NIIN PALJON ASIAA

30. heinäkuuta 2015

Tiiättekö kun on niin paljon asiaa, ettei oikein enää tahdo oma järjenjuoksu ja muisti pysyä mukana menossa? Ei mun elämässä mitään järjettömän mullistavaa oo tapahtunut, mutta asiaa olis silti. Vaan ei materiaalia, jonka ohessa niistä kaikista asioista erikseen kertoa. Kuvia siis. Toivottavasti tää yks kuva nyt riittää.

uuu

Kävin viime viikonloppuna kampaajalla alottelemassa operaatiota nimeltä "Oma väri takasin". Mähän olen luonnostani semmonen maantieblondi ja oon tässä nyt jostain lukion tokasta vuodesta lähtien haaveillut omaan väriin palaamisesta. Ja päin vastoin kaikkia suunnitelmia aina vetänyt kuontalon kokonaan ruskeeks, koska se on ollut helppoa. Nyt kuitenkin ruskeeta, vaaleaa sellasta, pistettiin ainoastaan tyveen juurikasvua peittämään sekä jäätävää kontrastia latvojen ja tyven välillä tasottamaan. Hiukset raidotettiin kauttaaltaan ja oon jo tässä vaiheessa ihan ältsin tyytyväinen!

Kaavailen hääblogin alottamista. Jostain syystä en halua survoa sitä kaikkea häähumua tänne normiblogiin, kun sit täällä ei muuta oliskaan, jos samalla postaustahdilla jatketaan syksyn tullen. En tosin oo vielä luonut mitään suurempaa ajatusta tälle, nimeä vähän pyöritellyt mielessä ja tsekkaillut Etsysta edullisia ulkoasuja sille. Miten on, hotsittaisko pyöriä kahden mun pystyssä pitämän blogin lukulistoilla?

Häistä puheen ollen  vaikka mitään konkreettista ei olla vielä varsinaisesti saatu aikaan, niin käytiin me potentiaalista juhlapaikkaa katsomassa ulkoa käsin. Mesta oli ihan loistava, maaseudun rauhassa oleva tosi kaunis nuorisoseuraintalo. Vielä ois pari paikkaa tsekattavana ja vuokrahintojen kyselyt tehtävänä, mutta pursuaa ideoita varmaan kohta korvistakin jo nähdyn juhlapaikan koristelun suhteen. Kirkkoherranvirastonkin puhelinnumero löytyy multa jo kännykästä tallennettuna, kunhan vaan päästään arvon tulevan aviomiehen kanssa yhteisymmärykseen vihkipaikasta/kirkosta.

Teen ihan luokattoman hölmöjä vuoroja elokuun puoliväliin saakka. Olin tossa taannoin viis päivää töissä viikonlopun yli, sit mulla oli yks vapaa, sit olin taas yhden päivän töissä ja nyt oon taas yhden päivän vapaalla. Huomenna taas viikonlopuksi töihin. Tässä siis osasyy blogin radiohiljasuudelle: vapaapäivinä ei oikein tahdo saada mitään aikaseks, kun aamulla tahtoo nukkua pitkään ja illalla pitää sit mennä jo ihmisten aikoihin nukkumaan ja siinä välissä pitää huusholliakin pystyssä. Tää onneks helpottaa tossa ennen mun koulun alkamista, kun saan nauttia melkein viikon mittasesta pikkulomasta vapaapäivien muodossa.

Mitä ihmettä ja budjettiystävällistä tekemistä me Jamin kanssa keksittäis meidän 5. vuosipäivän kunniaks elokuun loppupuolella? Pää lyö tyhjää ja puolen vuosikymmenen mittasta yhteistä taivalta ois kiva juhlistaa vähän erityisemmin kuin samalla vanhalla leffa+rafla -kuviolla eikä jossain Flamingon poreammeessa lilluminen juuri säväytä, ainakaan ajatuksen tasolla.


Tämmönen pikku tietobläjäys tähän väliin. Tästä saletisti unohtu jotain, jonka illalla sitten suihkussa möllötellessäni muistan, mutta olkoot. Kunhan kiireiltäni (lue: töiltäni ja päiväuniltani) kerkeän, on vastausvideon toista osaa myös tulossa. Oikein muksaa loppuviikkoa kaikille :-)

IKEAÖVERIT

20. heinäkuuta 2015

Noin viikko sitten sain mummolta puhelun. Se nyt ei ole mitenkään ihmeellistä, mummo kun on niitä harvoja ihmisiä, jotka mulle tänäpäivänä enää soittelee, kun sillä ei ole Whatsappia. Mutta mitä asiaa mummolla mulle oli, saattoi hyvinkin muuttua koko kesän kohokohdaksi. Mä pääsisin Ikeaan!
  Siinähän meni sit ihan pasmat sekasin, aloin tehdä ostoslistaa ja koko kuukauden budjetti meni uusiksi. Vähät uusista vaatteista, nyt mä saisin hommattua yhtä sun toista kauan kotiin vähän enemmän ja vähemmän kaavailtua roinaa. Tottakai budjetti ylittyi muutamalla kympillä, mutta niin siinä taitaa aina käydä.. Mitä sieltä ruotsalaisesta ihmemaasta sunnuntai-iltapäivänä sitten lähti mukaan?

Muutama lukija saattaa muistaakin, miten aina silloin tällöin tuskastelen petivaatteiden kanssa. En siksi, että vihaisin niiden vaihtamista tai että niiden peseminen olisi hankalaa vaan siksi, että tuolla pahemmalla puoliskollani on ihan kaikkien standardien ulkopuolella mittojensa puolesta oleva tuplapeitto ja järjettömän iso tyyny. Pussilakanoiden ostaminen siis saattaa toisinaan äityä vähän turhan kalliiksi touhuksi. Tähän mennessä ollaan kituuteltu kaksilla pussilakanaseteillä, joita olen pessyt vuorotellen. Nyt kuitenkin päätin että ketut, minähän ängen tuon herran jättipeiton tavalliseen pussilakanaan ja niin Ödesträd-pussilakanasetit lähti mukaan alle kahdellatoista eurolla. Kiva saada vähän väriä makkariin niiden ainaisten valkoharmaabeigesävyisten lakanoiden sijasta!

Mitä mä sitten lähdin Ikeasta ihan vartavasten hakemaan? Mattoa. Ja ei jumantsuikeli, miten tyytyväinen mä valintaani olenkaan. Lappljung Rutan pienempi versio passaa meidän olohuoneeseen kuin nakutettu ja saa aikaan huomattavasti fressimmän kokonaisilmeen punaiseen "persialaismattoon" verrattuna. Pitkään ihmettelin, et mikä hitto kyseisessä huoneessa mättää, mutta se oli kuin olikin se vanha matto, joka väriensä puolesta riiteli about kaiken kanssa. Ja miten halpa voi näin iso matto olla - 59 euroa?! Oisko kellään muuten vinkkiä, miten ton toisen, kippuralle pitkän rullallaolon takia kääntyvän reunan saisi taltutettua?

Meidän vilttivalikoima on jo pidemmän aikaa kaivannut vähän päivitystä, mutta mieluisia torkkupeittoja katsellessani sain törmätä joka kerta vähän turhan suureen hintaan, mitä mun budjetin venymismahdollisuuksiin tuli. Uusi viltti ei ollut minkäänsortin välttämättömyys, jota olin ajatellut ennen kuin sellaisen hyllyssä näin. Ilokseni (ja vihjailevan kaihoni huomatessaan) mummo kuitenkin totesi, että hän haluaa ostaa mulle jonkun muiston tästä reissusta ja tovinmittaisen pähkäilyn jälkeen Ofelia-huopa suorahtaan singahti ostoskärryyn.

Meidän kengät on olleet jo pidemmän aikaa ihan sikansokinsekaisin eteisessä. Perinteiset kenkähyllyt on musta jotenkin kauhean tönkköjä eikä halvin kenkäkaappivaihtoehto suoraan sanottuna miellyttänyt mun sisustussilmää millään tavalla. Sattumalta huonekalunäyttelyä kierrellessäni törmäsin kuitenkin tähän Lack-sarjan TV-tasoon, eikä hintaakaan ollut kuin 8 euroa. Meidän 50-tuumainen televisiomme ei ehkä ihan tuohon passaa, mutta kenkähyllynä kyseinen taso on tässä meidän pienijalkaisten taloudessa osoittautunut mitä mainioimmaksi mööpeliksi! Tuossahan voi myös istua esimerkiksi kengännauhoja sitoessa.

Lampan-pöytälamppu lähti mukaan ihan puhtaana heräteostoksena. Hinta oli nähkääs melkoisen naurettava - 2,99€! Se kuitenkin sopii kokonsa ja ulkonäkönsä puolesta paljon paremmin makuuhuoneen ikkunalaudalle, kuin jättimäinen edeltäjänsä. Tämän pöytälampun lisäksi lähti myös löytönurkasta mukaan tosi simppeli spottivalaisin olohuoneeseen, joka vielä odottaa asennusta. 

Kodin hankintoja tuli tehtyä myös ennen Ikean reissua, kun kyllästyin ihan lopullisesti meidän kylpyhuoneen epäkäytännöllisyyteen. Onneton muutaman kymmenen senttimetriä leveä lasiseinä ei ihan hirveästi nimittäin suojaa muuta vessaa suihkussa käydessä ja musta on ollut ihan kauheaa seurata vaan vierestä, miten esimerkiksi oven pintaan höyrystynyt vesi on hiljalleen valunut ovea myöten eteisen lattialle höhlän kynnyssysteemin takia. Niimpä Seppo muutti meille noin viikko sitten. Seppo on Prismasta, tottelee myös nimeä Sepi ja hintaa hänellä oli 29,90€. Käypä vaihtoehto elävälle nelijalkaiselle!
Sepin lisäksi ostin myös vihdoin ja viimein vessaharjan, Prismasta sekin. Vitosella lähti, joten ei paha. Miksi vessaharjan pitäis muka olla ruma?

Ostin mä sitten vielä vähän muutakin, sellasta käytännöntavaraa tyynyistä taloussaksiin. Olohuoneessa on nyt myös uudet valkoiset Vivan-verhot ja makuuhuoneeseenkin löytyi vihdoin tanko, jolle ne verhot ripustaa. Ne Air Forcet taitaa tosiaan tässä kuussa jäädä hankkimatta, mutta ainakin kotona oleminen on nyt monin verroin viihtysämpää ja ennen kaikkea helpompaa! Miltäs tämän kesän löydöt vaikuttaa? Niin ja piti myös kysymäni, en kai ole ainoa, jolla ratkeaa tiukimmatkin lompakonnyörit ihan totaalisesti Ikeaan painellessaan?

ITSENSÄPALJASTAJATAKKI

15. heinäkuuta 2015

Tänään on palkkapäivä. Tietysti aamulla oli ensimmäisenä mielessä salilasku. Sähkölasku. Tyhjä jääkaappi. Ja ne kaikki tarpeelliset jutut, joita oon bloginkin puolella jo kerennyt luetella. Mutta annoin itselleni silti luvan lähteä katsastamaan alennusmyyntien ja kirpputorien tarjontaa. Voi veljet mitä mä sit alkuillasta kotiin kiikutinkaan!

IMG_1431 outfit IMG_1450 outfit2 IMG_1430

Kyllähän mä kieltämättä muutaman tovin H&Mn sovituskopissa pyörin ja palloilin, kun en osannut päättää, onko kuvissa meikäläisen niskassa näkyvä trenssi ihanan väljä vai liian löysä. Kokoahan tuolta löytyy: neljänelosta ei mun vaatekaapista mitenkään liiemmin voi bongata, mutta päätin sen lopulta olevan ihanan väljä ja köpöttelin kassalle. Kyseessä on 70 eugenin takki, jonka hintalappuun oli lätkäisty punainen "15€"-lappu. What-a-great-bargain jo siinä vaiheessa, mutta sitten kun tämä pimatsu muisti vielä Pivon H&M VIP -edut, niin tuosta viidestätoista eurosta höyläytyi vielä kolme euroa pois!
  Pari tuntia myöhemmin piipahdettiin vielä kaverini Ninnin kanssa Lanttilassa ja vaikka siellä varmaan puolet pöydistä huusi tyhjyyttään, tuntui löytöjä olevan tavallista enemmän silmien alla. Ensimmäisenä nappasin koriini nuo mustat kiilakorkotennarit. Just sellaset, joita oon tässä melkein vuoden päivät etsinyt. Neljällä eurolla!! Myöhemmin vastaan tuli vielä valkoharmaat Niken vastaavat, mutta ne oli niin karseessa kunnossa ja kolme kertaa kalliimmat, joten saivat jäädä niille sijoilleen. Jami naureskeli kotiin tullessaan, että mitkä ihmeen kolmasluokkalaisen lenkkarit mä oon ostanut, kun on tarranauhat ja koko näyttää ulospäin ennemminkin kolmeneloselta..

Löysin mä tänään muutakin jännittävää, mutta niistä sitten erikseen jollain toisella kertaa. Toi takki oli vaan niin kertakaikkisen loistava löytö, että mun oli pakko saada tehdä sille oma postauksensa! Niin ja hei: mitäs mieltä te ootte tän hetkisistä trenssitrendeistä? Ainakin mun kohdalla sekä nämä väljät vilauttelutrenssit että niiden klassisemmat kaksriviset muotoonommellut sisarukset kolahtaa ja kovaa!

SUMMER SHOPPING HAUL

8. heinäkuuta 2015

Suoraansanottuna mulla ei oo mitään muistikuvaa siitä, millon viimeks oisin esitellyt ostoksiani blogissa ihan pitkän kaavan kautta. Ensimmäisenä tulee mieleen viime kesänä heitetty Berliinin reissu ja sen jälkimaininkeina syntynyt video mun tekemistäni ostoksista, mutta muuten nää tämmöset on tainneet jäädä vähän taka-alalle viime aikoina.
  Mä oon alkukesän aikana pyörinyt kaupoilla aika vähän, mutta nyt kun äiti ja isä palasivat Prahan reissultaan tuliaissäkit kainaloissa, ajattelin ihan vaan omankin muistinvirkistykseks vähän kerrata, mitä kaikkea uutta vaatekaappiin, vessan peilikaappiin ja meikkipussin on viime aikoina kertynyt. Näitä tuli postattua niin paljon tiheämmin blogiinkin silloin joskus, nykyään tätä kaikenmaailman kolttua ja rytkyä vaan kertyy kaappeihin sen kummemmin huomiota niihin kiinnittämättä :-D

IMG_1361

Iltana ennen reissuunlähtöä iskä pyys mua lähettämään sille Whatsappissa tarkan mallin ja koon niistä kengistä, mitkä Prahasta tahtoisin tuliaisiksi. Viime kerralla kenkävarastoni täydentyi Niken Free Run 2 -tossuilla ja tällä kertaa olisin kovasti toivonut niille kaveria valkoisista Air Forceista. Reissun keskivaiheilla äiti sitten soitti ja sanoi, että Forceja ei löydy ja Air Maxeistakin on tullut vastaan vain värillisiä versioita. Ainoat kokovalkoiset kengät löytyivät Converselta ja sikäli kun mun vanhat, erittäin hyvin palvelleet conssini ovat hiljalleen matkalla tiensä päähän, ajattelin että miksei. Parhaat peruskengät, mitä tiedän! Ja äidin kanssa käydyn pikapuhelun jälkeen löysin netistä järkevänhintaiset Air Forcetkin, jotka lähtee tilaukseen samantien, kun palkka kilahtaa tilille ;-)

IMG_1342

Kuukausi takaperin tein pientä inventaariota vessankaappiin sekä meikkipussiin ja totesin vähän turhan monen peruspilarin olevan lopuillaan. Oon kolmena viimeisenä kesänä luottanut Batisten kuivashampooseen, viime kesänä Berliinistä ostamani Syossin hiuslakka osoittautui ihan täydelliseksi peruslakaksi, joten pistin ostoskoriin uuden samanmoisen ja meikinpuhdistukseen näin kesällä on käynyt mitä parhaiten erilaiset misellivedet, tällä kertaa päätin kokeilla L'orèalin versiota. Ripsiväri taas on yksi niistä harvoista meikeistä, joiden vanhetumista kyttään kuin kukkahattutäti naapurin kasvatusmetodeja. Harmikseni just mun nappaamani Maybellinen The Colossal Go Extreme -maskara osottautui sudeksi, kun harja irtosi korkista ensimmäistä kertaa sitä auki kiertäessäni.
  Näiden hinnoista mulla ei ole mitään muistikuvaa, sillä misellivesi ja hiuslakka tarttuivat mukaan Tallinnasta, kun taas kuivashampoosta ja ripsiväristä sain "perusalennuksen" päälle vielä henkilökunta-alennuksen.

IMG_12922

Musta on kehkeytynyt pahemman sortin hame- ja mekkoihminen, vaikka ennen olen ollut shortsi- ja farkkutyttö henkeen ja vereen. Väljä, polvipituinen t-paitamekko löytyi H&Mltä vähän alle 10 eurolla ja siitä on tullut ihan mun ykköslemppari - tähän kun yhdistää nahkarotsin ja valkoset kengät, on lopputulos tyylikäs mutta silti ältsimukava ja rento! Sinivalkoinen playsuit onkin jo esiintynyt blogissa asukuvien muodossa. Supermukava, mutta silti älyttömän nätti kesävaate, jonka bongasin kirpputorilta hintaan 2,50.

 IMG_1257 

Kirpparilöytöjen parissa jatketaan! Nämä Gina Tricotin vaaleansiniset Alex-jeggarit pölähti mun silmien eteen ihan sattumalta, kun olin Lanttilassa kääntelemässä vaateröykkiöitä sateisen vapaapäivän ratoksi. Hyvä etten lentänyt pyllylleni, kun tajusin, että mulla on tässä nyt kätösissäni just ne housut, jotka mun on viimeset puol vuotta pitänyt täysihintaisina ostaa. Täydellisessä kunnossa, ei minkäänlaista virttymää tai kulumaa, kokokin on just eikä melkein oikea ja hintaa vaivaiset 4,50!

IMG_1273

Ihastuin tähän H&Mn sinivalkoraidalliseen napapaitaan jo joskus alkukeväästä, kun bongasin sen Karisman liikkeen basic-osastolta. Unohdin sen kuitenkin ihan täysin ilmojen ollessa vielä vilposia, mutta eräänä iltapäivänä keskustan henkkamaukassa pyöriessäni cropattu ihanuus pelmahti mieleen ihan yhtäkkiä ja hetkeä myöhemmin kävelinkin liikkeestä ulos pieni muovipussi kätösissäni. Tällä ei muistaakseni ollut hintaa edes viiden euron vertaa!

haul

Myös Bikbokin alennusmyynneistä mukaan lähtenyt valkoinen kimono vilahti edellisissä asukuvissa. Vaikka tästä sykähteleekin pienoiset lääkärintakkivibat, on tää ihan mielettömän hyvä pitkähihainen lämpösiä kesäiltoja silmällä pitäen (jos niitä nyt vielä saatais). Kangas on ohuen harsomaista, hihat on puolipitkät ja helma hulmuaa kivasti tuulessa. Eikä hintaakaan jäänyt alennuksen jälkeen kuin 12,90.
Mun sisäinen kimallusta ja kimmellystä rakastava harakka on pysynyt aisoissa yllättävän hyvin ja korujen shoppailu on jäänyt aikalailla minimiin. Ennen juhannusta kävin pyörähtämässä Glitterin alennusmyynneissä ja sieltä nappasin mukaani kultasävyiset sulkakorvikset, olisko niiden hinta pyörinyt alennuksen jälkeen kolmen euron tietämillä. Tällä hetkellä pinnalla olevat tuplahelmikorvikset taas ovat tuliaisia Prahasta. Hintaerot Suomen ja Tsekkein välillä on kyllä melkoiset, kun täällä vastaavanlaisista korviksista saa maksaa kymmentä euroa, mutta nuo äidin mulle tuomat on ollee 2,95/pari.

IMG_12652

Voi tätä spagettiolkainhurmiota! Ihastuin näihin jo viime kesänä ja varasto on kasvanut sittemmin aika huomattavasti. Kaikki kolme toppia on Bikbokista, keskimmäinen vähän jäykempää matskua oleva toppi oli alennuksessa 4,95 ja v-aukkoiset trikootopit oli muistaakseni 2 kpl/9,95 -lätkällä varustettuja.

 IMG_1296 
Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä hame, joka lukeutuu myös Prahan tuliaisiin. Tämä on pesulapun perusteella Terranovasta ja mää oon iiihan rakastunut! Ihana kesäinen kuosi ja tulppaanimainen leikkaus passaa meikäläiselle enemmän kuin hyvin. 

Näiden lisäksi olisi vielä sylillinen valkoisia t-paitoja sekä bikinit, mutta ne on kaikki tällä hetkellä matkalla pesukoneeseen. Ja yksi kaulaketju, jonka pesukone ehti jo syödä kun unohdin sen farkkujen taskuun. Ja hei kertokaa ihmeessä, miten tämmöset "vanhanaikaset" ostospostaukset teihin vielä tänäpäivänä nappaa ja oliko joukossa jotain itsellekin erityisen mieleistä :-)

DREAM DRESS?

7. heinäkuuta 2015

Morsiuspuku. Tuo ainakin melkein jokaisen morsiamen suurin murheenkryyni ennen h-hetkeä, h-hetkellä ja monissa tilanteissa vielä h-hetken jälkeenkin. Millainen itselle passaa, mistä sellaisen löytää, mitä se tulee maksamaan, ostaakko oma vai vai hommatakko vuokrapuku, mitä jos en löydä unelmapukuani? Mitäs sitten jos sotken mekon, mitä puen sen kanssa, sopiiko tämä kampaus puvun kanssa, eihän kukaan astu laahuksen päälle, tuleeko tässä nyt kamalan kuuma/kylmä? Onko minun pakko luopua puvustani, enkö voisi pukea sitä päälleni vielä ihan vaan huvinvuoksi ja muistellakseni, miten varastoin tämän, onko tämä ihan pakko myydä?

Nimetön2
Agnes | Pronovias | Casablanca

Itsehän oon vielä siinä enemmän ja vähemmän onnellisessa vaiheessa morsiuselämääni, että morsiuspuku on vasta hakusessa. Jos ja kun tässä about puolentoista vuoden aikana yhtään laihdun, voin harkita merenneitoleikkausta tai täysin olkaimetonta krumeluuria, mutta toistaiseksi olen iskenyt silmäni lyhythihaisiin/leveäolkaimisiin, pitsikoristeisiin tylliunelmiin. Sellaisiin, jotka luo illuusion vyötäröstä eikä aseta kainaloläskejä kaiken hääkansan nähtäville. Joku vinkeä selkäsysteemi olisi kyllä kiva, mutta mulla on sellanen tunne, ettei semmoset sovi mulle. Eipä sitä voi varmaksi sanoa ennen ensimmäistä sovitusta. Oon mä semmosta empire-tyylistäkin mielessäni pyöritellyt, mutta äh. Raskausmahaefektin riski on liian suuri, kun on vähän tämmönen suurempi ja noh.. Rintavampi. Vaikka ei sitäkään tiedä, ennen kuin sovittaa.

Nimetön
Allure Bridals | Agnes | Allure Bridals

Mä löysin unelmamekkoni pari vuotta sitten ja se esiintyy näissä kollaaseissa, arvaako joku, mikä se näistä on? En vaan pääse yli puvun kauneudesta ja klassisuudesta (nimim. muutamaankin otteeseen äitinsä ysärin trendipuvulle hiljaa mielessään hörötellyt). Tuossa joku tovi sitten Frendien Monican ja Chandlerin häitä katsoessani tulin ihan lopullisesti siihen tulokseen, että minun pukuni on sitten ajaton. Niinkuin Monicalla. Kyseisen jakson esittämisestä on 15 vuotta ja niin vaan se Monican simppeli, kaponen puku miellytti omaa silmää eikä tuonut selkeitä viboja mistään vuosikymmenestä. Haluun kokea saman fiiliksen sitten vuonna 2032, kun katselen omia hääkuviani ja -videoitani.

Toivottavasti mä löydän tuon oman unelmapukuni, kun sen metsästys ihan konkreettisesti alkaa. Persiissä on kyllä ankara pelko siitä, ettei silloin jo neljä vuotta vanhaa mallia löydy kuin ehkä käytettynä. Ja siltä varalta, ettei unelmapukua löydykään, aion pitää vankkaa hääpukuvahtausta yllä koko tämän ajan etsien varaunelmia. On olemassa nimittäin pari tiettyä suunnittelijaa, joiden kädenjälki mun herkkää ja tarkkaa silmääni erityisesti miellyttää!

MY SUMMER SO FAR via phone

6. heinäkuuta 2015

Viimeisen kuukauden aikana olen.. ig

.. hamstrannut uusia kosmetiikkatuotteita ja tutustunut niihin ihan ajan kanssa 

.. pukeutunut ensimmäistä kertaa hameisiin sekä mekkoihin ja nauttinut säärissä käyvästä tuulenvireestä 

.. syönyt ihan luvattoman paljon grillattua broileria ties kuinka monessa eri muodossa leivänpäällisestä kastikkeisiin 

.. ostanut ensimmäisen "ihan tavallisen" sävyisen huulipunani ja ihastunut siihen ikihyviksi

ig2

.. leiponut pavlovaa juhannusta varten ja päätynyt syömään sen viimeistä palaa myöten itse 

 .. havahtunut jälleen kerran siihen, miten paljon paremmalta kylmä lempisiideri maistuu kuumana kesäpäivänä talveen verrattuna 

 .. viettänyt aivan mahtavan "kaupunkijuhannuksen" maalla parhaiden ystävien kanssa 

 .. nähnyt Messilän rannan kokon ensimmäistä kertaa. Ja tapasinpas pappanikin pitkästä aikaa samaisella reissulla!

ig3

.. tuoksutellut toinen toistaan kauniimpia kesäkukkia työmatkan varrella 

 .. löytänyt pitkän talven jälkeen kaurapuuron ja marjojen maittavan maailman 

 .. veneillyt (ja pelännyt henkeni edestä) ensimmäistä kertaa vuosiin 

 .. napsinut yllättävän vähän selfieitä

  ig4

.. nauttinut auringonlaskuista satamassa uudelleen ja uudelleen, rakastan asua lähellä rantaa! 

 .. hakenut brunssiherkkuja läheisestä leipomosta 

 .. edistynyt hitaasti mutta varmasti mun lempishortsien tuunausprojektissa ja toivonut hartaasti, että vielä tän kesän aikana saadaan nauttia helteistä ja shortsikeleistä 

 .. katsonut Frendit alusta loppuun jälleen kerran 

Oli pakko vähän muistutella itseä, mitä kaikkea sitä onkaan kesän aikana jo tullut tehtyä. Monesti sitä kuvittelee kesän olevan suorastaan mitäänsanomaton, jos kelit on huonot, mutta niin sitä menoa ja melskettä riittää tavalliselle kesäviikolle huomattavasti enemmän, kuin talviselle vastaavalle. Oli ilma millainen hyvänsä!
  Kaiken tän ohella oon tietysti painanut pitkiäkin päiviä duunissa, lekotellut parvekkeella tekemättä yhtään mitään, reissannut Tallinnassa, tutustunut ihan älyttömään määrään uusia ihmisiä ja tavannut vanhoja ystäviä, viettänyt mummon 85-vuotissyntymäpäiviä ja yrittänyt kerta toisensa jälkeen tehdä viimeisen koulutehtävän, jonka palautuspäivä oli melkein pari kuukautta sitten. Ehkä mä vihdoin huomenna onnistun harmaan kelin ja vapaapäivän turvin saamaan jonkinlaisen stoorin mun ensimmäisestä kouluvuodesta aikaseks! Oikein kivaa alkavaa viikkoa kaikille, toivottavasti teilläkin on ollut tähän mennessä vähintäänkin hauska kesä :-)

Psst.. Kun kiireiltänne kerkiätte, olisi tosi kiva, jos kävisitte vastaamassa Indiedaysin lukijatutkimukseen täällä! Vastaamisen ohessa voi osallistua kolmen 100 euron arvoisen lahjakortin ja 30:n kauneustuotepaketin arvontaan. Kiitos jo etukäteen ja arpaonnea arvontaan osallistuville :-)

Q&A -video

4. heinäkuuta 2015

KESÄN EKA HELLEASU

3. heinäkuuta 2015

IMG_1193 IMG_1195 IMG_1238 IMG_1205Playsuit 2nd hand (H&M) | Kimono Bik Bok | Flats H&M | Purse Ebay | Sunglasses Gina Tricot

Aika mieletön kapistus tuo kaukolaukasin, pakko myöntää. Asukuvien yksinään napsiminen ei oo ikuna ollut mulle näin helppoa! Tällä kertaa kuvien onnistuminen oli kiinni ainoastaan allekirjoittaneen pärstäkertoimesta, eikä yhtäkään kuvaa about viidestäkymmenestä tarvinnut sumean olemuksen takia nakata roskakoriin. Ei siis ollut ihan paras idea repästä koko päivän takaraivolla heilunutta ja vaivalla väkerrettyä ponnaria auki just ennen näiden kuvien ottamista.

Näissä vermeissä oon vedellyt nyt noin puolitoista päivää. Mulla oli eilen töissä ihan eri kuteet ja ei veikkoset, et niissä tulikin kuuma, kun iltapäivällä tallustelin kotiin. Eikä ihan oikeesti kannata ihmetellä, jos musta ei ens viikolla kuulu mitään. Voin nimittäin kertoo, että tämä lämpöä rakastava hellehilma vaipuu syvään säämasennukseen heti sunnuntaina, kun +30 muuttuu just ja just plus kahdekskymmeneks.
  Kysymysvastausvideo on latautumassa Youtubeen ihan näillä näppäimillä! Kysymyksiä tulikin aivan älyttömästi ja niistä olis saanut kokonaisen elokuvan aikaseks, joten leikkelin videota vähän kovemmalla kädellä ja päätin suosiolla jättää loput kysymykset omalle videolleen. Toinen osa on luvassa huomattavasti pikaisemmin, kuin tämä ensimmäinen :-D 

Oon tässä nyt koko iltapäivän kuunnellut partsilla tota Summer Upin meininkiä ja aattelin lähtee yytsimään vähän lähempää, mikä on meininki. Ihanaa viikonloppua kaikille!

KOTIHANKINTOJA HEINÄKUULLE

1. heinäkuuta 2015

Lähdin sunnuntaina pienimuotoseen some- ja internetevakkoon vanhempieni tykö. Tai no tykö ja tykö, minähän heidät kuskasin maanantaiaamuna linja-autoasemalle ja vietin alkuviikon pelkästään pikkuvelijen sekä tuon siippani kanssa, kun äiti ja isi lähtivät nauttimaan Keski-Euroopan helleaallosta. Some-evakko taas johtui siitä, ettei mun puhelinoperaattorini oikein skulaa siellä perämettällä ja sain aina hipsiä tontinrajalle, jos mielin tsekata facebook-ilmoitukset jostain instagramin päivittämisestä nyt puhumattakaan. Nyt oon kuitenkin takas urbaanin kaupunkilaiselämäni parissa ja sormet on hellänä kännykän näpräämisestä. Kieltämättä teki hyvää ottaa vähän etäisyyttä (koska on ihan super jees, kun on paljon ilmotuksia, uusia päivityksiä ja blogipostauksia), mutta voitaiskin siirtyä pitemmittä puheitta tämän kerran asiaan.

Ainakin muut opiskelijat, muiden tukien ja etuuksien varassa elävät sekä pienipalkkaiset tietävät fraasin "sitten ensi kuussa..", mitä hankintojen tekemiseen tulee. Meillä tota toistellaan vähän turhankin usein, koska palkkapäivänä ja opiskeluaikana jokaisen kuun neljäntenä on niin kauhean kiva mennä laskujen maksun jälkeen ulos syömään ja tehdä heräteostoksia tavarataloista. Useimmiten ne "ensi kuun hankinnat" jää siis tekemättä tai niiden tekoa siirretään seuraavalle kuulle tai sitten ne maksetaan mahdollisista veronpalautuksista joulukuussa. Mitenkään kauhean usein ei siis vaan mennä ja osteta sitä mitä mieli tekee, vaan takana voi säästämisen lisäks olla useamman kuukauden verran "tarvitaanko me tätä ihan oikeesti, vai ostetaanko me samalla rahalla ruokaa?" -jahkaamista. Ja tän jahkaamisen aikana ehdit käyttää kolmen kattolampun edestä rahaa karkkiin ja kynsilakkoihin.
  Mä oon aina tykännyt tehdä erilaisia listoja, taisin jo 10-vuotiaana ensimmäistä kertaa omilla rahoillani shoppailemaan päästessäni selata H&M:n katalogia ja tehdä laskimen kanssa pientä listaa haluamistani asioista. Mä myös teen kauppalistat excelillä ja joinakin aamuina kirjottelen päivän suunnitelmat ylös kännykkään. Helpottaa tekemisen meininkiä ja asiat tulee paljon todennäköisimmin tehtyä, etenkin jos omistaa tämmöisen kananmuistin kuin mulla on. Sen takia aattelinkin nyt sit listata ihan konkreettisesti ja julkisesti kuvien kera niitä heinäkuulle suunniteltuja hankintoja. Palkkapäivä koittaa vasta parin viikon päästä, mutta onpahan aikaa etsiä edullisempia vaihtoehtoja ja punnita joidenkin tavaroiden todellista tarpeellisuutta. 


SUIHKUTANKO JA -VERHO Meidän kylpyhuonehan on todella pieni ja kaikki — siis aivan kaikki — on veden armoilla, kun joku haluaa suihkussa pyörähtää. Suihkuverhotankoja on tullut vastaan kympillä, korkeintaan viidellätoista eurolla, mutta se taas on sarjassamme 'tylsää ostettavaa'. Yleensä tuommoset kun on vuokra-asunnoissa valmiiksi. Spirellan Seepran taas olen halunnut meidän kylppäriin kuikuilemaan jo pidemmän aikaa, kun ensimmäisen kerran törmäsin tuohon kaveriin Sokoksella noin vuosi sitten. 30€ suihkuverhosta on kuitenkin tuntunut melkoselta lompakon pahoinpitelyltä, mutta ehkä mä tässä kuussa raaskin siihen rahani upottaa. 

OLOHUONEEN MATTO Olkkarissa lepää tällä hetkellä meidän lentävä matto, mutta koska sohvapöydän virkaa toimittaa rahi, ei maton hieno kuviointi ja sen myötä juju tahdo päästä oikeuksiinsa. Jami tossa muutama viikko takaperin totesikin, että olohuoneeseen sopisi tosi hyvin mustavalkoinen matto ja sen hommaamisesta päätettiinkin yhteistuumin. Vielä pitäisi vaan osata päättää, lähteäkö Ikeaan Lappljung Ruta -maton perässä, körötelläänkö lähimpään Anttilaan hakemaan Annon Lankku vai löydetäänkö mieluinen seuraavan kahden viikon aikana jostain aivan muualta. Kokovalkoinen nukkamatto kiehtois mua suuresti, mutta se taitaa jäädä haaveeksi aran värinsä ja mun olemattomien mattopesuhalujeni vuoksi.

VESSAHARJA C'moon, tässä on nyt puoli vuotta asusteltu ilman vessaharjaa ja pönttöä on jynssätty ammattimaisin ottein vanhalla tiskiharjalla. Ei se oo niin vaikea hankinta, parin kilometrin päässä sijaitsevasta Jyskistä moinen löytyis alle kahdeksan euron!

VALAISIMET OLO- JA MAKUUHUONEESEEN Täällä sitä kökötellään, pimeässä. Meidän edellisen keittiön ufolampun lahjoitin pikkuveikalle ja samaisessa huushollissa ollut olkkarin propellilamppu jäi paikoilleen muuton yhteydessä. Tällä hetkellä meillä on kattovalaistus ainoastaan keittiössä ja eteisessä, joista ensimmäisen lamput tuli talon puolesta.
  Olohuoneeseen olisi tarkoitus hommata kattovalaisimia kaksi kammottavaksi, mutta jos nyt lähdettäis edes siitä ensimmäisestä liikkeelle — me tahdomme spottivalaistusta, mieluiten Clas Ohlsonilta, jossa sellainen on opiskelijaystävällisissä hinnoissa! Makuuhuone taas kaipaa jotain vähän pehmeämpää valoa ja sikäli kun siellä enimmäkseen nukutaan ja mahdollisimman pimeässä, Kärkkäiseltä löytyvä K-Fabin muovivalaisin passaisi sinne vallan mainiosti. Vaikka tässä vielä melko pitkälle saadaan valoisista illoista nauttiakin, niin ikävä kyllä pimeä syksy kolkottelee ovella nopeammin kuin luulis ja mä inhoan mun Ikeasta viime kesänä ostamani Holmö-jalkalampun luomaa valoa.

DIY-SÄNGYNPÄÄDYN OSIA Kesä on tuunauksen ja itseväkertämisen kulta-aikaa, enkä mä vaan pääse yli siitä, kuinka paljaalta meidän makuuhuoneen päätyseinä näyttää. Pari A4-kokoista taulua ei paljoa pelasta. Taisin jo viime kesänä päättää väsätä sängynpäädyn itsekseni ja tässä nyt melkein vuoden päivät googleteltuani on ohjeet painettu takaraivoon kiinni kuumaliimalla. Kalleimmaksi eräksi taitaa tulla kangas ja hankalimman hankinnan tittelin ottaa vaneri, mutta ehkä tästä selvitään alle huntilla. Onneksi pappapuoli on ahkera harrastelijapuuseppä, jos siltä vaikka heruis vähän sisäpiiritietoa tuon vanerilevyn hommaamisen suhteen. Saatte muuten lahtelaiset tai lähiseuduilla asustelevat lukijatkin vinkata, jos tiedätte mistä kyseistä puutavaraa sopuhintaan löytyisi!

Mä olen jotenkin jo ihan varma siitä, ettei näistä puoletkaan päädy heinäkuussa syntyville kuiteille, mutta lähdetään nyt ainakin yrittämään. Jos edes nuo valaisimet ja vessaharja löytäisivät uuden kodin meiltä, niille kun olis ihan tosissaan tarvettakin.. :-D

Löytyykö teistä lukijoista samanlaisia jahkaajia, jotka haluaa ihan kaikkea silloin kun tili kumisee tyhjyttään, muttei sitten palkkapäivänä raaski investoida yhtään mihinkään (edes hyödylliseen)?

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne