GREY ON BLACK

27. helmikuuta 2015

Voi että kun on kyllä maailmankaikkeuden hienoimmat asukuvat täällä meillä tänään! En oo vielä spotannut uuden kämpän kulmilta mitään näpsäkkää jemmaa, jossa vois jalustan ja itselaukasimen kanssa pelata, joten menkööt näin nyt tämän kerran. Tänään kun kerrankin vaihdoin kotivaatteet johonkin muuhun. Taisi olla kolmas kerta hiihtolomalla, kun leopardilöllöttimet vaihtuivat farkkuihin, joten pakkohan sitä oli ikuistaa tän päivän asu.
  Niinkuin monet muutkin, hurahdin mäkin viime syksynä harmaaseen aivan täysin ja näin kovin värikkäästi oon kroppani useimpina päivinä syys-helmikuu-välillä verhonnut. Hassua miten värikaapin väriskaala on muuttunut ihan täysin viimeisen parin vuoden aikana. Kotona asusessa mulla oli vielä pari laatikollista korallinpunasia kolttuja, nyt niiden tilalla on pinkka mustia, valkoisia ja harmaita teeppareita.
Innostuin aamupäivällä, kun sälekaihtimien välistä kajasti muutamat auringonsäteet, mutta aurinko kerkes vartin sisällä häippästä ja oli jo piilossa, kun mä pääsin kolmannesta kerroksesta katutasolle ja ulos alaovesta. Mielenosotuksena kävelin arskat nokalla lähikauppaan. Kaikkialla muualla tunnutaan nauttivan oikeesti keväisistä ilmoista, mutta meilläpä Lahdessa näyttää alkaneen jonkinsortin kakkossyksy. Että eipä sinällään mikään ihme, jos toinen verhoutuu mustaan ja harmaaseen. Sulaudun maastoon varsin hyvin.
Nimetön outift3Jacket, scarf & t-shirt Cubus | Jeans & sunglasses Gina Tricot | Beanie H&M | Shoes Caterpillar/2nd hand

Mitenkäs sisällä napsitut asukuvat teihin iskee, jei vai nei? Olin tällä kertaa vähän myöhässä ja hämärä oli jo valmiina pistämään niitä kuuluisia kapuloita niihin kuuluisiin rattaisiin, mutta kai tämmöseen puliveivariasuun ja siitä otettuihin kuviin tommonen lievä kohina passaa ihan hyvin.

KAIKEN EI TARVII OLLA UUTTA

23. helmikuuta 2015

Milloin nainen ei nyt kriiseilisi vaatteista ja haluaisi lisää niitä, mutta etenkin näin kevällä tuskankyyneleet on extrasuuria, kun ei vaihtelevien keliolosuhteiden takia tiedä yhtään, mitä niskaan kiskoisi. Aivot on ihan jumissa mitä vaatteiden yhdistelemiseen tulee ja aamulla eteisessä palloillessa tekee mieli vaan kietoutua untuvatakkiin ja kollarihousuihin. Toistaiseksi niin varmaan teenkin ja suunnittelen suosiolla tulevia vaateostoksia kevättä ajatellen..
  Opiskelijana ei kuitenkaan ole varaa kokonaisen garderobin uusimiseen aina vuodenajan vaihtuessa, joten päätin haastaa itseni kokoamaan Polyvoressa kollaaseja sellaisten vaatekappaleiden ympärille, joita jo omistan! outfitspo1Kamelitakki ja Niken mustavalkoiset lenkkarit löytyy jo  onneksi, kun ovat heittämällä ne kalleimmat osat tästä kokoonpanosta, vaikka omasta takistani vaivaisen kympin maksoinkin. Sitä pitäisi ainoastaan lyhentää aavistuksen verran, pitkänä ja harteikkaana ihmisenä näytän vaan kamelinväriseltä kaapilta nilkkoihin yltävän palttoon kanssa. Harmaat pipotkin on meillä suuremman luokan kulutustuote siinä missä kevytmaito tai vessapaperi.
  Ajattelin tänä vuonna panostaa juurikin perusvaatteisiin ja valkoinen t-paita jos jokin on perusvaate kaikessa tavallisuudessaan. Jos vähän arvokkaammasta paidasta tulisi pidettyä huolta hitusen verran paremmin, kuin henkkamaukan herkästi virttyvistä vitosen rytkyistä. Nahkaiset/vahapintaiset mustat pöksyt olenkin jo spotannut ja sormet ristissä toivon niiden löytyvän Vilan rekistä tai edes nettikaupasta vielä, kun maaliskuun opintotuki kilahtaa tilille! Näiden lisäksi ajattelin investoida vahvuuksilla varustettuihin reiskoihin. Alan olla sokee ku lepakko, eikä tavallisilla linsseillä varustetut arskat tahdo kohta enää riittää jos haluan liikenteessä nähdä edellä ajavan auton rekkaria pidemmälle..

outiftspo2Tästä setistä mä omistan valmiiksi siniset farkut, harmaan kaulahuivin, ihan rutosti mustia baltsuja sekä hopeisen rannekellon. Celinen Luggage toimii tosiaan vaan inspiksenä tässä kollaasissa ja onhan mulla tuon mallinen laukku, mutta haluaisin samanlaisen kokomustana! Myös valkoinen löllöneule olisi hakusessa tulevaksi kevääksi. Vaaleesävyisiä neuleitakin on kaappi väärällään jo valmiiksi, mutta niistä lemppareinkin alkaa jo olla elämänsä ehtoopuolella, eikä tyylillisesti ajattomia vaaleita neuleita nyt voi koskaan olla liikaa.

outfitspo3
Tän kollaasin suhteen annoin itelleni luvan ottaa vähän enemmän vapauksia inspiroitumisen suhteen. Mitäkö multa puuttuu? Tekoturkis ja edelleenkin tuo musta simppeli käsveska. Eilen jo kirpputorilla varsin ihanaa ja varteenotettavaa turkisehdokasta hypistelinkin ja mukaan se ois lähtenyt alle vitosella, mutta Lahdessa tavataan kirppistellä sunnuntaisin koko kaupungin voimin, enkä tosiaan jaksanut jäädä jonottamaan sen yhden rotsin takia. Kyllä niitä tulee muitakin vastaan!
  Kun jalat on pohkeesta vähän tuhdimpaa sorttia, on niitä kiva huijata kavennusyritysten välissä pienemmiksi massiivisen yläosan avulla. Sen takia haluaisinkin oikein muhkean ja ison tekoturkiksen. Sellaisen puoleen reiteen asti yltävän. Pitää jatkaa kirpputorien kiertelyä ahkerasti, uusina noilla on hintaa niin tolkuttoman paljon ellei kohdalle osu paras mahdollinen alennusmyyntinakki.
  Tähän asuun passais niin nuo nahkahousut kuin myös ihan tavalliset mustat farkut, revittyinä tai ei. Ja mitäpä sitä suotta mustia farkkuja revittyinä ostamaan, kun kaapissa on vino pino mustia farkkuja valmiina rei'itettäviksi! outfitspo4Viimesenä onkin näistä kaikista keväisin look. Myin mun nahkarotsin kirpputorilla, kun ei se ollut koskaan istunut mulle hyvin ja päätin luovuttaa sen suhteen: mun hartiat ei kapene vaikka kuinka sitä toivoisin. Ja rotsi onkin sit sellanen juttu, johon haluaisin tulevana keväänä panostaa. Paino sanalla haluaisin. En välttämättä vaan voi. Nahkatakit on kalliita. Mutta sellainen on ollut hakusessa nyt jonkun aikaa, joku vähän väljempi versio kuin edeltäjänsä, mutta musta kuitenkin. Klassikot on klassikoita vaikka voissa paistais.
  Raitapaitoja mulla taas on vaikka muille jakaa (vaikkei niitäkään voi koskaan olla liikaa), armyvihreät pöksytkin löytyy, valkoiset converset odottaa jo malttamattomina kuivia asfaltteja, kiva pikkulaukkukin löytyy ja ostin viime viikolla just sopivasti pilottiarskat.

Jos nyt oikein siis laskin, olisi mulla hankintalistalla seitsemän (7!!!) vaatetta ja/tai asustetta. Jos mun raitapaitahimoa ei oteta laskuihin mukaan. Kyseessä ei siis oo mikään hirvittävä mission impossible, etenkin kun ottaa huomioon miten monet näistä voi olla käytössä vuosia kestäviä hankintoja. Tietysti esimerkiks Ray Banien osto mun tuloilla voi venyä sinne kesään riippuen ihan kesätyökuvioista, mutta hommaan sit vaikka satsin kertakäyttöpiilareita aurinkoisten päivien autoiluja varten.
  Mites on, löytykö joukosta teille mieluisia asuvaihtoehtoja? Onko teillä lukijoilla jotain merkittäviä keväthankintoja mielessä? Hauska itekkin huomata, ettei sitä aina tartte hommata kymmentä vaaterekillistä uusia kuteita, kun bongaa jonkun itseä miellyttävän asukokonaisuuden. Puhumattakaan siitä, mitä kaikkea aikaan saa, kun näiden kollaasien sisältöjä miksailee toisiinsa!

Kuvat: Pinterest

Kollaasit: Polyvore 

NELJÄ JUTTUU

19. helmikuuta 2015

IMG_9497
♥ Kevään lähestyessä ylivoimasesti paras sisustusjuttu on tulppaanit! Ne on vaan niin superkauniita kukkia ja me saatiinkin niitä pari kimpullista tuparituomisina. Toinen tummempi kimppu koittaa vielä sinnitellä tv-tason kulmalla ja tämä hempeämpi somistaa makkaria. Tekis aina kauheesti mieli ostaa koti täyteen tuoreita kukkia, mutta mulla loppuu maljakot ja pöytätila kesken..

IMG_9535
♥ Edellisessä postauksessa mainitsinkin mun neulontakoukuttumisesta ― oon aina ollut käsityö- ja askarteluihmisiä ja tykännyt näpertää jos sun mitä, mutta puikkoihin en oo osannut tarttua enää vuosiin. Aluksi neuloin sileää neuletta ihan omalla tavallani varmaan 10 rivin verran, ennen kuin oikea tekniikka muistui mieleen.
  Työn alla on nyt torkkupeitto peittämään sohvan arkaa valkosta pintaa sekä muhkea kaulahuivi. Tarkotushan oli tehdä ainoastaan peitto, mutta en tajunnut kaupassa katsastaa ostamieni kerien sävynumeroa ja mukaan lähtikin sit melkein kahdellakympillä liian tummaa lankaa. Mutta en valita, uusi kaulahuivi on ollut to do -listalla jo kuukausia, lähtee ne kauan suunnitellut projektit käyntiin näinkin :-D

IMG_9469
♥ Oon viimeaikoina kärsinyt ihan pirunmoisesta vaatekriisistä ja malttamattomana odotan jo kevättä ja kevyempää pukeutumista. Ahdistaa kun kaikki omasta mielestä kivat (= villaiset eli hyvin tuhdit) yläosat saa mut näyttämään ihan kaapilta, kiitos leveiden hartioiden.
  Musta on kuitenkin ollut tosi hauska huomata, miten toi oman vaatekaapin värikartta on selkeytynyt. Valkoista, mustaa, harmaata, aavistuksen verran lämpimämpiä sävyjä ja todella vähän mitään kirkasta. Jopa mun salivaatteet on hyvin pitkälti mustaharmaavalkosia, korkeintaan parilla vaaleanturkoosilla yksityiskohdalla varustettuna. Mut onhan se hyvä et on vaatekaappi väärällään paljon varmoja perusvärejä ja tänään kokoilinkin koulussa jonkinverran Polyvore-kollaaseja jo omistamieni vaatekappaleiden ympärille: ei tarvitse ostaa niin kamalasti uusia riepuja kun vähän käyttää mielikuvitusta ja panostaa perusvaatteisiin!

IMG_9507
♥ Tämmönen ultrasuperbloggaajamainen daily essentials -kuva eiliseltä. Toimitin pienimuotosta taksikuskin virkaa, kun vanhempien auto on huollossa eikä auringonpaiste, märät tiet ja aurinkolasittomuus yhdistelmänä ole sieltä parhaasta päästä. Odotellessani pikkuveikan koulupäivän päättymistä, kiertelin kaupoilla ja ostinkin sit nuo tuommoset aivan jäätävät pilottiarskat. Joku noissa värilinsseissä mua karmii, vaikkakin myös kiehtoo. Jotenkin ne vaan liippaa turhan läheltä sitä kultaista vuosituhannen vaihdetta.. Mutta ehkä mä noudatan omaa tuttua linjaani ja seuraan trendejä kymmenisen kilometriä jäljessä..

MITÄ MULLE OIKEESTI KUULUU?

17. helmikuuta 2015

No väsyttää. Sitä ei käy kieltäminen. Onneksi kuluva viikko toimii hyvänä ponnahduslautana maanantaina alkavalle hiihtolomalle, kun tältä päivältä on tunnit peruttu ja huominen on muutenkin vapaapäivä. Eikä torstainakaan ole kuin yksi aamuluento ja kyseisen kurssin maikka on ihan ykkönen.
  Väsymyksestä ja turhautumisesta kertoo myös meidän asunnon siisteystaso. Lauantaina juhlittujen tupareiden jäljiltä täällä on vähän yhtä sun toista tölkkiä, popparinmurua ja serviettiä siellä sun täällä. Mua on häirinnyt koko tän ajan olkkarin lattiaan kuivahtanut tahmea booliläikkä, mutten vaan oo saanut aikaseks pyyhittyä sitä siitä pois. Kaikenlisäks kävin eilen salilla parin viikon tauon jälkeen ja nyt huutaa takareidet halleluujaa kun edes yrittää kyykistyä. Koitappa tässä nyt sitten pesasta länttiä lattiatasolta.. Taitaa tulla tolle pahemmalle puoliskolle hommia.
  Koko komeuden kruunaa kesätyönhakurumba. Hakemuksia oon lähetellyt ihan törkeesti, mutta haluaisin kovasti yhteen tiettyyn tavarataloon töihin ja oon nyt parin päivän ajan koittanut hioa vapaamuotosta hakemusta ihan vimpan päälle. Facebookissa jo totesinkin, miten mielenkiintosen alotuslauseen keksiminen on maailman vaikein asia, mutta ei se loppuhakemuksenkaan rustaaminen mitenkään helppoa ole, kun paperilla täytyy koittaa antaa asiakaspalveluhenkinen ja reipas kuva itsestä latelematta A4sta täyteen niitä tyypillisiä "iloinen, sosiaalinen ja ahkera tytön tyllerö" -fraaseja.

igg
1 Ilonaiheita kuitenkin löytyy ja viimeisimpänä materialismionnellisuuden aiheuttajana on meidän uusi ruokapöytä!! Siitä tulikin tummempi kuin miltä valittu lakkapetsi värikartalla näytti, mutta silti ihan pirun hieno. Mun mummon mies hioi ja käsitteli koko komeuden, kun puutöiden mestari on, enkä voisi olla kiitollisempi. Hiihtolomalla saan tähän sit vielä tuolit, mutta oon edelleen vähän kahden vaiheilla niiden värin suhteen.. 2, 3 & 4 Lauantaina vietettiin uuden asunnon tupareita ja mä tuttuun tapaani stressasin niistä alkuviikosta lähtien. Lopputulemana koti oli siisti, pöydät notkui herkkuja ja boolikin onnistui tekemään kauppansa. Jami aina kenkkuilee mun ja Frendien Monican samankaltasuudesta mitä juhlien ja illanistujaisten järjestämiseen tulee, mut kun mä vaan saan siitä omanlaisensa kiksit ku kaikki on just eikä melkein..

iigg
5 Ostin jokunen viikko sitten tämän vuoden ensimmäiset mansikat. Maksoivat ihan pirusti liian paljon maltaita. Ja puolet niistä oli kaikenlisäks homeessa. Ainoat syötävät nautin sitten ihan kunnolla ja kiirehtimättä. 6 Yhtenä lauantaina sujahdin tuohon Bikbokin nahkahameeseen ja kiidettiin raiteita pitkin Jamin isän synttäreille. 7 Oon innostunut neulomisesta. Pari viikkoa sitten alotin uuden torkkupeiton väsäämisen ja kun siihen ei oo nyt lankaa saatavilla muualla kuin nettikaupoissa, aloitin kaulahuivin tekemisen. Luulin viime viikolla ostaneeni lankaa tota peittoa varten, mutta se olikin väriltään asteen tummempaa... 8 Käytiin koulukaverin kanssa Lahti Business Regionin järkkäämässä Duuniexpojen "jatkotilaisuudessa". Tarjolla oli paikallisten tähtiyritysten esittäytymisen lisäksi kuohuvaa, sekä Oscar-ehdokkuuksia haalineen The Imitation Gamen ennakkonäytös leffaherkkuineen. Oli jees!

iiig
9 Mä enää harvemmin löydän oikeesti kivoja juttuja kirppareilta, mut sillon ku nappaa, nappaa kunnolla. Nämä Catepillarit rokotti allekirjoittaneen lompakkoa 1,50€ verran! 10 Oon ihan älyttömän innoissani taas, kun päivät on alkaneet pidentyä. Näitä ihania auringonlaskuja on saatu viimesen viikon aikana todistaa useampanakin iltana! 11 Lähössä duuniexpoille, but first.. 12 Tälläkin kuvalla oli tarkotus lietsoa sitä valosuuden mahtavuutta.. Aamulla ei ollut enää pimeetä, kun astuin alaovesta ulos!

iiiiiig
13 Melkein telkesin itteni rappukäytävään kiinnittäessä tota mainostenkieltolappusta.. Rakastan lukea mainoksia, mutta pienessä kämpässä tavaraa kertyy muutenkin niin paljon ylimäärästä, ettei tänne halua ehdointahdoin ottaa yhtään enempää roskaa. 14 Kokeilin yhtenä aamuna avokadoa leivän päällä tavalla, jolla äiti oli mulle sitä suositellut. Ei napannut. En muutenkaan innostunut kyseisestä hedelmästä, joten toinen puolikas nahistuu edelleen jääkaapin ovessa. 15 .. Ja tässä taas on paljon mieluisampi aamupalavaihtoehto! Riisipiirakoita, kaurapuuro/marja/raejuustosörssöä ja appelsiinimehua. Kiitos! 16 Olin niin ylitsepääsemättömän tympääntynyt meidän ainoisiin pussilakanasetteihin, että mun oli pakko ottaa Jyskin alennusmyynneistä mukaan tommoset valkoset pilipalilakanat. Maksoivatkin vaan reilun kympin. Uhmasin Jamin tahtoa ja ängin sen jättipeiton ihan tavallisen kokoseen pussilakanaan. Hyvin on kelvannut. Ja naiset muka kärsii asenneongelmista, pyh..

Toivottavasti jaksatte vielä lueskella näitä mun yberpitkiä jaaritteluja. Sekin meinaa koitua ongelmaksi työhakemuksia tehdessä ― mä vaan en yksinkertasesti osaa kertoa asioita lyhyesti ja ytimekkäästi. Hitsivie!

KICKS Professional BB-sivellin VS. Beautyblender

13. helmikuuta 2015


Mä oon levittänyt meikkivoiteeni sormin niin kauan, kun vaan jaksan muistaa. Ehkä sillon joskus ulkonäön huolehtimiseni alkutaipaleilla lainasin äidiltä niitä kolmionmallisia meikkisieniä, mutta hyvin pian jätin ne pois. Sormin kaikki oli niin paljon helpompaa: ei jäänyt rantuja eikä lopputuloksena ollut jäätävää pakkelikuningatarta.
  Viime vuonna mä kuitenkin kyllästyin meikki- ja peitevoiteen jäljiltä mähmäisiksi jääviin sormenpäihin ja käsiin. Kovin epähygieeniseltäkin se käsin näpertäminen tuntuu: joitain minuutteja yli seitsemän ei aina muista pestä käsiään ennen meikkauksen aloittamista. Päätin lähtee kokeilemaan, kumpi ois enempi se mun juttu kasvomeikin levittämiseen, sieni vai pensseli!
  Sellaista lituskaista lättäpääsutia olen joskus kokeillut. Ei ollut mun juttu, ei sitten yhtään. Olin lukenut kuitenkin paljon hyvää ensin Shiseidon bb-sudista ja sen jälkeen tämän kulttipensselin Kicksissä myytävästä pihistä-versiosta. Teidän tuskin tarvitsee arvata kahteen kertaan kumpaan opiskelijana päädyin.. Tykästyin sutiin kyllä kovasti, mutta eräänä iltana eksyin Youtuben ihmeelliseen maailmaan ja katselin videoita toisensa jälkeen Beautyblenderistä. Tuon ihmesienen hinta on kirpaissut jo pelkästään mieltä ja sen takia sen hankkimista kamalasti vetkutinkin.. Kirpputorilta koituneista tienesteistä raaskin lopulta pinkin munanmuotoisen kummajaisen kustantaa. Mutta kumpi näistä oli sit loppupeleissä enemmän mun mieleen? Mä tein pieniä leikkimielisiä vertailuja sekä testejä näiden kahden kesken ja tulokset ovat seuraavanlaiset:
  vs
HINTA: Kicksin bb-siveltimellä hinta on siinä 13€ paikkeilla. Ihan järkevässä hintaluokassa siis liikutaan. Beautyblender sen sijaan maksoi paikallisessa Anttilassa 19,90. Näin lyhyen aikavälin testailulla en vielä osaa sanoa, kumpi on pitkäikäisempi ja näin ollen kannattavampi ostos. Oon lukenut vaikka minkälaisia kauhustooreja homehtuineista Beautyblendereistä, mutta ihan yhtälailla oon kuullut myös karvakadon kohdanneista Kicksin sudeista. Näin tolkun ihmisenä tuntui kuitenkin todella typerältä maksaa parikymppiä meikkisienestä.

KICKS Professional BB: ★★★★
Beautyblender:
★★★★

TUNTUMA: Mä olen kyllä ihan rehellisesti sitä mieltä, että Beautyblender tuntuu iholta satakertaa paremmalta, kuin Kicksin bb-sivellin. Sivellin tuntuu ihanan pehmeiltä, kun sitä sormella hipsuttaa, mutta etenkin herkkien silmänympärysten käsittely on tuskaa ja harjakset tuntuvat pieniltä neuloilta herkkää silmänympärysihoa vasten. Ei oo eka eikä edes toinen kerta, kun oon saanut tehdä meikkipohjan kokonaan uudelleen, kun siveltimen käsittelyn jäljiltä on silmät vuotaneet kuin Niagara. Beautyblenderillä tuputelu tuntuu kuin joku tökkisi sua vauvanpyllyllä.
  Bb-suti saa kuitenkin pojot koostaan
― kerrankin pensseli munkaltaiselleni pikkutassulle! Beautyblender sen sijaan tuntuu kastelun jälkeen vähän turhan kömpelöltä ja se onkin lennellyt pitkin poikin kylppäriä mun käytössä..

KICKS  Professional BB:
★★★★
Beautyblender:
★★★★

KÄYTTÖTAPA
: Beautyblenderillä meikkivoiteiden töpöttely on kaikin puolin mukava tapa meikata, nopeastikin se käy. Beautyblender antaa käyttötapansa ansiosta myös todella paljon anteeksi, eikä jätä jälkeensä rannun rantua. Musta kuitenkin tuntuu, että meikkivoidetta naamaan töpötellessä Beautyblender nappaa mukaansa jo töpötellyn meikkivoiteen iholta. En tiedä kuvittelenko tämän, mutta vähän kevyempää, nestemäistä meikkivoidetta käyttäessä satunnaisten finnien peitto on entistäkin hankalampaa. Onneksi blenderillä voi levittää myös kiinteän peitevoiteen, sen käsittely on vähän varmempaa.
  Kicksin bb-siveltimen käyttö vaati multa tovin verran harjoittelua, ennen kuin pääsin jyvälle, mutta oppimisen jälkeen meikkivoiteen levitys käy kuin leikki. Hätähousun levitysvempele tämä ei kuitenkaan ole. Eikä tosiaan kannata seurata annettuja ohjeita vaan töpöttely on se juttu tälläkin venkuralla. Meikkivoiteen levitys kestää aavistuksen verran kauemmin, jos hyvää jälkeä haluaa saada aikaan. Bb-sivellin ei kuitenkaan huitase jo levitettyä tuotetta mukanaan!
  Kumpaakin käyttäessä meikkivoidetta kuluu kolmisen pumppausta, mikä on mulle aika paljon. Sormin meikkipohjaa tehdessä totuin siihen yhteen pumppaukseen.

KICKS Professional BB: ★★★★★
Beautyblender: ★★★

PUHDISTUS
: Mitä näiden kahden hehkutusjuttuja oon lukenut, ei ihmisiä taida paljoo haitata se, että kumpikin on ihan törkeen pitkästyttävä puhdistaa kunnolla! Ainakin jos itsessä on tippaakaan perfektionistin vikaa.. Monet illat olen viettänyt vessanpöntön päällä istuen ja saippuaista Kicksin bb-sivellintä kämmenselkään pyöritellen. Meikkivoide ei tahdo irrota harjaksista millään ja sitten mokoma imasee vielä saippuankin itseensä muuttuen oudon vahamaiseksi ja rasvaiseksi. Pitkän pinnan turvin bb-sudista saa kyllä puhtaan, mutta vähän kyllä nyppii, kun meikkivoidesivellin olisi todella hyvä puhdistaa jokaisen käytön jälkeen.. Pesun yhteydessä pitää olla myös varovainen, ettei vettä pääse harjasten juureen. Liimauksen kastuessa voi vastassa tosiaan olla se kammottava karvanlähtö.
  Beautyblenderin pesun kanssa tappelin pienen ikuisuuden, enkä taida enää koskaan saada siitä täysin läikkävapaata ja kirkkaanpinkkiä. Erityisesti Pan Stik tmv kiinteät tuotteet tuntuvat tekevän sienen pintaan kalvon, joka on tosi kenkkumaista saada irti. Värjäytymätkin ovat vihullinen vitsaus. Aikani metsästin Youtubesta hyviä vinkkejä Beautyblenderin puhdistukseen ja vain yhden olen todennut omassa käytössäni toimivaksi: pistä sieni vedellä täytettyyn kippoon ja kippo noin puoleksi minuutiksi täydellä teholla pyörivään mikroon.
Sen jälkeen kastele sieni juoksevan veden alla, vuoroin pyörittele läikkäkohtia Marseille-saippuassa, vuoroin rutistele juoksevan veden alla. Tän jälkeen sieni on kyllä puhdas ja bakteerivapaa, mutta tahrojen täydellistä häviämistä en lupaa.
  Kummallakin kestää myös ihan jumalattoman kauan kuivua meidän asunnon huoneilmassa.

KICKS Professional BB:
★★★★
Beautyblender:
★★★


LOPPUTULOS:
plaa
Kummankin kohdalla olen lopputulokseen tyytyväinen, enkä osaa pistää kumpaakaan reippaasti toisen edelle, kun molemmissa on käyttöhetkensä sekä miinuksia että plussia, jotka kumoavat toisensa. Kicksin bb-siveltimellä saa mun mielestä enemmän aikaan, kun käytössä on pelkkä meikkivoide, mutta Beautyblender peittoaa siveltimen ahtaiden nurkkien ja erityisesti silmänympärysten käsittelyssä. Kummassakin kuvassa iholla on siis pelkästään meikkivoide ja mun ongelma-aluetta ovat tosiaan silmänympärykset ja luomissa se punaisuus paistaakin hieman enemmän bb-siveltimen käsittelyn jälkeen.
  Jos vaan jaksaa pistää aikaa meikkipohjaan, on sivellin mitä mainioin apuväline. Peittävyys on hyvä ja lopputulos tuntuu kevyeltä iholla. Ei siis pakkelointia. Kiireisinä aamuina luotan kuitenkin Beautyblenderiin. Yhdessä peitevoiteen kanssa se luo kevyen ja peittävän pohjan just niille alueille, joilla arkisin sitä peittoa erityisesti kaipaan. Bb-siveltimen vahvuusalue ― kasvojen laajemmat alueet, kuten - ei kuulu niihin.
  Mieltymykset lopputuloksen suhteen ovat pitkälti makuasioita ja käyttäjästäkin kiinni. Loppupeleissä uskaltaisin kuitenkin väittää Kicksin siveltimen olevan parhaimmillaan ajan kanssa kuten juhliin valmistauduttaessa, Beautyblender on nopeasti sängystä kouluun etenevien aamujen pelastus. Näin näytöltä katsottuna jälkimmäisen aikaansaama pohja miellyttää mua itseäni kuitenkin piirun verran enemmän juurikin tuon silmäluomen punaisuuden peittämisen ansiosta.

KICKS Professional BB: ★★
Beautyblender:
★★★★

Romaaninmittaisen vaahtoamisen jälkeen voidaan kai sanoa Beautyblenderin kirineen hienoisella etumatkalla voittoon tässä kamppailussa. Tavarani nimeävänä ihmisenä en kuitenkaan usko Kicksin siveltimen jäävän jotenkin ultimaattisesti vähemmällä käytölle, käytän sitä sitten vaikka säälistä ja puhtaasti vaihtelun vuoksi. Näiden kahden kesken ostopäätökseen vaikuttaa myös aivan varmasti se, kumman kanssa kokee olevansa taitavampi. Mulla taustalla oli silkka uteliaisuus ja halu löytää uusi tapa meikkipohjan tekemiseen.
  Kaikenkaikkiaan kummatkin ovat loistavia omassa luokassaan ja alle kahdenkympin arvoisissa peleissä ja pensseleissä liikuttaessa. Katsellaan vaik sit uudestaan, kun mulla on varaa tuohon Shiseidon bb-siveltimeen...

WEDNESDAY OFF

11. helmikuuta 2015

Haudihoi, ei uskois tästä tän hetken uupumustasosta, että takana on vapaapäivä. Tavalliseen tapaan sain näin keskiviikkona heräillä ihan rauhassa, mutta itse unta on nyt parina yönä haitannut järjetön toispuoleinen niskakipu, joka säteili myös nieluun, korvaan ja ohimolle. Vatsaakin on juilinut ja maanantaina mulla kipeytyi vasen jalkaterä jostain ihmeen syystä. Tuntuu kuin mun koko vasen puoli kehosta pistäis vastaan - en vaan tiedä että mitä ja minkä takia. Liikkeelle lähtö oli tänään siis vähän verkkaista, kun en millään ois jaksanut nousta ylös sängystä, mutta rento lähtö ja pehmee laskeutuminen keskiviikkoon sängystä käsin helpotti kyseistä urakkaa.
jjjjLöysin jokunen viikko sitten kirpputorilta tosi näppärän laukun kouluun. Mulla on laukkuja vaikka muille jakaa, mutta ei mitään kunnon megakasseroa, jossa kulkis puoli omaisuutta vaivattomasti. Mun Zaran jättilaukkukin kun alkanut näyttää loppuunvirttymisen merkkejä, sen kahvat ei enää vaan kestä. Tämä nyssäkkä ajaa sitten senkin asian, kun mukaan mahtuu niin yökamppeet, läppäri kuin koulukirjatkin. Ja kahvat on tosi pehmeät ja just sopivan pituset, mukava kantaa olallakin haukkarin väsyessä kaman roudaamiseen. // Alotin aamun lueskelemalla uusinta Elleä. Mulla menee aina pieni ikuisuus saada aikakausilehdet luettua ja sarjakuvat onkin melkeinpä ainoita lehtiä, jotka luen yhdeltä istumalta tarkasti kannesta kanteen. Naistenlehtien kohdalla selailen niitä ensin randomisti. Sitten luen sieltä ne kaikkein eniten kiinnostavat jutut. Sitten luen vakiopalstoja ja lopulta noista tulee vessaselattavaa (shampoopullojen ohessa).
jjjPari viikkoa sitten mun päähän pälkähti ajatus siitä, että mä haluan katsoa sitä Kardashioiden tosi tv -sarjaa. Enkä tosiaan tiedä miksi, mutta nyt mä olen koukussa ja pahasti. Ihanan aivotonta katsottavaa, ei tarvii keskittyä edes englannin ymmärtämiseen ilman tekstityksiä. Kylkeen parit riisipiirakat ja täysi lasillinen appelsiinimehua, oi että kun mä olin tyytyväinen! Kiva muutenkin, kun muistin kyseisen sarjan olemassa olon. Oon niin kauheen huono alottamaan uusia sarjoja ja meillä pyöriikin samat tv-sarjat vuodesta toiseen. Simpsonit, Frendit, HIMYM ja Men Behaving Badly .. Kaikki menee ulkoa, etu- ja takaperin. Nyt on sit ees pikkusen jotain uutta jännitettävää ja ihmeteltävää.
Pääsin kuin pääsinkin lopulta ylös sängystä. Kävin Lanttilassa tekemässä viikottaisen kirpparikierroksen ja mukaan lähtikin talvikengät sekä villapaita. Eipähän tarvitse miettiä huomisen asua! Kävin myös Kärkkäisellä ostamassa lisää lankaa mun projektia varten ja myöhemmin illalla poikettiin mummon kanssa vielä Kodin Terrassa ostamassa lakkapetsiä ja hiomapaperia. Jos homma menee putkeen, meillä on täällä viikonloppuun mennessä ruokapöytä!
  Nyt kun se niskakipu on alkanut hellittää, voisin koittaa saada unenpäästä kiinni. Huomenna olis taas 9.15 oltava pirteenä kuuntelemassa kansantalouden luentoa. Onneks huomiselle ei oo luvattu ihan niin ihanaa keliä kuin mistä tänään saatiin nauttia: harmittais ihan vimmatusti viettää lämmin ja aurinkoinen päivä neljän seinän sisällä..

MIKÄ IHMEEN CHROMEBOOK?

6. helmikuuta 2015


Viime viikolla huomasin mun vahnan läppäriparkani olevan melko hurjassa kunnossa. Kone toimii muuten hyvin ja sillä voi työskennellä aivan kuten ennenkin, mutta sana "kannettava" sitä ei enää valitettavasti kuvaa. Acerini koki kovia viime syksynä pudotessaan laukun mukana asfaltille, kun laukun olkahihna otti ja petti. Sen jälkeen läppärin näyttö on sitä taitellessa pitänyt pientä naksumisääntä ja reilu viikko sitten huomasin näytön kampeavan muuta koneen muovikuorta irti vasemmanpuoleisen saranan kohdalta. Ajattelin, että kyllä tällä nyt ainakin kesään asti työskennellään kunhan oon tarpeeksi varovainen, mutta kyllästyin siihen varomiseen ja venkslaamiseen alta aikayksikön.
 Keskiviikkona olin Gigantissa etsimässä synttärilahjaa pikkuveljelleni, kun silmääni osui kyltti "KAMPANJAHINTA 199€!" ja sen vieressä komeili varsin nätti ja siro läppäri. Toshiban Chromebook. Olin kyllä jo jonkun aikaa miettinyt, että uus kone on pakko hommata, mutta säästöt ei vielä ainakaan muutamaan kuukauteen riittäis mihinkään hääppöseen enkä ihan kauhean mielelläni olis mihinkään osamaksuhärdelliin lähtenyt. Ahdistaisi olla vieraille tahoille velkaa, etenkin kun on kuullut jos sun mitä kauhutarinoita Klarna-tileistä ynnämuista.
 Hetken aikaa konetta hiplailtuani lähdin liikkeestä pelkästään pikkuveljen synttärilahjan kanssa. Käyttöjärjestelmänä Chrome vaikutti jotenkin ihan uppo-oudolta, enkä halunnut tehdä päätöstä jonkun lipevän myyntimiehen puheiden perusteella. Oon aina kokenut itseni Windowsin kannattajaksi ja selaimenakin oon käyttänyt Mozillaa niin kauan, kun vaan jaksan muistaa.
IMG_0869_retouched
  Kuten kuvista näkyy, uteliaisuus lopulta voitti. Etenkin kun mussa vähän Sulo Vilénin vikaa on. Koko torstaipäivän kyseinen tarjous pyöri mun mielessä ja kerkesin tukeutua iskäänkin (sähköinen napanuora tjsp...). Olisi juuri sopivasti ylimääräistä rahaakin ja parempi se olisi pistää johonkin, mitä oikeasti tulisin tarvitsemaan, mutta oon niin julmettoman huono tekemään päätöksiä. Etenkin isoihin hankintoihin liittyviä sellaisia. Kun mä lopulta tunsin oloni niin samperin kädettömäksi kansantalouden tunnilla pelkän paperin ja kynän kanssa, oli peli selvä. Illalla mä lykkäsin makkarin seinään Toshiban pienen mustan laturin.
 Mikään tykkipelihän tämä ei ole. Chromebook on käyttöjärjestelmältään kovin rajallinen, eikä tähän (toistaiseksi) voi ladata netistä ihan mitä tahansa ohjelmia, vaan kaikki hoituu Chromen oman Web Storen kautta. Kiintolevyllä ei kokonaisuudessaan ole tilaa kuin 16Gb ja RAM-muistiakin on vaivaiset 2Gb, mutta muistiinpanojen tekemiseen ja netin selaamiseen mä tämän hommasinkin. En asiakirjastandardiin aseteltavia koulutehtäviä, Simsin pelaamista ja kuvanmuokkausta varten.
 Loppupeleissä vaakakupissa painoi hinnan lisäksi enemmän kätevyys, keveys ja käytettävyys noin niinkun koulussa kuljettamisen kannalta. Painoa tällä kapistuksella on 1,5kg ja käynnistyminen tapahtuu alle 10 sekunnissa. Näyttö on 13,3-tuumainen ja paksuutta löytyy enimmillään piirun verran alle 2cm. Akkukin kestää ihan äärettömän hyvin. Oon ladannut akun viimeksi yöllä, surffaillut koulussa kasista puoli kahteentoista ja sen jälkeen kotona vähän yli yhdestä tähän istumaan saakka ja vielä olisi 48% akun varauksesta jäljellä. Mahtuu siis laukkuun ilman ihmeellisempää runnomista, eikä virtapiuhaa välttämättä tarvitse ottaa ollenkaan mukaan 6-7h mittaisen koulupäivän ajaksi.
 Pienen alkukankeuden jälkeen tästä on muodostunut omassa pienessä mielessä koko alkuvuoden ykkösostos. En oo vielä siis ainakaan katunut päätöstäni ja vähän meinaan jopa potea sääliä vanhaa konettani kohtaan, kun se olla möllöttää suljettuna ja hyljeksittynä tuolla mun tietokonepöydällä. Todennäkösesti olisin kuitenkin viimestään kuukauden päästä hakannut päätäni seinään, jos oisin antanut näin hyvän tarjouksen mennä ihan sivu suun, joten ehkä vanha rakas koneeni ymmärtää "kun sai niin halvalla"..
IMG_0847_retouched
Löytyykö teidän lukijoiden joukosta yhtäkään Chromebookin omistajaa? Kertokaa ihmeessä käytännönvinkkejä tämmöselle keltanokalle - vaikka melkonen nörtti osaan toisinaan ollakin, on mulla ihan varmasti vielä melkosesti opittavaa! Pahoittelut muuten, jos teksti on jotenkin tosi kapulamaista tai muuten vaan tönkköä. Oon niin innoissani tästä uudesta tulokkaasta, ettei suomen sulokas kieli oo tahtonut taipua koko päivänä mitenkään järkevästi :-D

UUTTA MUN BLOGILISTOILLA

2. helmikuuta 2015


En varmaan oo ainoa blogeja lukeva kuolevainen, joka on jumahtanut samoihin blogeihin ja samoihin tyyppeihin. Joistain bloggaajista tulee tavallaan kuin kaukaisia kavereita, kun niitä seuraa vuosikaudet, eikä siinä ohessa oikein osaa etsiä uutta luettavaa. Mulla on monia ikisuosikkeja joista en päästä irti edes väkisin ja sitten on sellasia blogeja, joiden lukemiseen tarviin tietyn fiiliksen että jaksan kiinnostua. Nyt talven aikana oonkin ottanut tavoitteeks löytää uusia lukemisenarvoisia suomalaisia blogeja, jotka ei jostain syystä koskaan ennen oo tulleet missään vastaan ja samalla päätin karsia lukulistalta blogeja, joiden postaukset Bloglovinin ja Bloggerin listauksissa merkkaan luetuiksi ja/tai skippaan nykyisin aikalailla automaattisesti.
  Useat mun vanhoista ikilempiblogeista ovat lopettaneet tai muuten hiljentäneet tahtia ja jotkut päinvastoin on alkaneet muistuttamaan liikaa joitakin ruotsalaisia blogeja: paljon postauksia viikossa tai jopa päivässä, muttei mitään merkittävämpää sisältöä. Tätä omaa fiilistä uusista blogeista vois verrata varmaan aika hyvin siihen, miten innoissani olin ammattikorkeessa alottaessani, kun pääsin tutustumaan ihmisiin, joita en koskaan ennen ollut tavannut ja joiden kanssa ei ollut yhden ainutta yhteistä tuttavaa.
  Blogimaailmassa tuntuu nykyään olevan äärettömän vaikeeta päästä pinnalle, kun tarjontaa on niin älyttömästi. Mä olen ollut mukana kuukautta vaille 5 vuotta ja silti olen vielä verrattain harrastepohjalta dusaileva pieni tekijä, kun miettii miten pitkälle blogien maailmassa ollaan yleisellä tasolla päästy. Meinasin valehtelematta lentää perseelleni, kun nämä muutamat upeat blogit löydettyäni tsekkasin kunkin lukijamäärät. Kyllähän näin mahtavat naiset näin mahtavilla taidoilla varustettuna ansaitsevat huomattavasti enemmän tunnustusta taidoistaan ja vilpittömästi toivon kunkin heistä pääsevän vielä pitkälle niin blogiensa kuin muidenkin elämän osa-alueidensa suhteen!

Blogeihin pääset kuvaa klikkaamalla!

adlv
Aivan mieletön friidu ja sitäkin mielettömämpi blogi! Henriikka on sisustusarkkitehtuurin ja kalustemuotoilun opiskelija ja sen kyllä huomaa, että naikkosella on esteettisesti pelaavaa silmää. Oon lukenut ADLVtä syksystä asti ja fiilistellyt jokaisen postauksen kuvia yksitellen. Niin tunnelmantäyteisiä, jotenkin rauhoittavia sekä ihan äärettömän hyvällä maulla toteutettuja ja otettuja. Tekstiäkin on omaan makuun just passelisti; ei liikaa, eikä liian vähän vaan sellanen määrä, että sen lukee mielellään alusta loppuun tylsistymättä. Oli aihe mikä hyvänsä!

sarasays
Tämän 18-vuotiaan turkulaisen blogia oon silmäillyt myös jo pidemmän aikaa. Ihanan kepeää luettavaa, kivoja tyttömäisiä juttuja ja tunnelmalta jotenkin kauhean söpösiä kuvia. Sara on myös todella kaunis ja klassinen tyyli iskee meikäläiseen korkeelta ja kovaa!

outihelena
Outin blogin löysin vasta hiljattain, rakastuin banneriin heti ensitekijöiksi. Blogi on tällä hetkellä vähän hiljaisempi, mutta kyllä tässä tapauksessa laatu korvaa määrän. Ja luettavaa riittää joka tapauksessa, postauksia kun on putkahdellut huhtikuusta 2012 lähtien!
  Kuvissa on ihan äärettömän ihana fiilis ja postaukset vaikuttavat niin huolella tehdyiltä, että ihan kateus iskee, kun ite tuntuu aina hätiköivän ja hutiloivan about kaiken suhteen. Ja silti blogissa on sellanen pähee ja vähän rouhee meininki, voi että, täältä kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

janina
Janinan blogiin eksyin, kun jonain yönä googlettelin Benefitin ja theBalmin meikkejä myyviä nettikauppoja. Rakkaus Benefitin Hoola-aurinkopuuteriin on ilmiselvästi varsin hyvin ihmisiä yhdistävä tekijä, koska rehellisesti sanottuna klikkasin itseni lukijaksi nähtyäni tuon viininpunaisen laatikon. Hoolaa rakastava ei voi olla huono tyyppi, enkä oo joutunut pettymään! Kirkkaat ja pirteät kuvat sekä kaunis, klassinen pukeutuminen nappaavat erityisesti tässäkin blogissa.

sofiagafforio
Niinkuin Frendien Janice sanoisi: Oh. My. God. Onko kauniimpaa neitokaista hetkeen nähty? No ei! Päädyin Sofian blogiin vierailemaan vasta tässä taannoin, kun bongasin Indiedays Inspirationin feedistä tuon ihan huikean kukkabomberin. Siinä jäin sitten monttu auki selailemaan ja havahduin takaisin tähän maailmaan vasta tuntia myöhemmin. Sofia ilmeisesti matkustelee paljon (tai ainakin enemmän kuin minä) ja blogista löytyikin pari juttua Berliinistä ja Saksasta ja siitähän tämmönen berlinlover tykkää!
Miten on? Onko joukossa tuttuja naamoja vai tuliko vastaan uusia tuttavuuksia? Kuvista kaikki pojot näille taitaville lyyleille!

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne