I'M BACK!

26. syyskuuta 2014

Mä en oikein tiiä miten tän nyt alottaisin, mutta sanotaanko vaikka että terve vaan kaikille! Semipitkästä aikaa. Edellisestä "normaalista" kerrasta tuntuu olevan pieni iäisyys, blogi oli täyshoidossakin tässä vajaan viikon verran, niinkuin ulkonäöstä saattaa huomata. Täällä näytön ja seinän välissäkin on tapahtunu pieniä muutoksia, mutta lähinnä nimellisiä.
  Näin aluks vois varmaan mainita, et ainakin se kaikista kamalin suru alkaa vihdoin väistyä. Ikävähän nyt ei tietenkään helpota tosta noin vaan enkä videoita Manusta katso vieläkään kovin mielelläni, mutta muistot on alkaneet saada mut ennemmin hymyilemään kuin tirskahtamaan räkäitkuun. Mulla on ehkä jopa vähän huono tapa käsitellä ikäviä juttuja keräämällä kalenteri täyteen yhtä sun toista tekemistä ja tapaamista niin, ettei ikävät ajatukset mahdu kulkemaan aivolohkosta toiseen saatika viestittämään kyynelkanaville yhtään mitään; aktiviteeteistä ei siis tosiaankaan oo ollut puutetta.
aefsefs
Oli kieltämättä paikallaan ottaa vähän etäisyyttä blogimaailmaan. Se bloggaajan mullinmallin oleva ajatusmaailma selkenee yllättävän hyvin parissa viikossa, tarkoitan siis ihan puhtaasti blogiin ja sen sisältöön liittyvää, korvien välissä mellastavaa hyrskynmyrskyä. Ajattelin ensin, että oisin palaillut vasta Indiedaysin uudistumisen jälkeen joskus lokakuun puolella, mutta kyllä mä vaan rakastan tätä hommaa niin paljon, että oli pakko antaa näppäimistölle hamuaville sormille periksi.
  Eilen otinkin sit läppärin kauniiseen käteen ja aloin uudistaa ulkoasua. Siinä menikin sit tovi jos toinenkin ja lopulta se oli sit Jami, joka tappeli HTML-koodin kanssa pitkälle aamuyöhön, kun mun ymmärrys oli ylitetty jo ties kuinka monennen kerran. Vielä on jonkun verran höylättävää, mutta lähinnä pienten yksityiskohtien osalta. Muun muassa bannerin alta löytyviin välilehtiin on tulossa vielä ainakin FAQ-osio, jota oon tässä parin päivän ajan jo kerennyt työstämään.

  Syksyn mittaan on luvassa postausta mm. treenauksesta ja siitä miten koulunkäynti on välivuoden jälkeen lähtenyt sujumaan. Mä myös tahdon esitellä teille maailman parhaat farkut ja opastaa videolla kyhäämään samantyyppiset kiharat lyhyeen tukkaan, kuin mitä meitsin kutreissa on voinut muutamaankin otteeseen nähdä. Parit asukuvatkin on myös kertyneet varastoon, jätettäköön ne tylsien päivien pelastukseks. Voi tosin olla, että postaustahti on aavistuksen verran hidas ainakin näin alkuun. Tänäkin viikonloppuna pitäis koittaa keskittyä enempi ens viikolla palautettaviin koulutehtäviin. Mut kiva olla takasin, eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Enkelini

16. syyskuuta 2014

manurakas
"People are born so that they can learn how to live a good life ― like loving everybody all the time and being nice. Dogs already know how to do that, so they don't have to stay as long."

Viime yönä taivaalle syttyi uusi tähti. Olit maailman paras Manu ♥

Blogi jää tauolle.

DAY OFF WITH ME

13. syyskuuta 2014

friday
8.33
Herätys! Onpa ulkona harmaata, onneks tunnit on tältä päivältä peruttu, ni ei tarvii lähtee tallustaa kouluun vielä näin aikasin.

8.40 Kännykkä esille ja somet läpi. Njaa-a, missään ei oo yön aikana tapahtunu mitään. Oon niin epäsomesosiaalinen ihminen :-D Kim Kardashian Hollywood -pelissä on kuitenkin energiat täynnä, jes, pääsen alottaa uuden tehtävän!! Sanokaa pliis etten oo ainoo joka on koukussa tähän?

8.48 Kahvinkeitin päälle ja suihkuun.

8.55 Ei hitto. Unohin ottaa pyyhkeen mukaan. Loikin alastomana ympäri asuntoa ja etin mun pyyhkeitä, on ihan pirun kylmä!! Pakko ottaa viel toinen lämmittelysuihku.

8.59 Mitäköhän söis aamupalaks.. Aijaa meil ei oo maitoo, kahvi vaihtukoot siis kuumaan mehuun. Pitää tänään käydä kaupassa. Leipääkää ei näköjään oo, mitäs nyt sitte..

9.03 Laitan äitille whatsappissa viestin. Kummipojalla on huomenna synttärijuhlat enkä yhtään tiiä millä meen sinne. Ja kyllä, tää on pakko hoitaa just nyt tässä välissä, kun tuli mieleen. Etten vaan unohda.

9.05 Vedenkeitin napsahtaa pois päältä. Kuumaa mummon marjamehua ja hapankorppuja kinkulla ja kurkulla. Gurmeeta.

9.08 Vessan ovi käy. Jamikin ilmeisesti heräs. Se oli taas nukahtanu sohvalle. Silläki on tänään vapaapäivä, se oli kuulemma eilen niin ahkera koulussa.

9.14 Sain ilmaset etlarit kuukaudeks, kun liityin LAMKOon ja mulla on nyt loppuviikon lehet lukematta. Mikäs tän parempaa ku kiireetön aamu, vähän (onnetonta) aamupalaa ja uutisia paperimuodossa! Eikä lehtee todellakaan voi lukea millonkaa muulloin ku aamulla.

9.17 Se personal trainer soittaa. Aika siirtyy viikon päähän, jonku sekaannuksen takia. Nooh, onneks oon oma-aloitteinen!

friday2
9.43
Köllitään Jamin kanssa sohvalla, "mä haluun olla pikkulusikka" se tuhahtaa peiton alta. Vähän kyllä väsyttäis, mut eiköhän melkein 10h yöunet oo nyt ihan tarpeeks ainaki toistaseks. Ummistan silmät ihan vaan hetkeks ja nautin kiireettömyydestä.

9.52 Läppäri auki. Tsekkaan uudet blogipostaukset ja koulusähköpostin. Nothing much, kysymyspostaukseenki tullu vähän nihkeenlaisesti mitään. Ehkä mun pitäs jättää moiset tulevaisuudessa ihan vaa kokonaan pois..

9.55 Jami tulee makkarin ovelle vittuilemaan siitä, että oon ihan hirvee mummo ku nukahin eilen jo kymmeneltä. Mua väsytti ihan hulluna!!!!

9.56 Vois kai jatkaa eilen kesken jäänyttä dokkarisarjaa Auschwitzistä. Tämmöstä kepeetä aamupäiväkatseltavaa, melkein ku Days of Our Lives.

9.58 MIKS MUN NETFLIX EI TOIMI!!! Nettiki bugannu koko viikon. Ainii, vois maksaa sen puhelinlaskun tänään!

10.45 Mikä on tämä vaatekriisi? Omia kuteita ihmetellessä mietin samalla, millasen asukokonaisuuden ostasin kummipojalle tänä vuonna. Kolmet synttärit jo takana, nyt se kumpparin muru haluaa jo ikioman tabletin..

11.04 Pakkaan salikamat. Tukka sykerölle, kulmat ja ripset paikoilleen, hampaiden pesu. En jaksa vielä kiskoo mitää farkkuja jalkaan. Trikoissa mennää.

11.11 Bussipysäkille tallustellessa huomaan, et ilma on jo huomattavasti kirkkaampi. Mitä hittoa joku oikeesti luukuttaa jotain amispoppia meijän parkkarilla yheltätoista aamulla? Sillä on vissii alkanu viikonloppu aikasin!

11.13 Öääh, mun kollari on vähän kutistunu pesussa. Tai sit mun kädet on kasvanu pari senttiä viikon aikana, mut epäilen..

friday3

11.16
Bussikuski tervehtii ilosesti jo ennen ku pääsen ees bussin ovesta sisään. Nää tämmöset kuskit ollu vähän kortilla sen jälkeen, kun Lahen bussiliikenne otti ja muuttu. Hyvä ku uudet kuskit osaa ees suomea...

11.27 Aaaaaaa mä vihaaaaan tätä matkakeskusrakennusmaata. Ihan sama mihin aikaan vuorokaudesta tähän tulee, jono seisoo.

11.39 Kävin kysymässä siitä mun juomapullosta ja sain ku sainki ylimääräsen hinnan takasin! Mun pulloon oli sattunu lappu missä oli oikee hinta mut viereisen 24,90 maksaneen pullon viivakoodi. Mut no worries, mitä pienistä!

friday4

11.44
Nyt se kummipojan synttärilahja. Rakastan ostaa lastenvaatteita.

11.48 Poden samantien kamalaa ikäkriisiä, kun kattelen henkkamaukan poikien vaatteita. Skidille pitäis ostaa 110-116 kokosia kuteita ja ton kokoset housut näyttää ihan törkeen pitkiltä! Vastahan mä pidin sitä murua sylissä ristiäisissä. Ja seuraava koko on 122 ja mä muistan ku ite käytin sen kokosia vaatteita!

12.18
Noh, löytyhän lahjapaketteihin täytettä lopulta. Nyt sinne salille. Luokan kesken perustettu wa-ryhmä alottaa piippaamisen.

friday5
12.37
Ihanan rauhallista, ei oo tarvinnu jonottaa yhellekään laitteelle. Onneks. Haluun nopsasti kotiin, on sentää perjantai.

13.36 Tästä tulee oikeesti tuskasin. vartti. ikinä. Ampiainen bussissa, hnnnnggh!!!

13.45 Hassuu ku on rennot pökät jalassa, ni jalat hölskyy vielä sekunteja sen jälkee, ku bussi on lyöny liinat kii. Pitäskö tästä jotenki motivoitua jalkapäiviä varten, eh?

13.53 Matkalla bussipysäkiltä kotiovelle soitan papalle ja kysyn, et saisinko autoa lainaan. Onhan meillä lähikauppa kävelyetäisyyden päässä mut ihan oikeesti: kuka maksaa melkei huntin viikon ruokaostoksista k-supermarketissa, ku samat safkat saa puolet halvemmalla Lidlistä?

13.55 Kotona taas. Vois mennä ottaa nopeen hikisuihkun nyt samantien.

13.58 Erittäin epämukavaa urheilurintsikoita riisuessa huomata arskojen olevan vielä otsalla ja sit ne kaikenlisäks vielä jää nenätyynyistä kiinni mun tukkaan. Näkemisen arvonen episodi kieltämättä, joudun pyytään Jamilta apua.

14.08 Päivän toinen vaatekriisi. Jotain iisii, mua ei nyt oikeestaan jaksa ees kiinnostaa. Tukkaki on ku petolinnun perse, ei sitä hienoilla koltuilla pelasteta.

14.23 Rötvätään Jamin kanssa hetki sängyllä ja vängätään siitä, lähteekö Jami mukaan kauppaan. Jami kirjottaa mun kännykkään kauppalistaa.

14.41
Ei se lähe. Mun kanssa ruokakaupassa käynti on kuulemma samanlaista, ku vääntäis kiveksiä ruuvipenkissä.

friday6
15.08
Ja taas bussipysäkille. Ei millään huvita kävellä mummolle ja papalle eikä tää oo multa vielä ees minkäänsortin riman alitus mennä 1,5km matka bussilla. Ku mä kerran maksan reilut 50€ bussikortista kuukaudesta, niin mähän piruvie myös käytän sitä!

15.24 Pappa naureskelee mulle, että Janne on tänään menossa naisiin. Se on kuulemma jo iso mies ni pitää olla naisia. Oi voi :-D

15.43 Miksei mulla oikeesti koskaan oo sopivia kolikoita ostoskärryihin? Mukava vanha herra vähän jeesii avaamalla useamman kärryn lukon, että saan yhet irtonaiset kärryt välistä.

16.12 Viikon ruokaostokset tehty! Paitsi että vielä pitää käyä jossain muussa kaupassa hakee tonnikalaa ja tortillamaustetta.

friday7
16.45
Porukoilla käymässä. Rontti voi jo tosi hyvin, ellei sen yleistä höppänyyttä oteta huomioon. Iskä antaa mulle kourallisen vanhoja haalarimerkkejään.

17.30 Käyn viemässä auton takasin mummolle ja papalle. Tuukka on siellä ja opetan sitä neulomaan. Oon kyllä itekki vähän ruosteessa, mut kyl ne kutimet vielä jotenkuten käsissä pysyy.

18.06 Haen äitin ja iskän auton asemalta. Mun saama iskän sähköavain on kirjaimellisesti levinny enkä vissii näytä autovarkaalta, kun erillään olevien sirun ja avainosan kanssa koitan saada autoa käyntiin :-D

18.22 Kotona taas. Ihan hirvee nälkä, ei oo tän päivän syömiset menny taas ihan yksiin ku on ollu niin paljon tekemistä.

18.42 TORTILLATIME!!!

19.00 Nostalgisoidaan Jamin kanssa meidän lapsuutta. Pojat, että sillon oliki niin moni asia paremmin! Kuinka moni nykypäivän kersa tietää, mikä on joystick ja mitä sillä tehään? Niimpä.

19.18 Jumahdan koneelle. Edelleenki some huutaa tyhjyyttään. Pistän seuraavan jakson keskitysleiridokkaria pyörimään.

friday8

19.27
Ja seuraavan..

20.18 Miten joku niin sairas asia, ku holokausti, voi olla näin kiehtova ja mielenkiintonen aihe? Ihan älytöntä. Tosi kiinnostavaa kuulla mielipiteitä ja kokemuksia niin selvinneiden vankien ku SS-sotilaidenkin suunnalta.

20.52 Pitää ruveta pistään saunakamoja kasaan. Oon 9 kuukautta maksanu viikottaisesta saunavuorosta ja käyny siellä ehkä yhen käden sormilla laskettavan määrän jos sitäkään! Ihanaa vihdoinkin ottaa siitäki kympistä kaikki ilo irti, vaikken mikään Timo Kaukonen ookkaan.

21.30 Bongasin saunassa ihan luonnottoman ison mustelman mun reidestä. Miten mä aina onnistun muksii itteeni tajuamatta sitä? Lähen hakemaan äitiä töistä.

friday9
22.10
Käyn kotikotona pyörähtämässä ja rapsuttelemassa koirille hyvät yöt. Rontti on ihan höpsö ja voi ei miten paljon tekikään mieli ottaa se meidän luo yöksi. Toinen jökötti hyvän aikaa portilla ja luuli pääsevänsä mun mukaan :(

22.36 Oon takasin kotona. Janne tulee tänne jossain vaiheessa iltaa ja jää meille yöksi, pitää kai valvoa jos se ei saakaan kyytiä. Ainiin ja toi sohvakin pitäs laittaa semmoseen kuntoon, että se voi nukkua siinä.

22.45 Kattelen jonkun aikaa telkkaria ja siirryn koneelle. Aattelen ruveta kirjottamaan tätä postausta, kun ei nyt muutakaan oo. Tsekkaan sen kardashian-pelin ensin läpi.

23.59 Kuvat kyllä muokkaan vasta huomenna. Nyt voisin pistää vielä yhen dokkarijakson pyörimään ja käydä sänkyyn köllimään.

LET'S MAKE FAQ!

11. syyskuuta 2014

aaask
Picture: >here<

Popula sillä puolen on lisääntynyt viime kerrasta. Valehtelematta teitä on tullut ihan huimasti lisää viimeisen vuoden aikana ja kuukausien vieriessä asia jos toinenkin on muuttunut, esimerkkinä nyt vaikka se että mä asun tätä nykyä omillani! Oon jo pari viikkoa ajatellut, että ois aika päivittää tarjontaa kysymyspostausrintamalla. Vastaan aina ihan mielelläni, mutta musta ois myös teitä (ja mua) ajatellen tosi kiva kerätä nää useimmiten kysytyt kysymykset samaan paikkaan :-) Jos sit väsäisin jotain frequently asked question -tyyppistä linkkiä tonne blogin sivupalkkiin, josta vastauksiin pääsisi nopeasti ja vaivattomasti.
  Kysyä siis saa, melkeinpä mistä vaan! Luotan teidän harkinnanvaraisuuteen ja puhtaaseen järkeen, joten turha kiskoa hernemaissipaprikapussillista nenään, jossen selkeästi loukkavaa tai tökeröä kysymystä huomioi tai edes julkaise. Kattellaan miten homma lähtee käyntiin, mitään aikarajaa ei siis toistaiseksi ole!

JOKU ROTI

10. syyskuuta 2014

IMG_9951
Nimetön IMG_99962

Tajusin pari päivää sitten, et elokuu meni jo. Ois pitäny suunnitella suosikit-postaus ja kaikkea. Kuun vaihteessa meneillään oli kuitenkin niin tuhottoman paljon kaikkea mun maailmaa mullistavaa, etten ehtinyt tai tajunnut luoda ajatustakaan sille. Niimpä päätin, että pistetään elokuun ja syyskuun suosikit samaan syssyyn sitten lokakuun tietämillä!
  Multa kyseltiin vähän niistä mun Helsingin ostoksista; edellisessä postauksessa näkyykin maailman täydellisimmät jeggarit ja ihana valkoinen kauluspaita, mutta menkööt tässä samassa nyt sitten nää pari muuta ostosta. Harmittaa, et mulla jäi kuvaussessiot kesken iltapäivällä sairaalavisiitin ja salin takia, mutta kai tähän on pikkuhiljaa totuttava. Ei meinaan riittänyt tänään, et tulin kaheksan maissa kotiin. Oli jo aikas hämärää!
  Anyways, Helsingissä tuli pyrähdeltyä alerekiltä toiselle ja ihan sattuman kautta aikalailla kaikki löydöt oli jonkunnäkösellä miinuslappusella varustettuja. Cubuksen ihana harmaa rotsi oli 14,90€ ja Adidaksen trikoot 19,90€. Myös pinkki Zaran löllötoppi lähti mukaan ihan hetken mielijohteesta, sekään ei maksanut kuin senttejä vaille neljä euroa! Tänään kävin sit kirpparilla (addiktioko?) ja löysin sieltä kivat Ikean kynttilänjalat sekä Lauren Conradin kolmen pokkarin kokoelmaboksin kummatkin vitosella!
  Näiden kaikkien löytöjen jälkeen mua lähinnä naurattaa kämmi, mikä Niken juomapullon kanssa tänään kävi. Luulin sen maksavan 9,90 mut sit kassalla käviki ilmi, että joku peijakas oli menny liimailemaan ihan omia hintalappujaan niihin pulloihin ja lopulta maksoin juomapullosta vitosen enemmän kuin treenihousuista :-D

Jos sitä pistäis pienimuotosen shoppailulakon taas syksyn ajaks pystyyn, eihän tässä oo enää mitään jiitä. Kuka lähtee mukaan?
//EDIT pienen tutkimisen jälkeen maksoin juomapullosta  15€ ylimäärästä. Samperi.

FIRST FALL OUTFIT

8. syyskuuta 2014

IMG_9921 outfit11 outfittBlouse Cubus | Vest, Jacket & Necklace H&M | Jeans Gina Tricot | Hat 2nd hand | Shoes Dinsko
Uskaltauduin tänään ulos kameran kanssa. Ihan tuohon meidän kotikadulle tien toiselle puolen. Keskellä neljän ruuhkaa. Aikamoinen saavutus, mut uskokaa tai älkää: ei nolottanu yhtään, vaikka ohi pyöräilevät mummukat vähän ihmettelivätkin.
  Olin lauantaina Helsingissä moikkaamassa kaveria ja siinä samalla tuli vähän shoppailtua. Hakusessa oli mustat farkut, treenipöksyt ja valkonen kauluspaita. Näiden kolmen lisäks löyty vähän muutakin, mut kun ton valkosen kauluspaidan Cubuksen alerekistä bongasin, piirty mun mieleen kuva just tästä asusta. Ja pakkohan se oli ajaa sisään heti tilaisuuden tullen, tykkäsin muuten aikas kovasti! Hatun ja kaulakorun lisäsin vasta koulupäivän jälkeen tosin; mulla tuli aamulla niin pirunmoinen kiire, etten aamutohinoissani enää vaan yksinkertasesti kyennyt näpertämään korun lukkoa kiinni tai kurottelemaan hattua vaatehuoneen ylimmältä hyllyltä.
  Nyt vaihtuu farkut kuitenkin Addun unelmapökiin ja tää lähtee jääkaapin kautta testaamaan, miten se salilla työskentely pitkästä aikaa oikein luonnistuu. Baby steps, vai miten se meni?

SITÄ TIKULLA SILMÄÄN..

7. syyskuuta 2014

Oon kirjoittanut tästä samasta aiheesta ennenkin, vanhaan blogiin siis sillon joskus. Saas nyt nähdä, kuinka moni oman elämänsä poliisi tulee tähänkin korjaamaan, mitä nyt sanon väärin verrattuna siihen heinäkuussa 2012 kirjoitettuun postaukseen. Mua meinaan raivostuttaa nyt eräs asia. Se ei ole iso asia eikä se vaikuta mun eikä varmaan kenenkään muun bloggaajan elämään mitenkään ihmeellisemmin, mutta voin kuvitella aiheen ärsyttävän muitakin. Nimittäin se, ettei bloggaaja saa muuttaa mielipidettään. Ei ikinä.

bw


En varmaan oo ainut, jolle on joskus somessa tultu kertomaan et "vastahan sä olit sitä mieltä" tai "sillonhan sä sanoit näin". Noh, se ei riitä että näihin lisätään vielä kommentoijan puolesta se lapinlisä ja viitataan sanavalinnoilla suurinpiirtein viime viikkoon, vaikka bloggaajan/muun somettajan edellisestä samaa aihetta koskevasta mielipiteestä ois toista vuotta. Pitää vielä pistää sanoja bloggaajan suuhun. Esimerkkinä nyt tämä, että mä alotan salilla käynnin. Tavotteena mulla on lähinnä saada lisättyä omaa hyvää oloa ja energisyyttä, ratkoa niskahartiaseudun probleemia ja snadisti kiinteytyä vähän sieltä sun täältä. Mutta hei, enhän mä voi mennä salille, kun oon aina sanonut että salilla käynti on yliarvostettua. Jaa. Aina? Kaikki mahdollinen, mikä kyseisen aktiviteetin yleisnimikkeen alle passaa on mun mielestä yliarvostettua? Kiitos tästä erittäin valaisevasta informaatiosta. Muistaakseni oon ennemminkin karsastanut tätä meneillään olevaa järjetöntä fitnessbuumia ja "no pain no gain" -ajattelumaailmaa. En sitä itse salilla kuntoilua. En yläasteellakaan parempaa liikuntatunnin aihetta keksinyt, kuin sali. Lukiossakin se oli jees. Siellä salilla voi tehdä yhtä sun toista, erilaisilla tavoitteilla, ties kuinka moneen eri tarkotukseen, sellaseen tahtiin kuin itse haluaa. Mulla meni perjantaina pää ihan pyörälle niistä kaikista mahdollisuuksista, joita konsultti mulle esitteli. Mistäs te sen tiedätte, jos oon menossa sinne ainoastaan infrapunasaunassa istumisen takia? :-D
  Toinen mua ihmetyttänyt huomio tuli tyypiltä, jonka mukaan ask.fmssä olin just muutama kysymys takaperin laittanu kaipaavani elämääni 15-vuotiaana, kun eräässä vastauksessa mainitsin jättäneeni ne ajat taakse ihan mielelläni, etenkin nyt ammattikorkeen alettua kaihoisa ikävä omia lukioaikoja kohtaan on kaikonnut lähes kokonaan. Kyllä muistan joskus kaivanneeni aikaa ennen täysikäsyyttä mut rehellisesti.. Mä selasin tuon syöpäsivuston omaa profiiliani reilun kuukauden päähän ja joko mulla on todella paha lukihäiriö, tai sitten asiasta maininneella henkilöllä on pikkusen eri käsitys sanoista "just muutama kysymys sitte" kuin mulla. Yli sata kysymystä aiemmin mainittu "ota lukiosta kaikki irti, niitä vuosia tulee ikävä" -tyyppinen lausahdus tuskin on nyt ihan sama asia, ainakin oon jotain aivan muuta sillä meinannut. Ainiin, jonkun mielestä oon myös hehkuttanut blogissa omistavani hyväkuntoisen ja puhtaan ihon. Hah! Näitä esimerkkejä olis loputtomiin.

bw1

  Onko tuolla jossain joku karmiva stalkkeri tai ryhmä sellasia, jotka kyttää ja kopioi ihan jokaisen bloggaajan sanan sekä liikkeen somessa? Arkistoi ne johonkin seinänkokoseen metalliseen lokerikkokaapistoon kronologisessa järjestyksessä? On opetellut kaikki edelliset postaukset, ask.fm-vastaukset ja facebook-päivitykset ulkoa ja käy koko arsenaalin läpi aina uuden postauksen ilmestyttyä etsien kuumeisesti edellisistä mielipiteistä poikkeavaa sanaa?
  Tuntuu, ettei ihmiset käytä omaa järkeään, ei niinku millään ilveellä. Tuntuu, että kun bloggaaja kerran sanoo jotain, se nyt on ikuisesti niin, eikä sitä muuta mikään. Vähintäänkin maailmanloppu tulee jos itse bloggaaja muuttaa mieltään, mut se nyt vaan on karu fakta et vaikka 10 vuotta sitten rakastin leveälahkeisia housuja, en nykypäivänä ikimaailmassa pistäis semmosia jalkaani julkisille paikoille mennessä. Enkä mä ole ainoa. Mä en vielä kolme kuukautta takaperin voinut sietää maustamatonta jogurttia, mut nyt se menee milloin minkäkin lisukkeen kanssa tai smoothien raaka-aineena.
 
  Jos tää tämmönen bloggaajien ynnämuiden "somejulkimoiden" sanojen anonyyminä vääntely ja kääntely sekä aikasemmista asioista (ihan päin honkia) muistuttelu on tapa saada kys. henkilö nolostumaan, ni on pikkusen väärä taktiikka. Ihmismieli - ja etenkin naispuolinen sellainen - tuppaa muuttumaan joskus melko nopeassakin tahdissa. Ite heräsin nyt menneellä viikolla siihen, etten kaipaa lukioaikoja. Muistelen hyvillä mielin, mutta en kaipaa. Se on kuulemma sitä henkistä kehitystä ja itse ainakin arvostan ihmistä, joka osaa kääntää jukuripäänsä tiukankin paikan tullen.
Vaikka itse kunnon jästipää oonkin ja pidän mielipiteistäni usein tiukasti kiinni, oon huomannu elon olevan paljon lepposampaa, kun osaa joustaa ja ajatella asioita muistakin vinkkeleistä. Suosittelisin samaa itse kullekkin. Mun viime vuoden elokuussa sanomieni asioiden muistelu ei nyt vaan ihan oikeesti auta enää ketään, kun elellään syyskuuta 2014. Cool story bro, oot vuoden myöhässä.

TGIF

5. syyskuuta 2014

Mun ois pitäny olla jo aikoja sitte nukkumassa. Eikä vaan sen takia, että pilkin tässä koneen ääressä kovan postaushalun kourissa vaan myös sen takia, että mä lähden aamulla 7.40 bussilla Helsinkiin. Suunnitelmissa ois heittää pienimuotonen shoppailukierros sinne heinäkuussa muutaneen kaverin kanssa, mutta saas nyt nähdä tarttuuko mukaan muuta kuin ne välttämättömimmät. Mä nimittäin allekirjotin tänään vuoden mittasen sopparin kuntosalille ja se vie nyt sit seuraavan 12 kuukauden ajan mun opiskelijabudjetista (etenkin menkkahaukan koltuissa laskettuna) aika ison osan. Muutama rätti sinne tai tänne, jos vaikka vaihteeks koittasin tyhjentä vaate- ja tilpehöörivarastoja niiden kerryttämisen sijasta.
  En oo vielä oikeesti ees käsittäny sitä, että mulla on reilun viikon päästä tapaaminen personal trainerin kanssa ja että mun oikeesti pitäis ostaa nyt jotku kunnon jumppatrikoot. Kotipuolessa lenkkeilyyn soveltuneet pieruverkkarit kun nyt on vähän.. Noh, pieruverkkarit.

IMG_9826 IMG_9897bw edfolse IMG_98882 IMG_9852

Tähän päivään mahtuu kyllä yhtä sun toista. Ikävää myös, Rontti nimittäin piti tänään käyttää eläinlääkärissä paikattavana, kun se vanhus joutui alkuviikosta vähän ärhäkkäämmän lajitoverin jalkoihin. Tai no, hampaisiin. Herra on edelleen melkosessa lääketokkurassa ja otinkin Manun täksi yöksi mun luo, että Rontti saa rauhassa levätä. Meillä on ollut ihan kivaa kahdestaan, Jamikaan kun ei oo kotona. Ollaan syöty kanasalaattia ja lököilty sohvalla. Yritin lukea vähän aika sitten ostamaani John Greenin The Fault In Our Starsia, mutta Manu oli eri mieltä. Joten käytiin ihan kivan mittasella iltalenkilläkin! 
  Mut nyt käännän kyllä kylkeä ja annan mun kiinni lupsahtelevien silmien luvan luovuttaa. Myös läppäri huutelee alle 10% akunvarausta ja tämänkin laturi on taas ties missä, joten menkööt nyt sitten. Viettäkää kiva viikonloppu! :-)

RÄPSRÄPS

3. syyskuuta 2014

10632526_447472422057516_1321117502_n
Överipähee kännykkäkuva tähän nyt havainnollistamaan, mutta mä en ihan oikeesti jaksa kaivaa kameran laturia sieltä jemmasta, minne sen nyt ikinä oonkaan haudannut. Olin viikonloppuna tosiaan vähän ylläpitämässä baaria perheystävän tupareissa ja kun kyseessä on kampaaja/ripsiteknikko/kynsiekspertti/jamitäköhänvielä, niin palkaksi "puurtamisestani" sain uudet ripsienpidennykset! Mulla on kerran aikasemmin nämä tämmöstä räpsyttimet olleet, wanhojen tansseissa siis, tykästyin niihin jo sillon tosi paljon. Vaikka silmien hierominen onkin ihanan rentouttavaa ja varsin mukavaa puuhaa ja mun omat ripset kasvaa sen verta ristiinrastiin keskenään, että mukana tulleelle ripsiharjalle tosiaan on käyttöä, on se silti ihan jees näyttää ihmiseltä heti herättyään. Ja kivaa vaihtelua tää on joka aamuiseen kuivuneen ripsarin levittämiseen verrattuna :-D
  Tää perhetuttu tosiaan pyörittää kampaamo/kauneussalonkia kotonaan asianmukasine tiloineen kaikkineen ja kehottikin mua räpsyttelemään koulussa siihen malliin, et kaikki kaveritkin haluais samanlaiset! Samainen leidi hoiti myös mun hiusten leikkaamisen alkukesästä. Tällä kertaa sain vielä kaikenlisäks vähän lemmikkiterapiaa, kun mun kanssa samaan aikaan oli kylässä kaksi villakoiraa. Toinen nukkua tuhisi mun jaloissa koko ripsien laiton ajan ja toista mokomaa sain rapsutella mahani päällä hyvän aikaa.

  Lopputulokseen oon ihan supertyytyväinen! Jos nyt oikein muistan ja jotta jotain suuntaa antavia pituuksia osaisin antaa, niin ulkonurkkaan pistettiin 12-13mm pitkiä ripsiä ja sisänurkkaan mentäessä lyhyimmät tupsut on siinä 9-10mm tienoilla. Heti laiton jälkeen oli jotenkin tosi ylilaittautunut olo, mutta kyllä sitä taas tänä aamuna muisti, miten ihana keksintö ripsienpidennykset onkaan. Jos tällä kertaa jaksaisin pitää näitä yllä vähän pidempään kuin kuukauden verran. Mä myös näytän tällä hetkellä vähän siltä, kuin oisin vetänyt jotain alkoholia vahvempaa, kun silmät ei meinaa tän flunssan takia pysyä kunnolla auki turvotuksen ja väsymyksen takia. Mut on nää silti niin ihanat!

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne