SUUNNITELMA A: ÄLÄ SUUNNITTELE

18. maaliskuuta 2016

iii

Terse, mitenkäs täällä jaksellaan? Mä en oo edes pahoillani tästä viikon mittasesta huilista, mielen päällä kun on ollut tässä viimepäivinä vähintään sata ja yks asiaa. Miltei hävettää kutsua itseään bloggaajaksi näillä meriiteillä. Näin käy, kun ottaa itelleen tavotteita asioiden suhteen ja lupailee juttuja. Pitäis antaa asioiden soljua vaan omalla painollaan, saisin niiiin paljon enemmän aikaan. Rehellisesti sanottuna mä en hiihtolomallakaan saanut yhtään mitään kaavailemaani asiaa tehtyä. Kuvittelin, että kun ei oo mitään erikoisempia suunnitelmia, mulla on aikaa möllötellä kotona ja duunailla omia juttuja. Oh boy, how wrong was I?

iiii

Huomenna juhlitaan meidän tupareita ja se nyt on ollutkin sellanen aikarohmu numero ykkönen. Halusin muunmuassa saada ton meidän uuden sohvapöydän valmiiksi ennen lauantaita ja kun kyseessä on homma, jota ei todellakaan voi toteuttaa kerrostalokaksiossa, on vanhemmilla käydessä pyörähtänyt sit aina kokonainen päivä. Tänään oon koittanut vielä vähän siivoilla, pyykätä ja hoitaa tota meidän talouden astiapuolta, ettei sit huomenna tarvi ihmetellä, miltä lautaselta tarjoillaan kinkkupiirakkaa ja missä hitossa boolikulho on. Piti leipoakin, mut päätin jättää sen suosiolla huomiselle.

iiiii

Tällasina viikkoina sitä todella pyörittelee blogin tulevaisuutta mielessään ja miettii, et kannattaako jatkaa? Etenkin, kun tätä puolivillasuutta on jatkunut nyt about vuoden päivät jo ja oma saamattomuus blogin suhteen tuppaa rasauttelemaan vähän väliä. Aina tuun kuitenkin siihen tulokseen, et niinä päivinä, kun mä Bloggerin viitsin avata, tykkään tästä hommasta ihan kybällä. Kai bloggaamistakin koskee sanonta "rakkaudesta lajiin"..? Saas vaan nähdä, milloin koittaa se päivä, kun en tunne enää samoin. Letkeetä viikonloppua!

40 kommenttia

  1. Mulla ei haittaa vaikka postauksia tulis ulos vaan kerran kuukaudessa, kunhan vaan jatkat bloggaamista! Toivottavasti jatkat vielä pitkään, koska sun postaukset on aina niin kivaa luettavaa kera ihanien kuvien :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos, te lukijat osaatte aina kyllä olla hurjan huikeita tyyppejä vuodesta toiseen! :-)

      Poista
    2. Mä oon samaa mieltä, ei haittaa vaikka postauksia ei tulis niin usein! Se on ehkä jopa parempikin sillon kun tuntuu että homma takkuilee koska sit kun päätyy kirjottelemaan ni tulee aidompaa tekstiä kun väkisinväännettyä :) ja aitoudesta sun blogissa juuri tykkäänkin kybällä! ( sen lisäks että ihastelen teidän sisustusprojekteja ja sun meikkitestailuja ) Aurinkoista kevättä ruudun sille puolen!

      Poista
    3. Samaa mieltä! :)

      p.s. Taitaa olla ensimmäinen kirjoittamani kommentti, vaikka olen tätä blogia jo vuosikausia seurannut... Ups, pitäisi itsekin aktivoitua!

      Poista
  2. Joooo elä siitä ota paineita ettäkö kestäis liian kauan postauksissa! Sun blogi kuuluu omiin lemppareihin joten elä pliis lopeta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja toivonki et jos jos tän blogin taival joku päivä päättyy, ni se päättyy vielä hyvän sään aikana. Eikä hiivu sillai ärsyttävästi pikkuhiljaa poies..

      Kiitos! :-)

      Poista
  3. Mäkin oon sitä mieltä että mieluummin hitaampi postaustahti ku että lopettasit bloggaamisen! Sun postaukset piristää aina päivää, nytkin pistin lempparisarjan pauselle että saan luettua ja kommentoitua tähän kunnolla :D yleensä nimittäin kahlaan (erityisesti muiden ku sun) postaukset sivusilmällä läpi samalla kun teen muita asioita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan superihana kuulla, kiitos paljon! :-) Tossa just yks päivä juttelin J:n kanssa siitä, miten hitsissä mulla on joskus ollut aikaa päivitellä blogia monta kertaa viikossa - joskus jopa päivässä! Nyt tietysti vaikuttaa se et musta tulee päivä päivältä perfektionistimpi blogin suhteen mut myös mukavuudenhalusempi. En esimerkiks rupee väkisin kuvailemaan täällä kotona, jos aurinko paistaa typerällä tavalla tai jos on pimeetä. Huh, eipä ois tätä tullut aatelleekskaan sillon joskus lukiossa!

      Poista
  4. Täällä yksi "ride or die" lukija! Mullekkin aivan sama vaikka postauksia tulis vaa sillon tällön, kyllä me jaksetaan venailla! Kunhan et vaan meitä jätä niin ei kyllä mekään sua!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, kiitos ihan hirveesti :'-)

      Poista
  5. Älä ainakaan heitä hanskoja tiskiin! Nää postaukset todellakin piristää päivää, ei sillä sitte nii väliä mikä se postaustahti on :).

    Terkuin huono lukija joka unohtaa aina kommentoida :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on pyrkimys! Mä kuitenkin tykkään tästä touhusta niin törkeen paljon ja kun tavallaan on kasvanut blogin kylessä teinistä nuoreks aikuiseks ja onnistunu saavuttamaan jotain harrastuksellaan, niin mitenkään hevillä tästä ei tahtois luopua :-)

      Poista
  6. Ihana tuo sohvapöytä! Ja eihän postaustahdista kannata paineita ottaa. Ei se mun mielestä blogia yhtään huononna, vaikka harvakseltaan postailee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja se on kyllä totta, mullakin on monia harvakseltaan päivittyviä lempiblogeja, jotka sit päivittyessään tulee tsekattua tavallista suuremmalla hartaudella läpi :-)

      Poista
  7. Älä ota liikaa stressiä tästä hommasta! Kyllä täällä lukijat jaksaa odottaa postauksia. Itse en oo edes huomannut, että postausvälit ois ollut mitenkään erityisen pitkiä :-) Ei kaikilla oo aikaa olla joka päivä nenä kiinni tietsikassa ja ehkä se on ihan hyväkin juttu. Että älä ainakaan sen takia lopeta, kuulut nimittäin ainakin allekirjottaneen lemppari bloggareihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan se on ihan hyväkin, että nykyään meitä bloggaajia on niin hitsin paljon. Ei ite tämmösen ajanpuutteen kohdalla tarvii murehtia siitä, etteikö lukijoilla ois mitään luettavaa. Aina jostain löytyy jotain luettavaa! Kiitos tosi paljon :-)

      Poista
  8. Jep, yhdyn ihan täysiin ylempään kommenttiin! Oikeesti kuulostaa tosi tyhmältä, mut oon sun blogia n. 4-5(?) vuotta seuranneena mun elämässä on muuttunu melkeen kaikki mut sun blogia oon lukenu päivästä toiseen melkeen rutiinina :-D oot vieläkin ihanan aito, keep it going!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeei vitsit, ihana kuulla :-D Tää on aina ihan hulluu kuulla teistä pidemmän kaavan seuraajista, mut niinhän sitä on kieltämättä itsekin lukenut muutamaa blogia sieltä jostain 2009 vuodesta lähtien. Kiitos hirmusen paljon :-)

      Poista
  9. Harvinaisen samaa mieltä ensimmäisen anon kanssa! Tää on ainut blogi mitä oon ehtinyt näin abina seurailemaan opiskelun ja töiden lomassa. Lemppari blogi siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut tämmönen vähän verkkasempi postaustahtihan on sit just hyvä, pysyy helpommin perässä! :-D Ruotsin malliin bloggailevaks musta tuskin enää koskaan on, kun elämässä tapahtuu niin paljon asioita, jotka haluan jättää blogin ulkopuolelle. Ehkä kuitenkin ihan positiivinen juttu vain..

      Kiitos :-)

      Poista
  10. Moi, miten morsiusdieetti on sujunut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitaasti mutta varmasti edetään :-) Muutoksia kropassa en tässä parin viikon aikana oo vielä mitenkään seurannut, on kuitenkin ollut tosi jees huomata miten paljon fressimpi olo itellä on esimerkiks siinä vaiheessa, kun lihan kylkeen normaalisti tulevan perunan tai pastan on korvannut vihanneksilla - joko salaatilla tai sit jollain muilla kasviksilla.

      Romahduksia tietty on sattunut matkan varrelle, mut niin sitä tässä vaiheessa kai vielä vähän kuuluukin. Pientä ruokapäiväkirjaa pidin viime viikolla ja sitä sit myöhemmin selailtuani huomasin ihan konkreettisesti, miten paljon vähemmälle herkut on jääneet :-)

      Poista
  11. Iiiihanat värit!! Kerranki blogi jossa kuvat kohtaa saman harmonian :)

    VastaaPoista
  12. Ei paineita blogin päivittelystä! Sun postaukset on päivän piristyksiä ja oon uuden kotinne sisustusjutuista saanu inspiraatiota kun tekis mieli hiukan uudistaa omaa kotia kevääks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippujuttu, jos tästä mun blogista on jonkinlaista inspiraatiota saanut ammennettua! Kiitos :-)

      Poista
  13. Sama juttu täälläkin eli ei todellakaan ole oletuksena, että uutta postausta tulee kerran viikkoon! Aina kun postausta kolahtaa, niin ihan huippua! mutta tosiaan ei mitään paineita asiasta tarvitse kokea :>
    Itselläkin nuo viikot menee välillä ihan hujauksessa, joten aivan ymmärettävää ettei blogi ole aina ekana mielessä!. Kiva kuulla kuitenkin välillä kuulumisia ja nähdä kauniita kuvia!
    Propsit tuosta eurolavan hiomisesta ja kuten taisit snäpissä mainita, sopii se munkin mielestä ihan tuollaisenaankin ilman värin vaihtoa :>
    Kai sitä pääsee snäpissä sitten ihastelemaan sun luomia herkkuja huomenna? ;)
    Oikein mukavia tupareita ja viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan ne herkut tais viimesen kahden vuorokauden aikana Snapchatissa vilahtaa ;-) Mitään erikoista niissä ei ollut ja mulla oli kiire rentoutumaan, joten some jäi vähemmälle.

      Kiitos ihan ältsin paljon ymmärtävistä sanoista, toivottavasti sullakin oli nasta viikonloppu! :-)

      Poista
  14. Joskus jaksoin seurailla enemmänkin blogeja, ja silloin myponydoeslsd:henkin eksyin. Sun blogi on vuosien varrella jäänyt ainooksi, jota jaksan seurata! Rakastan aitoutta sun kirjoitustyylissä ja sitä ettei blogi oo sellaineb sisällötön "tänään tein tätä, päällä oli tämä, moimoi". Olet upea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pirun siistiä kuulla, että mä oon höpinöineni tämmönen poikkeus! Kiitti ihan törkeesti :-)

      Poista
  15. Voi älä lopeta! Ainakaan sen vuoksi että postaus tahti olisi harvempi. Mua ei lukijana oikeastaan edes haittaa vaikka sun blogipostauksia ei tulisi ihan tasasen tappavaan tahtiin, mutta sillon kun niitä tulee oon ihan pähkinöinä! Sulla on vallan ihastuttava tapa kirjoittaa ja kauniit kuvat, plus musta on mahtavaa kuinka samaistuttava ja "jalat maassa"-tyyppinen bloggaaja sä oot, kuorrutettu hyvällä huumorintajulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi ei, kiitos ihan hitsisti :') Itsehän sitä tuppaa olemaan oman itsensä pahin kriitikko, pitäis vaan antaa homman hoituu sillä tavalla lennokkaasti turhia miettimättä!

      Poista
  16. Samoilla linjoilla muiden kanssa - ei tarvitse stressata postaustahdista, kyllä me maltetaan odottaa :-) Itsekin oon seurannut sua vuodesta 2011(?) asti. Silloin sulla oli pitkä kinuskin värinen tukka, teit postauksen teidän Alanyan reissusta ja jossain vaiheessa se tukka vaihtui Arieltukaksi ;-)

    t. innokas lukija, huono kommentoija :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaai että, se kinuskinvärinen tukka oli kyllä ihan 5/5! Sen kun sais takasin... Arielit meni ja pilas koko homman :'-D Kiitos älyttömän paljon ♥

      Poista
  17. Samaan yhdyn kuin edellisetkin! Eli älä stressaa jos nyt viikonkin ois hiljasempaa täällä, kyllä me odotellaan! :) Sun blogi on huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että teiltä oikeesti löytyy näin hirmusen paljon ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Mulla on varmaan maailman parhaat lukijat! Kiitos :-)

      Poista
  18. Omaan tahtiin niin kuin hyvältä tuntuu on paras!<3 Vaikka postauksia tuliskin silloin harvemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sen kuuluu mennä, väkisin vääntäminen alkaa helposti näkyä. Kiitos! :-)

      Poista
  19. Täällä myös samoilla linjoilla muiden kanssa! :-D Sun blogis on oikeesti yks harvoista, jonka jokaisen uuden postauksen luen. Aika monen blogin kanssa merkkaan postauksen luetuks vaan, mut sun tekstit on aina yhtä kivoja! Joten samaan malliin vaan, mä en ainakaan täältä katoa vaikka hiljaista oliskin :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeei, kaima! :-D Mut ihan superjuttu, jos noin todella on. Kiitos ihan tosi paljon :'-)

      Poista

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne