VOIKO LIFESTYLE-BLOGIA KIRJOITTAA ILMAN KUVIA?

30. lokakuuta 2016

Tiedättekö mikä on hirvittävän turhauttavaa? Kun sulla ois tekstimateriaalia vaikka muille jakaa, muttei yhtäkään kuvaa. Ei siis yhden ainutta. Kameran muistikortti on tyhjä, tietokoneen viimeisin kunnollinen kuvakansio on tehty joskus viikkoja sitten ja fiilis on lähinnä sellanen, ettei kuuden ja puolen vuoden jälkeen ole enää mitään kuvattavaa. Tää on mulle ihan uusi ilmiö. Mun visuaalinen mielikuvitus on ollut ihan nollassa, sillä vaikka periaatteessa jo pelkästään meillä kotona on kaikenlaista kuvattavan veroista, ei homma vaan lähe.

IMG_63812

Voiko lifestyle-blogia kirjoittaa ilman kuvia? Ei minusta. Tai tottakai voi, mutta onko se sitä, mitä mä haluan omaan blogiini? Kuvattomuutta? En myöskään koe olevani niin taitava kynäniekka, etenkään enää näin reilu kolme vuotta lukion päättymisen jälkeen, että osaisin muka vangita lukijan huomion tyystin tekstin avulla. Haluan kirjoittaa lifestyle-blogia, josta itse kiinnostuisin. Ja sellainen blogi sisältää taitavasti tuotettua visuaalista materiaalia.
  Hääblogihan on hitsin helppo. Ei mulla sinnekään ole vielä erikoisempaa matskua, kun koristeet mahtuvat vähän tavallista suurempaan kenkälaatikkoon tai sen ulkopuolelle, mekkoa en halua paljastaa ja rahaa on hassattu lähinnä aineettomiin asioihin sekä palveluntarjoajiin. Voin esimerkiksi ihan hyvin kirjoittaa hääruokailusta ilman omia kuvia, 1-3 inspiskuvaa lähdemerkintöineen riittää tekemään kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Ja sekös tässä nyt tökkii, sillä lifestyle-blogin puolelle olisi mielin määrin em. konkreettista materiaalia, jota kuvata. Mutta mä olen yksinkertaisesti kadottanut mielenkiintoni.


Useasti on tullut mietittyä, että miksi mä nyt tämän tai tuon kuvaisin blogiin. Sitten on niitä asioita, jotka ehdottomasti haluaisin kuvata, mutta joiden kuvaamiseen tarvitsen apua, jota mulla ei ole. Mä oon ennenkin maininnut asiasta, mutta mun lähipiirissä ei todella someteta. Mun parhaalla ystävällä ei ole Instagramia, Snapchatista nyt puhumattakaan. J ei vielä kuudenkaan vuoden jälkeen innostu ajatuksesta toimia hovikuvaajana ja mun keväällä teille esittelemäni asukuvaajakin muutti toiselle paikkakunnalle.
  Vaikka eletään somettamisen kulta-aikaa ja kaikki pitää taltioida vähintään sillä luurin kameralla, on musta edelleen todella noloa hiihdellä ihmisten ilmoilla kamera kourassa ja pysähtyä kuvaamaan milloin mitäkin vastaantulevaa objektia. Saati että mä itse hengailisin siellä kameran edessä. Mulla on päässä joku pieni pinttymäntapainen, joka haluaa toteuttaa kaiken kotona tai mahdollisimman lähellä kotia. 

IMG_63912

Kuvissa esiintyy pieniä paloja meidän tämänhetkisestä olohuoneesta. Ei hirveän bloggaajamainen, eh? Mut kun aina ei vaan jaksa olla. Bloggaajamainen siis. Vaikka mä olen monicamaisen siisti ihminen, on mullakin viikkoja, jolloin en vaan jaksa kerätä poikien saunaillan jäljiltä jääneitä kaljatölkkejä piiloon. Tai pöyhiä sohvatyynyjä. Eteisen mattokin on ihan hanurista, kun se rullaantuu aina välioven avautuessa. Mut ettehän te nyt tätä halua nähdä?
  Lifestyle-blogin terminologia ja määritelmä on todella harmaata aluetta, mutta pääpiirteittäin aihealueen kuuluisi kuitenkin inspiroida. Mun lempiblogit sisältävät kekseliäitä asuvalintoja, kauniisti kuvattuja leipomuksia, jokatytön kauneustipsejä ja DIY-vinkkejä, jotka inspiroi lukijankin kokeilemaan jotain uutta. Kyllä mullakin on ideoita ja projekteja käynnissä. Oon vertaillut erimerkkisiä meikkimunia, suunnitellut pehmustetun sängynpäädyn ja koittanut säästää rahaa sen tekemiseen, koonnut tosi kivoja syysasuja ja vastannut teidän lähettämiinne kysymyksiin. Budapestin ostoksetkin on vielä esittelemättä, mutta pääsääntöisesti siitä syystä, etten oo vapaapäivinä jaksanut laittautua videonkuvauskuntoon. Kuvausinspiksen puute on saanut mut muutenkin vetelehtimään ja laiskistumaan, ajatus lopettamisestakin on jälleen käynyt mielessä.

IMG_63712

Nyt se inspiraatio on kuitenkin heräämässä. Halu blogata on ihan hirrrrrveä, jos verrataan vaikka viikon takaiseen. Enää tarvitsisi vain sitä valuutoista arvokkainta, aikaa. Olin eilen 9 tuntia töissä. Samoin viime lauantaina. Koko valoisan ajan päivästä siis. Huomenna oon noin 12 tuntia koulussa. Se on vielä sitä valoisan aikaakin pidempi pätkä päivästä. Loppuvuosi tulee olemaan haipakkaa ja tämän hetken stressipähkinä on harkkapaikan löytyminen tammikuuksi, kun mun opintosuunnitelma meni uusiksi alkusyksystä. Että vaikka mun kiinnostus on jossain ihan muualla, niin kyllä mä ennemmin rustaan harkkahakemuksia kuin kirjoitan blogia.
  Mä oikeesti kaipaan opiskeluja edeltävästä ajasta sitä, kun about kaikki hommat jäi aina kouluun tai työpaikalle. Kotona oleminen oli for me only, mitä nyt silloin tällöin kirjoitin jonkun koulussa aloitetun aineen tai esseen loppuun. Mun ei tarvinnut juosta koulun ryhmätöiden varjolla milloin minkäkin yhteistyöyrityksen toimistolla tai aikatauluttaa vapaa-aikaa, jotta ehtisin tehdä koulutehtävät ja blogipostaukset ajallaan sekä käydä töissä. Mutta kyllä tää tästä! Tunnelin päässä näkyy jo valoa.

"AI SIIS MISSÄ SÄ OOT TÖISSÄ?"

20. lokakuuta 2016

IMG_6364 

Mä en tee mielestäni mitenkään hirvittävän erikoista duunia. Silti kyseessä on sellainen homma, jonka mainitsemisesta saan aina kauheasti lisäkysymyksiä. Onhan meidän firman konsepti suhteellisen uusi tuttavuus ainakin Lahden alueella, meidän firman toimipiste avattiin vähän alle vuosi sitten. Jo pelkästään yrityksen nimen väärinkuuleminen aiheuttaa toisinaan hulvattomia tilanteita. Kerran juttelin baarissa erään kaverinkaverin kanssa todella pitkään mun työstä. Harmi vaan, että kaiken sen taustahälyn takia hän oli kuullut väärin ja luuli koko sen ajan mun työskentelevän ruumishuoneella. Missä mä en siis todellakaan työskentele.

  Oon aikasemmin kuluttanut mopin vartta ja kaupan kassan penkkiä. Niin tavallisia duuneja kuin vaan voi olla ja niiden suhteen oon useassakin tilanteessa ottanut sen "emmä tiiä, oon vaan töissä täällä" -asenteen. Mä kun en ihan oikeasti tiennyt oman työnkuvani lisäksi yhtään mitään. Toki hyödynnän siivoamisen ammattikikkoja omassa arjessani tätä nykyä ja kyllä se kassatädinkin sielunmaailma aukesi mulle ihan uudella tavalla toissakesäisen pestin aikana, enkä enää tiedostamattani perseile ostoksilla ollessani. Nyt mä olen kuitenkin ensimmäistä kertaa sellaisessa duunissa, jonka puheeksi tullessa saa aikaan helposti vähän pidemmänkin keskustelun. Duunissa, josta osaan kertoa enemmän kuin työstäni koskaan ennen ja jossa koen ensimmäistä kertaa saaneeni jonkinlaista vastuuta ja tunnustusta.
  Mä teen asiakaspalveluduunia, johon sisältyy myös jonkinverran toimistohommia. Yleensä me työskennellään toimistolla yksinämme niin pitkälle kuin omat voimavarat ja resurssit vaan riittää, sormen mennessä suuhun soitan esimiehelle. Kiireisen hetken iskiessä meitä saattaa olla jopa kaksi työntekijää paikalla. Oon oppinut tilittämään ja käyttämään meidän varausjärjestelmää eikä työpaikan puhelimeen vastaaminen jännitä enää laisinkaan. Asiakaspalvelun tasokin on meillä niin paljon henkilökohtaisempaa kuin vaikkapa siellä kaupan kassalla, että voinee kai sanoa mun oppineen siitäkin jotain uutta.

  Kuten sanoin, en nää mun duunia hirvittävän erikoisena noin niinkun yleisesti ottaen. Se ei ole ydinfysiikkaa enkä käsittele valtionsalaisuuksia; mä vaan opastan, rahastan, pidän huolen asiakkaiden viihtyvyydestä ja toivotan hyvää päivänjatkoa. Siivoan asiakkaiden jälkiä, pidän huolen yleisten tilojen siisteydestä ja iltavuorossa saatan tehdä päivän tilityksen. Silti oon jo useamman kerran päätynyt keskustelemaan omasta duunistani jonkun kanssa ihan pidemmän kaavan kautta. Sukulaisen, tuttavan, tuikituntemattoman. Enkä mä nyt sanoisi, että se tuntuu jotenkin erikoisen hyvältä, mutta se on virkistävää! Ja mulle on kaikenlisäksi ihan uutta, että joku on todella kiinnostunut jostain, mitä mä teen! Siis joku muukin kuin mun äiti.

 Tämä postaus on hengaillut mulla luonnoksissa jo pidemmän aikaa. Musta on aina ihan hirvittävän kuumottavaa raottaa verhoa teidän ja mun henkilökohtaisen, blogin ulkopuolelle jäävän elämäni välillä. Mä oon töissä kuitenkin niin usein kuin vaan mahdollista ja nää ajatukset on pyörineet mun mielessä jo todella pitkään. Multa on myös jonkin verran kyselty, että miksi saatan olla töissä lauantai-iltana vielä klo 21 jälkeen. Noh, mä työskentelen pelinvetäjänä eräässä täkäläisessä huonepakopelissä. Ei sen kummempaa.

BUDAPEST CITY GUIDE

11. lokakuuta 2016

budapest10 budapest8 

Budapest oli melkoinen kokemus. Mun on pakko myöntää, ettei mun odotukset olleet mitenkään hirvittävän korkealla, sillä vaikka kaupunki on ollut kaunis jo vuosisatoja, ei se ole ollut kaupunkilomakohteena yhtälailla pinnalla kuin esimerkiksi Lontoo tai Berliini. Nyt sen suosio on kuitenkin räjähtänyt miltei käsiin, enkä ihmettele! Mun ennakkoluulot ainakin romuttuivat kertaheitolla.
  Lähdettiin matkaan sunnuntaina 11. syyskuuta, ihanan pahaenteinen matkustuspäivä. Matka meni todella hyvin, lento kesti pari tuntia ja matkustimme aikaa vastaan. Unkari sijaitsee aikavyöhykkeellä GMT +1 eli kello on siellä tunnin vähemmän kuin täällä meillä. Me reissattiin broidin kanssa Norwegianilla ja tää oli meille molemmille ensimmäinen kerta yhtiön lennolla.
  Isä oli vuokrannut meille asunnon ihan Budapestin ytimestä Király Utcan varrelta ja parin viikon vuokra oli noin 650 euroa. Siihen sisältyi pesukoneilla, hellalla, televisiolla ja ilmastoinnilla varustettu kaksio hissitalon kuudennesta kerroksesta. Asunto oli kuulemma vähän pettymys siinä mielessä, että isälle oli luvattu parvekkeellinen kolmio, mutta kyllä siinä nyt viikon asui ihan helposti. Nukuttiin veljen kanssa vierekkäin ihan niinkuin ennen muinoin.

budapest9 budapest12

Mun vanhemmat olivat siis mua ja mun veljeä vastassa Budapestin kentällä. He olivat lähteneet aikaisemmin päivällä, sillä alunperin oli tarkoitus, että he olisivat matkustaneet ihan vaan kahdestaan. Isä kuitenkin halusi myös meidät mukaan, mutta samalle lennolle ei ollut enää paikkoja. Niimpä meille varattiin paikat iltalennolta.
  Porukat on olleet Budapestissä aiemminkin ja heistä oli meille ihan valtava apu, ei nimittäin hirveämmin tarvinnut jonotella taksia tai ihmetellä julkisen liikenteen lippuja. Lentokentältä kulkee bussi nro 200E lähimmälle metroasemalle, josta pääsee jatkamaan maanalaisella keskustaan saakka. Toki aikaa menee vähän enemmän ja pitkän matkustuspäivän jälkeen olisi rojahtanut mielellään sinne taksin takapenkille, mutta mun mielestä oli todella mielenkiintoista tutustua paikalliseen julkiseen liikenteeseen heti kättelyssä. Me ei koko reissun aikana mitään muuta matkustusmuotoa käytettykään.
  Suosittelen julkisen liikenteen käyttöä Budapestissä ihan kympillä, tarjolla on niin metro-, raitiovaunu- kuin bussilinjaakin! Viikon lippu maksaa noin 17 euroa ja jos omistaa opiskelijakortin, niin se kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan  sillä saa kuukauden lipun kurssista riippuen vähän päälle kympillä! Täkäläinen opiskelijakortti aiheutti kieltämättä vähän hämmennystä lipunmyyjässä, sillä omani on samalla sirullinen maksukortti, mutta se meni pienen selvittelyn jälkeen silti läpi. Tarkastajia kohdattiin lomamme aikana useita ja vain yksi heistä halusi nähdä myös opiskelijakortin, jota hänkin ensin ihmetteli, mutta hekotteli asialle ystävällisesti ja päästi minut menemään, kun kerroin olevani Suomesta.

budapest3 budapest1

Mä en voi muuta kuin pahoitella huonoa ruokakuvatarjontaa, mutta noudatettiin hyvin pitkälti samaa kaavaa joka päivä. Aamiainen tehtiin itse asunnolla, lounas syötiin jossain helpossa ja nopeassa pikaruokapaikassa, illallinen vedettiin pimeän aikaan hämyisesti valaistussa ulkoilmaravintolassa. Kotikadullamme oli ihan törkeä määrä erilaisia pienempiä pikaruokapaikkoja kebabiloista falafel-mestoihin ja niitä suosittiin myös. Ei kovin mediaseksikästä tai kuvauksellista safkaa siis :-D
  Syöminen ja juominen on Budapestissä ihan naurettavan halpaa meidän tottumaamme hintatasoon nähden. Neljä henkeä söi vatsansa täyteen ja joi niin holillisia kuin holittomiakin juomia "kunnon ravintolassa" 40 eurolla. Mäkkärin juustoateria maksoi muistaakseni alle kaksi euroa. Lähipubista sai oluen sitäkin halvemmalla. Ja koska J:n mukaan kaikkea voi mitata kaljassa, niin sanotaan nyt vaikka näin: siinä missä se lähipubin tuopillinen maksoi puolitoista euroa, joutui korkeamman puoleisista hinnoistaan tunnetussa Hard Rock Caféssa pulittamaan samasta lystistä vitosen. Joka sekään ei vielä ole kallis. 
  Kaupungista löytyy useita muitakin kansainvälisiä ketjukahviloita ja -ravintoloita kaikkien paikallisten ja ei ehkä niin tuttujen pikkusyöttölöiden lisäksi. Myös leipomokulttuuri on kaupungissa ihan mahtava ja popsinkin useampana aamuna asuntomme alakerrassa sijainneen kahvilan tuoreita croissanteja aamupalaksi!

budapest7 budapest6

Kaupunkina Budapest on äärimmäisen kaunis ja arkkitehtuurillisesti vaikuttava. Rakennukset ovat ällistyttävän koristeellisia ja jopa kaivonkannet on tehty viimeisen päälle. Nähtävää ja koettavaa riittää kuninkaanlinnoista eläintarhoihin. Budapest on tunnettu kylpyläkulttuuristaan, mutta me valittiin kylpylän sijasta Margitinsaarella sijaitseva vesipuisto virkistäytymiskohteeksemme, sillä lämpöasteet kohosivat viikkomme aikana yli kolmenkymmenen useampana päivänä.
  Muutoin olin todella tyytyväinen kaikkeen näkemäämme, mutta juutalaiskorttelissa vierailu tuntui huijaukselta. Pääsylippu oli muihin paikkoihin nähden todella tyyris eikä alueella loppujenlopuksi ollut mitään hirvittävän erikoista nähtävää. Alueella olevat joukkohaudat pistivät hiljaiseksi, mutta odotimme etenkin äidin kanssa jotain mielenkiintoista historiallista itsepalvelunäyttelyä liittyen juutalaisvainoihin ja toiseen maailmansotaan. Löysimme kuitenkin vain valokuvanäyttelyn, joka sijoittui historiallisimmillaan kolmenkymmenen vuoden päähän. Se olikin sitten ainoa nähtävyys, josta jäi suoraan sanottuna pissin maku suuhun.
  Ehkä vaikuttavin kaikista oli Budapestin merkittävämmäksi nähtävyyskokonaisuudeksikin tituleerattu Budan Linnavuori, jolla sijaitsee massiivinen kuninkaanlinna, koristeellinen Matiaksenkirkko sekä hauskannäköinen Kalastajanlinnake. Jaoimme vuorella vierailun kahdelle päivälle, sillä kuninkaanlinna on ihan oma kokonaisuutensa jokusen matkan päässä kirkosta ja linnakkeesta.

budapest5 budapest2

Shoppailumahdollisuudet Budapestissä ovat todella hyvät! Tarjolla on todella paljon sellaisia kansainvälisiä ketjuliikkeitä, joita ei Suomesta löydy. Omia lemppareita kautta aikain ovat olleet Stradivarius, Pull & Bear ja nyt viimeisin sekä uusin ihastus oli Springfield-niminen liike, johon en ole koskaan ennen törmännytkään.
  Budapestissä on paljon jenkkityylisiä ostoskeskuksia, joista ehdottomasti vierailun arvoisia ovat West End ja Mammut. Niistä löytyvät kaikki mahdolliset ketjuliikkeet, mitä Budapestissä nyt voi olla. Kolmas shoppailijan paratiisi on keskustan halki oikova kävelykatu nimeltään Váci Utca. Se on tunnettu luksusliikkeistään, mutta matkan varrelta tai kadun välittömästä läheisyydestä löytyy myös esimerkiksi Zara Home, MAC ja Adidas. Lueskelin ennen reissua, että Váci Utcalla olisi jotenkin huomattavan paljon kalliimpaa kuin muualla, mutta mun mielestä tämä koski lähinnä ravintoloita ja juurikin niitä merkkiliikkeitä. Totta kai alueella olevissa liikkeissä olevien tuotteiden/palveluiden keskihinta on huomattavasti arvokkaampi, kun löytyy Rolexia, Furlaa ja Hard Rock Caféta :-D
  Mitä sitten osaisin sanoa hintatasosta yleisesti, niin ihan mielettömiä säästöjä Budapestissä shoppaillessaan ei tee. Jotain roposia saattaa saada sukanvarteen, sillä tietenkään hintalappuja ei muuteta aina kurssin vaihtuessa. Unkarin valuutta sen sijaan on mun mielestä suoraan sanottuna aivan perseestä — sipsipussi maksaa 300HUF ja tekonahkatakki 15 000HUF. Kyllä euron ja forintin välisen suhteen oppi viikon aikana jotenkuten hahmottamaan ja ennen kotiinlähtöä jopa tällainen matikkapuupää laski paikallisia hintoja euroiksi päässänsä ilman suurempaa ongelmaa. Alkujärkytys voi vaan olla kova!

budapest11 budapest4

Kaiken kaikkiaan mulle jäi kaupungista todella hyvä fiilis. Keski-Eurooppa on omalla tavallaan äärimmäisen kiehtova paikka ja vaikka mä en Helsingin vilinästä niin välitäkään, voisin hyvin kuvitella asuvani jossain eteläisemmässä suurkaupungissa. Kielitaito tietysti on Unkarissa vähän selällään. Nuoriso puhuu englantia jonkin verran ja jollain tasolla, mutta mitä vanhempi perusunkarilainen, sitä huonompi kielitaito. Kansainvälisten brändien liikkeissä saa todennäköisemmin hyvää englanninkielentaitoista palvelua, mutta se ei ole satavarmaa. Valtaosassa tapauksista kommunikaatiovaikeuksia aiheutti enemmänkin aksentti, ei varsinainen kielitaidottomuus. Jos mietitään palvelun tasoa pelkästään englannin kielen kannalta, niin parasta palvelua sain ehdottomasti West Endin LUSHissa.
  Vaikka kaupunki oli upea ja meillä oli todella hauskaa, en koe, että sinne tarvitsisi heti kohta lähteä uudelleen. Tavallaan on nyt sellanen fiilis, että kaupunki on vähäksi aikaa nähty, eikä sillä ainakaan toistaiseksi ole mulle mitään uutta tarjottavaa. House of Terror ja Hospital in the Rock jäivät tällä kertaa kokematta, mutta onneksi ne eivät ole menossa mihinkään ja niitä voi (toivottavasti) mennä ihmettelemään vaikkapa parin vuoden päästä. Ja kun näihin keskieurooppalaisiin kaupunkeihin olen nyt näin kovasti ihastunut, voisin vakavasti harkita seuraavaksi valloituskohteeksi Prahaa!

Psst, vielä on reipas vuorokausi aikaa osallistua arvontaan, jossa palkintona on Cliniquen matkakokoinen ihonhoitosetti rasvaiselle (seka)iholle. Postaukseen pääset tästä!

EDES VÄHÄN MUKAVAMPI LOPPUSYKSY

10. lokakuuta 2016

*Postaus sisältää affiliate-linkkejä
Yhteistyössä Ellos

Mä tuskin olen ainoa, joka veteli teininä aivan liian pienissä tai muuten säähän sopimattomissa vaatteissa pitkälle loppuvuoteen. Kasiluokalla mukamas viihdyin vallan hyvin kolme kokoa liian isossa Adidaksen hupparissa ja korkeavartisissa Converseissa vielä marras-joulukuun kalseudessa. Rohkenen epäillä. Teinari-Jennan päässä vain oli mielikuva siitä, että säänpitävät vaatteet ovat rumia ja noloja.
  En vielä kehtaa väittää, ettäkö olisin aikuiseksi kasvanut, mutta ainakin oon täysikokoistunut ja se on tuonut mukanaan melkoisen mukavuudenhaluisuuden. Pakkasta ja lunta siedän todella hyvin, mutta märät varpaat ja palelevat korvat on jotain, mistä en suostu edes keskustelemaan.

IMG_63482IMG_63402 IMG_63542
Coat Bik Bok | Beanie Pieces | Rubber Boots Tretorn*

Pari vuotta sitten kyllästyin sateenvarjojen kanssa temppuiluun ihan totaalisesti ja sen takia hankinkin viime syksyksi ensimmäisen sadetakkini sitten päiväkotivuosien. Meillä on J:n kanssa mennyt myös tuo pipopolitiikka vähän siihen, että kun mä oon hamstrannut itselleni neutraaleja unisex-pipoja, on ne lähteneet kävelemään J:n mukana ja jääneet jonnekkin matkan varrelle. Piecesin tupsupipoa hipsuttelin Sokoksella useaan otteeseen, ennen kuin se lähti mukaan. Jos tuo nyt sitten olisi sen verta naisellinen, ettei eräs herrashenkilö sitä päähänsä laittaisi.
  Viimeisenä hankintalistalla on olleet kumisaappaat. Hunterit siinsivät pitkään unelmissa, mutta isommille pohkeille suunnitellun säädettävän mallin hinta ei mun mielestä ollut mikään opiskelijaystävällisin, joten ne tipahtivat ajan myötä pois hankintalistalta ja koko asia unohtui, kunnes loppukesästä loppuvuoden märkyys ja pimeys muistuivat taas mieleen. Lähdin alkusyksystä mukaan uuteen yhteistyöhön ja sen myötä mä tänään hainkin lähisiwasta Elloksen paketin, joka sisälsi mukavimmat ja sööteimmat kumpparit, jotka oon koskaan nähnyt! Jos tällä setillä ei selvitä nurkan takana häämöttävistä kurakeleistä, niin sit ei millään...

Syksy on tajuttoman ihanaa aikaa aina lokakuun puolivälin tienoille saakka. Sen jälkeen alkaa se tuskallisin osuus koko vuodesta. Millasia taisteluvälineitä teillä on märkiä sukkia vastaan? 

NASSU KONDIKSEEN + ARVONTA

5. lokakuuta 2016

Mä oon aina ollut ihan hitsin huono hoitamaan kasvojeni ihoa. En oo ikänäni kärsinyt mistään hirvittävän hälyttävistä tai häiritsevistä iho-ongelmista; pintakuivuudesta ja sen myötä ajoittaisesta punoituksesta vain. Mulla on myös ihan hillittömät ihohuokoset, joita muistan pällistelleeni peilistä jo varhaisteini-iässä — nenänvarren tummat pilkut ovat ärsyttäneet olemassaolollaan vuodesta toiseen, mutta niiden kanssa on onneksi oppinut elämään.
  Kun noin vuosi takaperin aloin kiinnostua kosmetiikasta aiempaa enemmän, alkoi myös ihon kunto kiinnostaa. Niin sisäinen kuin ulkoinenkin. Mikään ekspertti mä en ole, mutta kova kokeilemaan ja tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että oiva siihen ulkoiseen hoivaamiseen kombo on vihdoin löytynyt! ... Ainakin toistaiseksi.

IMG_62872

Se taisi olla jossain vapun ja juhannuksen välimaastossa, kun viimeksi kriiseilin kasvojeni ihon kanssa. Painelin apteekkiin vain todetakseni, ettei mulla oikeasti ole varaa mihinkään Acoa arvokkaampaan. Suhasin tietysti suorinta tietä NSB:n Facebook-foorumille kyselemään, et mitä sitä tässä nyt sitten tekisi ja useammasta torvesta toitotettiin Cliniquen tuotteita. Jälleen ihan hillittömän kallis merkki, joten tuskailin loppukesän ajan ihan suosiolla vanhojen tököttien saattelemana.
  Syyskuun puolivälissä lähdettiin Budapestiin. Cliniquen kuivalle sekaiholle (2) tarkoitettu setti ei ollut kaikonnut mun mielestä missään vaiheessa ja ensimmäisenä syynäsinkin lentokentän kosmetiikkahyllyt tarkasti läpi. Onneksi säästin roposiani vielä siinä vaiheessa, sillä löysin Suomessa noin 40 euroa maksavan setin myöhemmin loman aikana Douglasista vähän päälle parillakympillä!
  Tuotteet paketissa ovat matkakokoisia, mutta silti hämmästyttävän riittoisia. Saippuaa ei tarvitse kuin pienen tipan, samaten miniskuukkelikoossa olevaa kosteusvoidetta lurahti alkuun aina ihan liian paljon kerralla. Tällä hetkellä olen ihan äärimmäisen varma siitä, että hellin itseäni joulun tietämillä ja ostan tämän saman setin kylppärin hyllyä sulostuttamaan, mutta täysikokoisena! Tällä hetkellä nämä ovat siis ne mun päivittäisessä käytössä olevat ihonhoito- ja puhdistustuotteet, joita käytän aamuin ja illoin.

IMG_62902

Tämä on sitä osa-aluetta, jota en oikein koskaan oo halunnut ymmärtää. Siis ennen kuin musta tuli purnukkafriikki. Neutrogenan kuorintavoide tuli ensimmäisen kerran vastaan äidin ja isän suihkuhyllyssä — mä olin jättänyt oman naamaputsarin kotiin ja vaikka mulla ei meikkiä sillä hetkellä ollutkaan, halusin suihkussa käydessäni putsata päivän tomut pois kasvoilta. Ja sille tielle jäin, ihan uskomatonta tavaraa eikä jättimäinen tuubi maksa edes kymppiä!
  Savimaskivillitykseen taas lähdin mukaan jälleen kerran NSB:n innoittamana. Ensimmäinen käyttökerta ei iskenyt korkealta ja kovaa, mutta toisella kerralla olikin jo ihan eri ääni kellossa. L'Oréalin naamio tarrasi tosi hyvin mun ihohuokosiin ja kiskoi kaiken mahdollisen pintaan. Lopputuloksena pehmeä tuntuma ja raikas fiilis. Neutrogenan kuorinnalla lutraan muutaman kerran viikossa ja naamiota käytän kerran viikossa.

IMG_63172

Sit päästäänkin mun uusimman aluevaltauksen kimppuun! Jotkut väittävät, että silmänympärystuotteita pitäis alkaa käyttämään siinä vaiheessa, kun meikkaamisesta tulee päivittäistä. Tiedä sitten, miten silmänympärysvoide olisi sopinut 13-vuotiaan elämänrytmiin ja muutenkin lapsenkengissä oleviin ihonhoitorutiineihin, mutta ehkä mä en vielä ole ihan kauhean myöhässä aloittamisen kanssa.
  Tän Lieracin silmänympärysgeelin sain Love Me Do -messujen bloggaajatapaamisesta viime viikonloppuna, enkä näin ollen ole päässyt vielä ihan niin syvälle tökötin sielunmaailmaan kuin ehkä olisi tarvis. Käytän tätä aamuin illoin vältellen liikkuuvaa luomea, geeli lupaa heleyttää sekä raikastaa silmänympärysaluetta  mä en lupausten paikkansapitävyydestä osaa sanoa vielä yhtään mitään. Jos ei muuten, niin placebovaikutuksella mennään!

IMG_63102

Lush on mulle siinä mielessä uusi tuttavuus, että muistan vaan jostain hamasta teini-iästä sen hajun, joka leijaili Trion kauppakeskuksessa, kun Lushin myymälöitä oli vielä muuallakin kuin Helsingissä. Enhän mä silloin brändin päälle oikein mitään ymmärtänyt, enkä oo koskaan ennen heiltä mitään omistanut. Budapestissä Lush tuli kuitenkin vastaan muutamaankin otteeseen ja sieltä lähti mukaan jokunen tuote ihan viikottaiseen käyttöön.
  Dream Cream mulla on enimmäkseen sääriä ja muuta kroppaa varten, mutta kasvojen ihon ollessa pahinta raastinrautaa, toimii se sos-kosteuttajana akuuteille alueille myös sillä saralla :-D Dream Creamissa on vaan se huono puoli, että sen iholle levittämisen jälkeen mukana leijailee sellainen mäntysuovan haju pari tuntia. Teho on uskomaton, mutta haju ihan kamala. Bubblegumia oon vaan aina halunnut kokeilla ja tänä mattahuulipunien aikakautena se onkin ihan käypä ja ennen kaikkea herkullisenmakuinen huulikuorinta. Huulirasvat mulla vaihtelee Vitaliksesta Babylipsiin  mikä nyt on sillä hetkellä käden ulottuvilla.



IMG_632822

Kun mä siellä Douglasissa kiikutin tuon mun itse valitsemani setin kassalle, törkkäsi myyjä mun kassiin vielä ikään kuin kaupanpäällisiksi tämmöisen lahjapakkauksen. Pakkaus sisältää puhdistusgeelin, kasvoveden ja kosteusvoiteen, jotka on tarkoitettu rasvaiselle (seka)iholle. Clinique siis on luokitellut ihotyypit niin, että 1 on todella kuivasta kuivaan ihoon, 2 kuivalle sekaiholle, 3 rasvaiselle sekaiholle ja 4 rasvaiselle iholle. Itse tököttien lisäksi mukana oli vielä tuommoinen soma hopeanhohtoinen verkkopussukka.
  Koska mun kasvoilla ei ole minkäänlaisia merkkejä turhasta öljyisyydestä ja sitä rasvankiiltoa välillä melkein kaipaisi omalle hipiälle, en mä hyvin suurella todennäköisyydellä tule koskaan kajoamaan tähän kolmikkoon. Päätin siis arpoa sen teidän kesken! 

Jos koet, että tästä pienimuotoisesta ihonhoitosetistä olisi iloa sulle tai jollekkin sun tutulle, niin jätä kommenttiboksiin sähköpostisi sekä pieni kertomus omista ihonhoitorutiineistasi. Suoritan arvonnan viikon päästä keskiviikkona 12.10. klo 18 ja otan yhteyttä voittajaan henkilökohtaisesti, jotta saadaan paketti uudelle omistajalleen mahdollisimman vaivattomasti :-) Lisää Cliniquen tuotteista ja ihotyyppiluokituksista voit lukea täältä.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne