon seasta voi erottaa montaa vaaleanruskean ja blondin sävyä. Jos joku kysyy hiustenväriä, en siihen osaa välttämättä ihan kauhean yksioikoisesti vastata.
  Oma hiusväri ei siis ole hirvittävän kaukana, kun ottaa huomioon, miten kauas tummanruskeasta on vihdoin päästy. Mä en ole nähnyt omaa väriäni yli 10 vuoteen muuten kuin tummanvaaleanharmaan juurikasvun muodossa. Pituuttakin on tähän lettiin tullut ihan kivasti, mutta rehellisesti sanoen en millään malttaisi odottaa sitä, että pääsisin kaiken meneillään olevan härdellin keskeltä kampaajan penkkiin hakemaan kotoisen polkkatukan takaisin.

IMG_0459

Vaikka vaalennuksia ei ole tehty mitenkään ihan hirveästi, vaan luonnon ja kulutuksen on annettu tehdä tehtävänsä, oon tarrautunut entistä tiukemmin kosteuttaviin ja silottaviin tuotteisiin. Jostain kumman syystä ajoittainen hamppuisuus tulee esiin erityisesti tyvessä, eli siinä täysin käsittelemättömässä hiuksessa. Hämmästelin tätä aika pitkään, että miten voi muka olla mahdollista omistaa samalla sekä jäätävä pörrö että suomalainen lasitukka, jossa letit eivät pysy, kunnes äiti muistutti mua lapsuusajan kauhusta: niskaan yön aikana ilmestyneet takkupesät, joita äiti uhkaili useamman kerran keittiösaksilla, kun olin pieni. Siitä sitten kai tietää olevansa saamassa omat hiuksensa takaisin, kun ne ovat alkaneet käyttäytyä samoin kuin silloin ennen hiusvärikierrettä.

Mä muotoilen ja laitan mun tukkaa ihan todella vähän. Alkuvuodesta jaksoin vielä letittää ja ähertää peilin ääressä melkein joka aamu, mutta kesän korvalla meidän asunto muuttui 50-neliöiseksi saunaksi eikä ranskanlettien väkertäminen ja pyörteiden taltuttaminen sen vuoksi napannut. Siirryttyäni aamusuihkuttelijasta iltasuihkuttelijaksi myös päivittäinen föönaus on jäänyt pois päiväjärjestyksestä kaiken muun lämpökäsittelyn ohella. Vaivaudun napsauttamaan suoristusraudan päälle vain juhlaa varten tai jos kaikki mun päänahasta löytyvät pyörteet ovat yön aikana heittäneet häränpyllyä. Musta on tullut myös entistä tunnollisempi lämpösuojan käyttäjä.
  Enhän mä oikein koskaan ole ollut mikään kummoinen hiusten kanssa pelaaja, naamakosmetiikka on aina viehättänyt enemmän. Jotkut varmaan muistavatkin sen mun MPDL-aikojen kuparisen reuhkan, jota silloinkin kiharsin vain joskus ja jouluna. Nutturabuumikin meni osaltani aika nopeasti ohi. Ihastelen monesti kaupungilla vastaantulevia lettikampauksia, mutta mun kärsivällisyys (saati notkeus, tai lähinnä sen puute) ei riitä niiden tekemiseen. Tämä oman hiusvärin kasvattaminen onneksi tukee tätä mun hiusfilosofiaa, sillä mun ei ole enää hetkeen tarvinnut murehtia juurikasvuakaan!

Onko joku teistä lukijoista aloittanut tai kenties jo saavuttanut projekti oma hiusvärin? Mikä oli se kaikista tuskallisin hetki ja kuinka kauan kasvatusprosessissa kesti? Mikäli homma on vielä kesken, niin tsemppiä siihen! Lopputulos palkitsee ja se on kaikkien niiden hiuskriisien arvoista ♥

16 kommenttia

  1. yritin pari kertaa aloittaa oman värin kasvattamisen, ensimmäinen yritys kaatui kärsimättömyyteen ja kun tukka oli tummanruskea kasvatuksen aloittaessa, ennen pitkää tukka näytti aika törkeältä harmahtavan ruskealla ylipitkällä juurikasvulla joten vedin takaisin tummaksi. tätä päätöstä kaduttiin sitten myöhemmin aika toden teolla :-D
    vuoden päästä tästä aloin kasvattamisen uudestaan, olin vaalentanut tukkaani suht saman väriseksi kuin omani mutta kirotun punapigmentin takia viileät sävyt taittoivat aina viikon päästä värjäyksestä keltaiseen, vaikka kuinka hopeashampoon kanss läträsin. kasvatuksen loppuvaiheessa pelleilin jo värjäyksen kanssa niin että latvat löytyivät vuoroin kuparin, punaisen että violetin väreissä

    pari vuotta siinä meni että olin saanut omaa väriä kasvatettua sen verran että uskalsin napsaista kaiken värjätyn pois ja lopputulos oli olkapäille ulottuvat omaa väriä olevat hiukset. tukka kasvoi vuodessa ihannepituuteen rinnoille asti enkä voisi olla tyytyväisempi! jälkiviisas saa aina olla ja tekisin monta asiaa nyt eri tavalla kasvatuksessa mutta kärsivällisyys on se kaiken a ja o, kyllä se lopputulos sitten palkitsee :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myös mielelläni odottaisin vielä hetken, että saisin tuolta tyvestä kunnolla omaa väriä esiin ja menisin vasta sitten leikkuuttamaan vielä vaalennusaineista nauttivat latvat veks :-) Mullakin ne nimittäin tahtoo välillä jopa vähän vihertää, kun vanhan talon putkisto tuo pesuveden mukana kuparia ja siihen kylkeen vielä hopeashampoo, niin cocktaili on valmis.

      Mutta voidaanpahan ainakin sanoa olleemme edes jossain kärsivällisiä ;-) Yksi asia vähemmän mitä stressata: juurikasvu!

      Poista
  2. Tosi upea väri kyllä luonnostaan sulla! :-) On kyllä varmaan vaatinu aikaa ja kärsivällisyyttä mut hyvältä näyttää. Mulla on aina ollut oma väri päässä, lukuunottamatta v. 2004 Color Pulse -valloitusta, jollon koko pää meni oranssiksi :-D Mut oma väri tekee kyllä kukkarolle hyvää, se on paras puoli vaikka välillä ärsyttäiskin sama suomalainen väri päässä! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan Color Pulse. Ne oranssinhohtoiset paketit olivat ne, jotka mutkin saivat mieron tielle silloin 11-vuotiaana :-D Ne piirroshahmot oli mun heikkous.

      Vielä jonkin aikaa opiskelijastatusta nauttivana oon kyllä älyttömän tyytyväinen siihen, ettei värjäykseen tarvii pistää pesonjeniä!

      Poista
  3. Vähän yli vuosi kasvattamista takana! Lähtökohtana oli tummanruskeat raidalliset hiukset, juuri ja juuri ylsi olkapäille :-D oma väri on (tai ainakin tuntuu) perus maantienharmaalta, joka näytti melkosen rumalta kasvaessaan ulos. Pipoa päähän pahimpina päivinä, nyt on about kymmenen senttiä hiusta jossa on vielä raitoja ja muuta väriä jäljellä. Ei vaan tekisi mieli leikata vielä pois! Koskakohan oisin ite nähnyt viimeksi oman värin päässä.. lukion ykkösellä, 2012 kenties? :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipo pelastaa paljon, mä vedin viime vuonna kasvatusprosessin ollessa pahimmillaan lippiksen syvälle päähän hyvin monessa käänteessä :-D

      Sullakin on tuosta oman värin viimekohtaamisesta jo ihan kiitettävä aika!

      Poista
  4. Mulla oli punaruskea tukka, kun lopetin värjäämisen seinään :D Oma väri siis sellainen tylsääkin tylsempi suomalainen rumanruskea. Mutta olin vaan niin kyllästynyt jatkuvaan värjäämiseen. Lopetin värjäämisen kesällä niin sopivasti aurinko haalisti väriä ja punertava nyt muutenkin haalistuu aika nopsaan ainakin mulla, niin ei tullut kovaa tuskaa missään kohtaa :D Värit itseasiassa sulautui yhteen niin hyvin, että ei sellaista tosiselkeää juurikasvurajaa edes tullut, kumma kyllä. (Tosin pidin silti aika paljon tukkaa kiinni, nutturan kanssa kummallinen väri ei näkynyt niin paljoa :D) Jossain kohtaa kun kampaajalla kävin siistimässä latvoja niin kampaajakin luuli että mulla oli tarkoituksella tehty liukuvärjäys haha :D Nyt kaksi vuotta myöhemmin mulla on enää latvoissa ihan aavistuksen oranssimpi sävy kuin muualla, mutta en raaski leikata pitkää tukkaa polkaksi että saisin kaiken kerralla pois. Kun ei se edes haittaa enää :D Ja yllätti myös se, ettei tämä oma väri näytäkkään edes niin kamalalta kuin oon aina kuvitellut! (tai ehkä 8 vuoden värjäyskierteen aikana oma hiusväri siellä alla tummui eikä olekaan enää niin maantienvärinen, vaan vähän tummempi!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, muistan myös oman yrityksen ajoilta, kun mulla oli punaruskeat hiukset! Aurinko haalisti värin todella kivaksi kesän aikana, mutta syksyn mittaan mun innostus kasvatusprosessia kohtaan laski voimakkaasti ja loppusyksystä värjäsinkin hiukset ihan leiskuvanpunaisiksi :-D Todella iso virhe...

      Ja se on ihan totta, ettei se oma väri oikeasti ole niin paha kuin mitä on kuvitellut! Meidät 2000-luvulla peruskoulua käyneet likat on vain aivopesty aikoinaan siihen ajatukseen, että jotain väriä pitää olla. Värjäämättömät hiukset oli ainakin omissa kaveripiireissä melko harvassa - jossei ihan toiseen ääripäähän saanut värin kanssa mennä, niin raitoja tai sävyte oli silti pakko olla!

      Poista
  5. Mä päätin just vetää yli puoleen selkään olleen lähes omanvärisen (likaisen vaalean) lettini olkapituiseksi. Samalla sanoin kampaajalle, että latvoihin olisi kiva saada väriä reverse ombren tms muodossa, mutta päädyttiin kuitenkin vaalennukseen. Toive oli, että balayage tyylistä, jotta juurikasvua ei tarvisi värjätä. Ei vissiin kampaaja hiffannu mun visiota, sillä väännettiin raitoja pää täyteen, ja raidoittamattomat kohdat vedettiin vielä vapaalla kädellä lopuksi (siis mitä ihmettä??). Lopputulos: väriin oon tyytyväinen (vaikka siitä tulikin vaaleampi kuin olin alunperin halunnut) ja pituuteen enemmän kuin tyytyväinen (8 vuoden pakkokasvatuksen jälkeen päätin vaihdoin etsiä pituuden, josta oikesti pidän), mutta kampaajasta en pitänyt. Käyntikin kesti varatun kahden tunnin sijasta reilut kolme tuntia, eikä kampaaja edes yrittänyt jutella mukavia, vaan hautasi minut vain foliokääreiden alle hiljaisuuteen. Pitänee jatkaa luottokampaajan etsimistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä kuitenkin, että lopputulos ei ollut sieltä pahimmista painajaisista, vaikka palvelu ilmeisesti kävi ainakin lähellä? Se oman vision selittäminen vieraalle on aina oman työn ja tuskan takana, vaikka se olisi omassa päässä kuinka selkeänä tahansa :-D

      Poista
  6. Mä päätin pari vuotta sitten, että en jaksa enää lotrata näiden hiusvärien kanssa. Lisäks tuntu et olin alkanu herkistymään hiusväreille kun päänahkaa kutitti aina, kun oli väriä päässä. Mulla ei oikeestaan erottunut se juurikasvu juuri ollenkaan, se väri kuitenkin haalistu ja kulu ajanmyötä. Sävyeron huomaa ainoastaan latvoissa, mut ei ollu missään vaiheessa sellasta selkeetä juurikasvun rajaa. Oma väri on vaaleenruskea ja voi että miten viihdyn omassa hiusvärissä! Mä ite uskon et suurimmalle osalle se oma hiusväri sopii kaikista parhaiten, koska se on se luonnollisin väri. Ainakin mitä oon katsonut omia vanhoja kuvia, niin ei se värjätty hius ihan niin kaunis ja luonnollinen ollutkaan mitä tää oma on. Ja ihanan helppoa ja halpaa kun ei tarvi kun välillä näyttää saksia. Sen sijaan otsahiusten kasvatusprosessi on vaatinut vähän enemmän pitkää pinnaa! Ehkä sekin lopulta palkitsee! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myös epäilen jonkintasoista herkistymistä itselläni, koska tuota kutinaa ilmeni aika ajoin, mutta toisaalta mulla on muutenkin ihan luokattoman herkkä ja kuiva päänahka. On ollut ihanaa, kun tietää, että nuppi on täydessä luonnontilassa, kun se värien kanssa lutraaminen vei aina omat resurssinsa ja säännöllisin väliajoin näytti siltä kuin olis ollut kaljuuntumassa, kun vaalea tyvi puski tummien hiusten sekaan.

      Monilla ihmisillä se oma väri on oikeasti kaikista sopivin mahdollisin. Tietysti sitä voi jollain tapaa ehostaa, mutta olen mäkin nykyisin sitä mieltä, että useimpia luontaisia ominaisuuksia kannattaa ennemmin korostaa jollain tapaa kuin peittää tyystin. Tyyli on aina tyyli ja esimerkiksi sateenkaarihiukset on poikkeuksia ihania ainakin siltä osin, mitä itse oon nähnyt, mutta kyllä itseäkin naurattaa nyt jälkikäteen katsoa vaikka riparikuvia, kun oon tummakutrisena ollut ihan ekstrakalpea :'-)

      Ja kasvaa ne otsahiuksetkin lopulta pois! Been there, done that also ;-D

      Poista
  7. Onpa sulla upea väri luonnostaan! Itse päätin alkaa saman projektin, 5 kk kasvattelua takana (=2 kk karmea juurikasvuaikaa takana) helpottaneet kun juurikasvu tulee siihen mittaan että se vaikuttaa pikemminkin liukuvärjäykseltä, ehkä joskus 5 kk päästä. Toistaiseksi olen ihastunut odottamaan mitä väriä päästä tulee, tummanvaaleaa, muutama keltaiseen taittava hius ja luonnollinen raitakin siellä näyttää olevan. Väri on kauniimpi kuin yksikään värjäämäni blondi, jotka ovat nopeasti alkaneet taittaa keltaiseen ja kasvaneet juurikasvua... aiemmin olen värjää nyt siksi etteivät hiukset rasvottuisi pikana, nyt hiusten pesu joka toinen päivä riittää, eikä tukka ole heti pesun jälkeen lähmäinen kuten vielä nuorempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Parasta tuossa kasvatusprojektissa oli kieltämättä se, kun ei yhtään tiennyt, mitä odottaa :-D "Kaikki tänne heti nyt" -ihmisenä se odotus oli kyllä todella tuskaisaa, mutta todellakin kaiken vaivan arvosta. Se on melkein uskomatonta, miten sitä silloin joskus on pitänyt omaa väriään ihan hirveänä.

      Poista
  8. Oman luonnollisen värin takaisin tuominen vaatii kyllä paljon kärsivällisyyttä ja omalla kohdalla hiukset olivat kauon aika järkyttävän näköiset. Onneksi jaksoin kasvattaa ja oli mahtavaa leikata hiukset kohtalaisen lyhyeksi, kun jäljellä oli enää oma sävy. On mukavaa kuulla esim. kampaajalta, että omat hiukset on kauniin väriset ja hyväkuntoiset. En taida värjätä enää koko päätä. Kerran olen laittanut vaaleita raitoja hiuksiin ja ne onneksi näyttävät nyt kivan luonnolliselta kun hiukset ovat senkin jälkeen kasvaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raidat kieltämättä tuovat siihen omaan väriin kivan vivahteen kuitenkaan muokkaamatta kokonaisuutta liiakseen! Taitavat olla itselläkin jatkossa ainut värikäsittely, jonka kuontalolleni sallin. Ei tätä oman värin takaisin kasvatusta hirveän monesti viitsisi tehdä! :-D

      Poista

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne