IKEAN OSTOKSET

31. heinäkuuta 2014

Meidän koti on kokenut jos jonkinnäköistä muodonmuutosta sitten edellisen asuntoaiheisen postauksen. On tullut uutta sohvaa, verhoa ja työpöytää. Hetki hetkeltä tuntuu vaan entistä enemmän kodilta ja ajattelen jo nyt kaiholla sitä, kun vuodenvaihteen jälkeen pitäisi etsiä uusi koti. Sinällään tosi omituista, koska pienenä totuin muuttamaan vuoden välein, enkä muistele oikein mitään vuokrakämppää mitenkään suuremmalla lämmöllä. Nyt oon jo reilun puolen vuoden aikana kehittänyt jonkinsortin kiintymyssuhteen meidän rumaan muovimattolattiaan ja keittiön pyökkikahvaisiin, valkoisiin kaapinoviin.
  En tiedä kuinka mones kerta tää jo on, kun asiasta mainitsen, mutta kaks viikkoa sitten perjantaina tosiaan kohdistettiin auton nokka kohti Vantaan Ikeaa. Tarkotus oli käydä hakemassa ainoastaan työpöytä ja jotain kivaa pientä kodintarviketta, mutta mulle tulikin lomarahat just edellisenä päivänä ja suunniteltu budjetti venyikin sit useammalla kympillä.

ikea3 IMG_8992 ikea1
Olohuoneeseen tuli muutama uusi sisustusjuttu ja toi kauan kaivattu jalkalamppu. Ikean Holmö-lampun edeltäjänä toimi tummanvihreä, kohdistettava metallilamppu suoraan 90-luvulta, jonka nyt sain vihdoinkin kiikuttaa häkkivarastoon piiloon. Holmössä on "jalkakatkaisija", eli se semmonen lattiaa vasten oleva mötikkä, jossa olevaa katkaisijaa voi helposti käyttää jalalla. Ei tarvitse kyyristellä.
  Keinotekoinen talja lähti mukaan hetken mielijohteesta. Sohvassa kun on tahroja, jotka ei oo tahtoneet irrota, niin ei yksi viltti tahdo riittää niiden peittämiseen. Taljalla sain vähän turhan monet likaiset jalat nähneen divaaniosan jalkopäädyn yleisilmeeltään paljon siistimmäksi. Ja nyt toi sohvan nurkkaus näyttää vaan entistä houkuttelevammalta :-D Lappljung Ruta -tyynynpäällisen myötä haluaisin vaihtaa noi vanhat tyynyt vähän pienempiin, joihinkin kirkkaanvärisiin tyynyihin. Ehkä oransseihin, näin syksyn tullen!
  TV-tason kulmalle sain uutta ilmettä senttejä päälle 3 eurolla! Nyt on vähän Jami-ystävällisempiä rehujakin talossa: ruokotraakkipuun maljakkoon tarvitsee vaihtaa vesi ainoastaan joka toinen viikko.

ikea2 IMG_9042 IMG_9054
Se juttu, mitä Ikeasta lähdin hakemaan, oli tämä Vittsjö-työpöytä. Karkaistusta lasista ja metallikehikosta koostuva pöytä on just täydellisen kokonen mulle, ihanan simppeli ja pelkistetty. Tykkään myös ihan hirveen paljon tosta varsinaisen työtason alla olevasta hyllystä: työpöydän ilmettä saa muutettua yllättävän paljon vaikka vain vaihtamalla hyllyyn asetetun lehtipinon järjestystä. Elementtinä lasi myös ehkäisee mun pahaa tapaani siivota asioita piiloon :-D Kaikelle kansalle näkyvän hyllyn perälle ei voi sulloa mitä vain, kun se ei kuitenkaan ole piilossa.
  Kaveriksi pöydälle hain tuolin Jyskistä. Mietin hetken mustan ja valkoisen verhoilun välillä, mutta päädyin lopulta sit tuohon valkoiseen. Musta keinonahka ois todennäköisesti luonut ehkä vähän turhan karskin kontrastin muuten valkoiseen huoneeseen. Työpöytä itsessään on mun mielestä ihan riittävä "poikkeuma" kaiken valkean ja valoisan keskellä!
  Makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen ostin myös uudet valoverhot, mutta makkarissa en oo vielä edes viritellyt niitä paikoilleen ja olohuoneen ikkunasta on hankala saada kuvia näin iltapäivällä kaiken sen luonnonvalotulvan takia!

ikea4
Viimesinpänä on sit vähän jotain muuta, kuin Ikean ostoksia, mutta kotiin liittyvää tämäkin. Aloitin nimittäin (ja yllättäen sain myös valmiiksi) vaatehuoneen raivaamisen eilen. Koko päivä siihen meni, mutta voi pojat! Jossen tykkäis tästä mun uudesta työpisteestä niin kauheesti, istua nököttäisin mitä todennäköisimmin vaatehuoneen lattialla. Niin viihtyisä siitä tuli! Ainakin edelliseen hävityksen kauhistukseen verrattuna: en ois ihmetellyt vaikka sen vaatevuoren alta ois auennut ovi Narniaan.
  Kyseisestä kopperosta lähti monta banaanilaatikollista roinaa häkkivarastoon ja pari isoa kassillista vaatteita, kenkiä ja koruja odottelee nyt kirpputorille tai UFFin keräyslaatikkoon pääsyä. Pyykinpesukone on hurissut vielä tänäänkin ja täällä on viimeisen vuorokauden aikana voinut törmätä mitä erikoisempiin pyykinkuivausviritelmiin, kun tila varsinaiselta pyykkitelineeltä loppui kesken. Ainakin tuoksuu puhtaalta!

Nyt tässä esiteltyjen varsinaisen mööpelien ja sisustusjuttujen lisäks mukaan lähti myös niitä pikkujuttuja kuten pullasuteja, murokulhoja ja pitsaleikkuri. Sain myös vihdoin ja viimein mieluisat viinilasit itselleni! Seuraavaa Ikean reissua ja/tai tilausta odotellessa: mitäs tykkäätte?

BERLIN SHOPPING HAUL -video

28. heinäkuuta 2014


Jaa-a, tallensin ja latasin videon kyllä HD-laatusena, mutta noinkohan Youtube on mun kanssa samaa mieltä. Toivottavasti, tän mittasta pätkää ei nimittäin oo mitenkään mieltä ylentävää ladata Youtubeen surkealla netillä!
//edit Nyt pitäis rullata high definitionina, niinku pitääkin. Enjoy!

I ♥ BERLIN

24. heinäkuuta 2014

Mä olen rakastunut. Ja pettynyt. Rakastunut Berliiniin, pettynyt omiin kykyihini ikuistaa se valokuviin. Mä olin meidän matkan aikana todella laiska kantamaan kameraa mukana ja vielä laiskempi vispaamaan kahden eri objektiivin välillä. Toivottavasti oon kuitenkin onnistunut välittämään edes puolikkaan siitä, mitä itse lauantain ja keskiviikon välillä koin. Se oli jotain aivan mahtavaa! (Huom: postauksessa ilmi tulevat mielipiteet ja kokemukset ovat täysin omiani ja olen muodostanut ne vaivaisen viiden päivän keltanokkareissun perusteella, enkä todellakaan väitä niitä absoluuttisiksi faktoiksi. Jos noteeraat höpinöissäni jonkun massiivisen epäkohdan, mainitse ihmeessä! En itsekään tiedä mitään vattumaisempaa, kuin väärä informaatio lomakohteesta.)

IMG_8475tv zoo2IMG_8524 zoo1IMG_8495 muuri
NÄHTÄVYYKSIÄ Berliinissä riittää. Niitä ei todellakaan kerkeä käymään läpi edes pidennetyn pitkän viikonlopun mittaisella matkalla. Äitin ja iskän kanssa aiheen tiimoilta todettiinkin, että takaisin on päästävä. Vaikka eksyttiinkin bussilla Itä-Berliinin pimeälle puolelle, mestaan jossa sai valosan aikaankin pelätä käsveskansa puolesta, ei se ollut vielä mitään kun miettii, miten paljon meiltä jäi must-see -juttuja näkemättä. Berliinin TV-torni, Brandenburgin tori ja portti, Berliinin muuri Topographe Des Terrors -näyttelyineen, Berlin Zoo ja Mauerparkin kirpputori. Vain murto-osa tuosta ihmeellisestä suurkaupungista. Ja silti mä olen näin vaikuttunut.

IMG_8440IMG_8699 IMG_8744
LIIKKUMINEN Berliinissä on helppoa kuin sokean lapsen lyöminen (anteeksi tästä, mut mulle ei nyt oikeesti tuu muuta vertauskuvaa mieleen) heti kun siitä pääsee jyvälle. Jos julkisilla tahtoo edetä, suosittelen ensin bussilla keskustaan matkustamista ja lippujen ostamista jonkun paikallisen metro/juna-aseman automaatista, koska ainakin Tegelin lentokentällä se höseltävä ihmismassa oli niin valtaisa, että lippuautomaatille/lipunmyyntiin jonottaminen oisi vienyt monta tuntia. Me ostettiin 5 päivän City Tour Cardit, joilla sai leimaamishetkestä eteenpäin matkustaa millä julkisella kulkuneuvolla tahansa viiden päivän ajan. Hintaa tällä lappusella on kolmisenkymppiä ja todellakin suosittelen edes jonkinlaisen lipun ostamista, niitä smurffeja kun on Saksassakin.
   Jos olisin ollut reissussa yksin tai Jamin/kavereiden kanssa, olisin ehdottomasti päätynyt vuokraamaan pyörän. Berliini on pyöräilijän unelmakaupunki, vaikka se toisinaan aika hullulta näyttikin, kun tyypit konkeloi autotiellä muun liikenteen seassa siinä missä autot ja moottoripyörätkin. Vuokrauspisteitä on ripoteltu ympäri kaupunkia ja hyvällä säällä kannattaa olla aikaisin liikenteessä: yleensä vuokrapyörien telineet ammottivat tyhjyyttään puoleenpäivään mennessä.
  Meidän hotelli sijaitsi totaalisen ihanteellisella paikalla, vaikka kaupungin kovimpaan sykkeeseen olikin useampi kilometri eikä sitä siinä +35 lämmössä todellakaan tahtonut joutua kävelemään. Kadun toisella puolella nääs oli metroasema, hotellin edestä pääsi bussilla suoraan Alexanderplatzille ja vastakkaisesta kadunkulmasta saattoi hypätä vuokrapyörän selkään. Ei siis todellakaan kannata harmitella, jos matkan maksamisen jälkeen huomaa hotellin olevan vaikka yli viiden kilometrin päässä keskustasta.

IMG_8846 IMG_8763 IMG_8770 IMG_8779 IMG_8721 IMG_8756
RUOKAILU tässä miljoonakaupungissa on aivan järjettömän halpaa. Ties kuinka monet kerrat iskän kanssa ihmeteltiin keskenään, mitä meidän sen ja tän kertaiset ateriat juomineen olisivat Suomessa maksaneet. Kaikkien Starbucksien ja Burger Kingien sijasta suosittelen valitsemaan välipaloiksi ja janojuomiksi metroasemien pikkukioskien antimia, myös paikallinen döner-kebab on ehdoton makuelämys. Mä en oo koskaan syönyt yhtä hyviä ja ennen kaikkea halpoja sämpylöitä tai hedelmäsalaatteja, kuin tällä reissulla. Ja vaikka se hotellin aamupala olisi kuinka houkuttelevan helppo valinta, ota mieluummin jalat alle ja marssi läheiseen markettiin. Vastapaistettuja leivoksia ja sämpylöitä, herkullisia hedelmiä ja vihanneksia, naurettavan halpaa tuoremehua. Siinä missä maksaisit hotellin buffetista kympin/naama, saat sillä samalla kympillä marketin kautta poiketessa kolmen hengen seurueen korviaan myöten kylläiseksi.
  Ravintola, joka saa multa erityisen kunniamaininnan, on Potsdamer Straße 131ssa sijaitseva paikallinen ravintola Neffes. Söin siellä elämäni parhaan Crisby Chicken -hampurilaisen ja sain parempaa palvelua kuin missään muussa berliiniläisessä ravintolassa. Enkä varmasti ole ainoa, joka paikkaan on tykästynyt. Ei nimittäin ollut yks eikä toinenkaan kerta, kun saatiin haahuilla ravintolan terassin liepeillä odotellen vapautuvaa pöytää täpötäydeltä terassilta.

IMG_8748 IMG_8459 shoppps IMG_84522
Jos haluat SHOPPAILLA, matkusta ehdottomasti Berliiniin. Eihän niiden merkkikuteiden hinnat nyt mitenkään erityisemmin laske, kun ollaan EU:n sisäpuolella, mutta voin taata 3-kerroksisen Primarkin räjäyttävän itse kunkin himoshoppaajan tajunnan. Ainakin siltä se näytti, kun lauantaina ensimmäisen kerran kävin ovella pyörähtämässä ja matkauupumuksen takia toteamassa että ei kiitos. Vielä. Myöhemmin sainkin sit vastineeksi sadasta eurosta kolme ihan mielettömän kokosta paperikassillista vaatteita, kenkiä ja koruja. Kyllähän sen neljän euron kengistä huomaa, että kyseessä on neljän euron kengät eikä kulutushysteria oo koskaan jees, mutta kun sä voit valita H&Mn ihan yhtä laaduttoman, mutta 10 euroa kalliimman ja Primarkin vastaavan mutta vain muutaman euron hintasen koltun väliltä, niin kumpaan päädyt? Niinpä.
  Shoppailumestoista ehdottomasti mainittavia on tuo Alexanderplatz jättikokoisine kauppakeskuksineen ja Primarkeineen sekä yksi Berliinin kuuluisimmasta kaduista: Kurfürstendamm, tuttavallisemmin Ku'damm. Jälkimmäisen varrelta löydät niin Niken, Adidaksen kuin Louis Vuittoninkin liikkeet, mutta myös useita halvempia ketjuliikkeitä, kuten Urban Outfittersin ja Forever 21n. Jos haluaa harrastaa totisinta luksustason shoppailua, kiidätä itsesi metrolla Wittenbergplatzille ja sen metroaseman vieressä sijaitsevaan KaDeWen ostosparatiisiin - se on vähän niinkuin Stockmann. Mutta sata kertaa upeampi.
  Kannattaa myös ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä ihan rehellisesti vain seikkailemaan, itse löysin sillä tavalla mm. American Apparelin ja sain vihiä myös Hollisterista. Melkein joka toisesta korttelista voi löytää Rossmann-nimisen minitavaratalon, joista löytyy edullisesti kaikkea mahdollista kosmetiikasta karkkeihin, kodin kemikaaleihin ja hygieniatuotteisiin. Myös samantyyppinen DM kannattaa tsekata, jos esimerkiksi melkein puolta halvemmat Essien kynsilakat kiinnostaa.
  Olisin myös ihan onneton berliininmatkaaja, jossen viikonloppuun sijoittuvan reissuni aikana olisi poikennut jo mainitsemallani Mauerparkin kirpputorilla. Vintagetavaraa ja -vaatteita, asusteita ja koriste-esineitä, viihtyisiä kahviloita ja välipalakojuja. Ties-kuinka-moni-tuhatpäinen ihmismassa ja helle eivät oo se paras yhdistelmä tämmösessä kohteessa, mutta kyseinen kirppari on todellakin kokemisen arvoinen! Vaikkei kirpputoreilla normaalisti kävisikään, kannattaa Mauerparkissa poiketa silti. Itsellenikään ei mukaan lähtenyt mitään käytettyä, mutta löytyi sieltä mielenkiintoista uuttakin tavaraa. Ja ihan vaan sen fiiliksen takia: menkää, kokekaa ja nauttikaa!!


Kaikenkaikkiaan matka oli todella onnistunut. Meidän hotelli, Novum Business Hotel City B, oli aivan mahtava ja respaväki ystävällistä sekä englannintaitoista. Huone oli standard-versioksi meille kolmelle kyllin riittävä ja todella moderni, vaikka vähän oltaisiin kesken pahimman helleaallon kaivattu ilmastointia ja jääkaappia. Ehkä nekin löytyy sitten niistä kalliimmista huoneista.
  Ainoa paskan maun suuhun jättänyt asia oli meidän paluumatkamme Suomeen. Eihän se nyt mikään järin massiivinen ongelma ollut ja oon ennenkin matkannut yksin, mutta todella pitkä ja paksu miinus Air Berlinille siitä, ettei tosiaan voinut laittaa meitä perheenä samaan paikkaan istumaan, vaikka olimme ensimmäisten joukossa lähtöselvityksessä, meidän kaikkien kolmen matkat oli varattu yhtä aikaa jo lähes kuukausi takaperin ja matkustimme saman varausnumeron alla. Menomatkalla pääsimme kuitenkin vierekkäin, joten ei ihan ymmärretty, miksi tällä kertaa näin. Myös kyseisen lentoyhtiön henkilökunta näytti ja vaikutti juurikin siltä, kuin heille ois kaadettu useampi kilo hiekkaa useampiin eri ruumiinaukkoihin. Erityisesti lähtöselvitysvirkailija jätti todella epäammattimaisen ja ikävän kuvan firman/lentokentän asiakaspalvelusta. Ens kerralla sitten finskillä, ainakin tietää mitä odottaa. Se ens kerta kun on todellakin luvassa!

berliiin
Loppuun halusin vielä vetää tämmösen näpsäkän ig-fiilistely -yhteenvedon meidän reissun parhaista paloista.
1 Kuka lentokoneella matkustanut suomalainen ei tuota parkettilattiaa tunnistaisi? Helsinki-Vantaalla odottamassa koneeseen nousua, hieman jännittää!! 2 Ensimmäinen aamu ja hotelliaamupala. Oli kyllä hyvää, mutta jäi silti ainoaksi. 3 Kyllä, terveyssandaalimuoti veti myös meikäläisen mukaansa kuin pässin narussa. 4 Minä ja Brandenburgin portin takamus. Voi pojat, miten massiivinen se olikaan! 5 Melkoisen hehkutuksen jälkeen petyin Forever 21iin. Vaikka se olikin 4-kerroksinen ja kaikilla vastaantulevilla tytöillä oli käsikynkässään puljun keltainen nyssäkkä. 6 Ostospostausta tulossa heti, kun saan aikaseksi siivota vaatehuoneen ja järjestää sinne paikat uusille tulokkaille! 7 Se paras kanahampurilainen. Hintaa joitain euroja alle kympin. 8 Viikonloppunamit plakkarissa! 9 Se jokaisen shoppailijan paratiisi, Primarkin ansiosta Forever 21 -pettymys ei painanut niin paljoa :-D

@jennahard

16. heinäkuuta 2014

ig3
Voi vitsit miten ihanalta mun vanhempien piha näytti, kun niiden omenapuut oli täydessä kukassa! Noissa tosin on se haittapuolikin, voin vaan kuvitella sitä määrää, mikä omenoita meiltä menee kompostiin tänäkin syksynä. | Viimenen spurtti ennen pääsykokeita ja en enää edes muista, kuinka monta kuppia kahvia olin tohon mennessä juonut! | Hyvin menneen pääsykoehaastattelun jälkeen oli ihan pakollinen #selfietime | Tulin yhtenä iltana töistä kotiin ja kun olin yksin kera jääkaapissa möllöttävän 400g broileripaketin, joka ois menny seuraavana päivänä vanhaks, väänsin itelleni aika tuhdin satsin kanasalaattia.

ig4
Ai vitsit ne kevään ekat helteet oli ihania, hymy duunipäivän jälkeen oli entistä leveempi | Ostin hellehepeneitä ja sit ne helteet loppu. Ihan kiva juttu. Ja noista arskoistaki murtu toisen sangan sarana alta aikayksikön. Pyh sanon minä. | Grillisafkaa juhannuksena, oih ♥ | Köpöttelin untuvatakissa töihin juhannuksen alla, kun en muuten ois millään tarennut. "Yes, this is Finland"..

ig5
Tämä kuva on otettu kaks päivää siivouspäivän jälkeen. Miten mä oikeesti aina onnistun?! | Viimenen ilta kilometrifledan kanssa, vähä jänskätti | #voiskaivälilpyyhkiivähäpölyi | Vähän välipalaa, luulin et toi pitahaya ois ollu parempaa :(

ig6
Ruokaa, ruokaa, ruokaa ja ruokaa. Onneks söin just, ni ei tuu nälkä näitä kattoessa!

ig7
#ootd ja opin vihdoin kihartamaan mun hiukset tosi kivasti | Tää on aina varsin hauskannäköstä, kun mun sääriin ei tartu aurinko muttei myöskään itseruskettava. Nilkkoihin ja reisiin purkkirusketus tarraa sit vähän liianki hyvin. | Perusaamupalasetit, ihme ettei mustikat ja mansikat tuu jo korvista ulos | Kirjastoreissun jälkeen, oon ahminu kumpaakin kirjaa vuorotellen aina kun oon ehtinyt, mut silti mun oli pakko uusia lainat kun en millään kerkee ennen perjantaita noita lukea..

ig8
Se on niiiiin ihana | Nooo, kukas se siinä? | Meillä oli Rontin kanssa tänäaamuna vähän samanlaiset fiilikset tosta säästä, ei kumpikaan ois haluttu lähtee kaatosateeseen tallustamaan. Mutta sitten on Manu. Manua ei kiinnosta vaikka taivaalta satais puukkoja. | Maistoin tätä tänään ensimmäistä kertaa, pettyäkseni jälleen kerran. Kai mä vaan pysyttelen eroissa Ben&Jerry's -jätskeistä, ne on liian ältsinmakeita mun makuun.

ig2
Supernätti ilta satamassa parisen viikkoa sitten | Manu on aina ollu läheisriippuvainen paviaani, mutta nyt se on vienyt sen ihan uudelle tasolle änkemällä mun peiton alle päästäkseen ihan likelle. Tästä asetelmasta heräsin viime viikolla. | #ekavirallinenkesälomapäivä | Mun pikkuveli tuli meille eilen yökylään koirien kanssa ja paistoin meille jauhelihapihvit mummon lihapullareseptiä mukaillen hamppareita varten. Hyviä tuli, vaikka ite sanoinkin!

ig1
Semmonen asu sinä jonain päivänä | Vanhus kävi massu täynnä nokosille, voiko levollisemman näköistä otusta ollakaan? | Vähän kouluhypetystä, olin oikeesti niin innoissani, että sain ottaa useemman kuvan ennen ku käsien tärinältäni sain aikaseks ei-heilahtaneen otoksen. | Kyllä uus sohva oli ihan pakko tyypata ja voin kertoo, etten oo hetkeen nukkunu yötäni yhtä hyvin!

Toivottavasti nää vähän isommat instagram-pläjäykset aina sillontällön iskee:-)

2/18

15. heinäkuuta 2014

Tää tiistai alkoi vallan kivasti, mutta iltapäivällä kirottiinkin sit jo, et miks sitä ikinä pitikään nousta sängystä. Ei siinä, mun toinen lomapäiväni on ollut vallan rattoisa ja koko ajan on semmonen fiilis, kuin olisi lauantai. Kuka nyt ei lauantaista tykkäis?! Iltapäivällä vaan satuin päräyttämään suoraan setäsinisen tutkaan ja nappasin sievoisen pikavoiton mukaani. Vaikka konstaapeli sanoikin kaikkien muiden menojen menevän hänen antamansa tiketin edelle, niin sinne se Ikean reissu silti meni. Tai ainakin puolet suunnitelluista ostoksista jäävät odottamaan seuraavaa kertaa.
  Ehkä mä nyt raaskin viettää joitakin päiviä kesälomasta tyystin kotosalla ilman, että mun tarvii harmitella päivän menevän täysin hukkaan. Sitä koskaan tiedä, mikä kaameus ulkona odottaa.

tiistai2
1 Oon tässä viimesen viikon aikana ja meneillään olevien hiostavien ilmojen takia vähentänyt meikkikerrosta ihan reilusti. Viimesinä työpäivinä ennen lomaa tajusin pariin otteeseen lähteneeni töihin täysin ilman meikkiä, kun siihen niin nopsaan tottui. Iho tykkää kivaa ja mitä sitä tällasilla ilmoilla meikkejään tuhlaamaan, kun ne sulaa iholta kuitenkin pois alta aikayksikön. 2 Myös mun mansikkahimo on vähän hellittänyt ja oon vaihtanut naposteltavat kirsikoihin, muistin niiden olevan niin paljon pahemman makusia :-D Kaveriks vähän suussa rouskuvaa valkosuklaata sekä hyvä kirja ja voilà, mikä mahtava hemmotteluhetki!

tiistai1
3 Mun aamupalahetki venyi tänään todella myöhäseks brunssiksi. Suuntasin heti aamusta ruokakauppaan ja ajattelin, et voisin pitkästä aikaa mutustella pari täytettyä croissantia ja niiden kaveriks vähän mustikka-banaanismoothieta. Se on muuten ihana näky, kun jääkaappi on ihan täynnä. 4 Jamin äitin koira on meillä tän päivän hoidossa ja voi juku miten paljon energiaa noin pienessä pakkauksessa voi olla! Nini onkin pitänyt huolen siitä, ettei mun oo tarvinnut kertaakaan syödä yksin. Tai katsoa telkkaria yksin.. Nytkin se koittaa änkeä päätään mun kainaloon, kun koitan saada tätä postausta kirjoitetuksi. En tiedä näänkö mä itse harhoja, mut eikös tässä neidissä olekin vähän Looney Tunesin Tasmanian Tuholaisen näköä?

tiistai
5 Muistin ruokaostoksen yhteydessä käydä etsimässä sitä teidän suosittelemaanne sappisaippuaa ja kyllä se oikea pesuväline nyt taisi löytyä! Koko sohvaa en vielä oo ehtinyt käsitellä, hinkkailin ainoastaan pahimpia tahroja sieltä täältä, mutta onneksi jo pelkkä tyynynpäälisten konepesu teki ihmeitä yleisilmeelle. Vaikka no, mä tietysti menin ja tiputin yltäpäältä hedelmäroippeissa olevan kirsikan kiven suoraan reisieni välistä puhtaalle tyynylle, mutta onneks yhden tyynynpäälisen pesee nopeasti seuraavan valkopyykin seassa. 6 Vähän tän päivän asua. Mä oon jotenkin jumahtanut samoihin vaatekappaleisiin, kun vaatehuone on tällä hetkellä kuin pommin jäljiltä, enkä panis pahitteeks jos Nini antais mulle osan omasta energiastaan. Neuletakki kirpputorilta (GT), toppi Lindexiltä ja pöksyt H&Mltä. En millään malttais odottaa lauantaita ja ens viikon alkua, et pääsen shoppailemaan kaikkia kivoja kesä- ja syysvaatteita!

MY IKEA SHOPPING LIST

14. heinäkuuta 2014

Mä käyn perjantaina iltapäivällä hakemassa mun vanhemmat sekä pikkuveljen Helsinki-Vantaalta ja aattelin, että kun heidän koneensa laskeutuu joskus vasta myöhään iltapäivällä, vois kyseisen pyörähdyksen jotenkin hyödyntää ja poiketa siinä samalla Ikeassa. Jamihan ei mun kanssa suostu tuonne jokaisen (tai, no, ainakin jokatoisen) avovaimon mekkaan astelemaan, joten pyysin ystäväni Emman mulle kartturiksi, kun hänkin vasta muutti ensimmäiseen omaan kotiinsa. Edessä on kyllä varsin tarkasti budjetoitu pyörähdys, kun Berliinin reissu starttaa heti seuraavana päivänä eikä rahaa riitä mitenkään mielettömästi kumpaankin. Sen takia ajattelinkin jo vähän etukäteen suunnitella pienimuotosta ostoslistaa, joka näyttäis osapuilleen seuraavalta:

ikeaa
Lasinen Vittsjö-työpöytä on syy, miksi mä Ikeassa ylipäätään haluan käydä. Vaikkei Matkahuollon miehet mua koskaan oo pettäneet, oon mä silti jotenkin vainoharhanen sen suhteen, että toi lasiosa muka oikeesti tulis ehjänä perille. Etenkin kun kyseessä oon juuri minä: meidän perheen netistä tilaamat tuotteet on lähes aina maanantaikappaleita. Esimerkkinä isäni tilaama Sonyn tabletti, joka toimi hyvä jos tunnin verran paketin avaamisen jälkeen ja simahti sen jälkeen lopullisesti. Ja mitä sitä nyt suotta maksamaan 8 euron toimituskuluja, kun Vantaan Ikean suunnille on pakko lähteä muutenkin köröttelemään.
  Muuten listalla on kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista, sellasta mitä oon kaipaillut tänne mielle jo pitemmän aikaa. Meidän olohuone suorastaan huutaa näin syksyn tullen jotain pehmeää tunnelmavaloa, äitiltä mukaan napattu minileikkuulauta vetelee viimesiään, mulla on keittiössä hengaileva, kirpparilta löydetty ruukku jo useamman viikon odotellut jotain kivaa pientä viherkasvia ja ois kiva vihdoinkin palauttaa mummolta lainassa olevat valkoiset pitsiverhot takaisin oikealle omistajalleen. Myös tarjottimelle olisi käyttöä ainakin toistaiseksi, kun sohva on valkoinen eikä ole sohvapöytää. Tykkään hörppiä iltateeni kaikista mieluiten telkkaria töllötellen ja pehmeät sohvatyynyt tai karvalankamatto ei oo se kaikista tukevin pohja takaamaan mukin pystyssä pysymistä..

  Listalla olevien tuotteiden yhteishinnaksi tulis muutamia senttejä päälle 60 euroa, mutta huomenna koittava palkkapäivä ja tilin koko määräävät aikalailla sen, kuinka monta listalle lopulta jää norkoilemaan ja Ikean hyllyyn mua odottamaan. Toivottavasti onnistun pitämään näppini kurissa ihan jo senkin takia, että autoon pitäisi mun, Emman ja meidän ostosten lisäksi mahtua myös kolme muuta henkilöä matkalaukkuineen :-D
  Onko siellä joku muu suunnittelemassa reissua Ikeaan? Musta on niin hullua, et vaikka se on vaan tossa sadan kilsan päässä, niin sinne on aina silti niin kauheen vaikea lähteä :-D Etenkin kun Jami on tommonen vastarannankiiski asian suhteen!

NEW SOFA sneak peek

11. heinäkuuta 2014

Kerrankin voin sanoa olleeni oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Meillä tosiaan eiliseen asti oli olohuoneessa kaksi, keskenään täysin erilaista sohvaa: ruskea 50-luvun plyysisohva ja vaalea tämän vuosituhannen puolella suunniteltu sohva. Meidän divaanisohvan metsästys alkoi jo ennen muuttoa ja Facebook-seuraajat ovatkin toisinaan saaneet kuulla pieniä pintaraapasuja meidän sohvaongelmista. Milloin ei ole ollut kyytiä, milloin sohva on ollut liian kaukana ja mitäköhän vielä.
  Pari aamupäivää sitten päädyin jälleen kerran selailemaan tori.fin sohvat ja nojatuolit -kategoriaa, kun some yleensä oli vielä varsin hiljainen. Sitä täytyikin hieraista silmiä oikein kunnolla, etten varmasti ollut enää unessa: nenäni eteen pärähti ilmoitus, jossa oli kaunis valkoinen sohva ja maininta "ilmaiseksi". Too good to be true! Ja meinattiinkin sit jäädä ilman sohvaa, kun joku peijakas oli kerennyt ennen meitä, mutta ilmeisesti sohva ei ollutkaan kelvannut ensimmäiselle jonossa. Seuraavana päivänä Jamin puhelin piippas ja näyttöön pärähti kysymys, että vieläkö sohva kiinnostaisi. No totta helkutissa!

sofaaa
Niin se tämänkin kertainen sohvanhakureissu meinas kaatua, mutta tällä kertaa siihen, että mun vanhempieni peräkärryssä oli ampiaispesä. Lopulta kuitenkin iki-ihana Erik osasi vähän jeesiä meitä kuljetuspuolen kanssa ja yöllä mua odotti olohuoneessa ihan fantastinen näky, kun tulin töistä. Nyt en millään malttais odottaa viikon päästä koittavaa Ikean reissua: miten mulla on ollenkaan varaa lähteä Berliiniin, kun naisluonnolle tyypillisesti haluan tällä hetkellä kuluttaa kaikki rahani ihaniin sohvatyynyihin ja torkkupeittoihin. Ja jos keksitte, millä saisin Jamin vakuutettua siitä, että kuormalavasta ja neljästä renkaasta väsätty sohvapöytä on hieno, kertokaa ihmeessä :-D
  Pesuahan tää mokoma kaipaa, kissatalouden jäljiltä valkoinen sohva saattaa olla vähän kyseenalainen. Mut mulla alkaakin tänään loma, joten voin omistaa vaikka koko viikonloppuni sohvan pesemiseen! Tyynynpääliset menee tietenkin pesukoneeseen, mutta runko on vielä vähän kysymysmerkillä. Suunnitelmissa olis kokeilla mummon höyrypesuria, mutta mikäli se ei tepsi, niin ihan todella mielelläni ottasin vastaan vinkkejä, millä valkoisen sohvan puuvillalla verhotun rungon saisi puhtaaksi!

SO MANY BOOKS, SO LITTLE TIME

9. heinäkuuta 2014

Kävin toissapäivänä kirjastossa. Oon vuosia ja taas vuosia ollut vannoutunut Hollolan kirjaston asiakas, mutta kun se on nyt säästösyistä nämä pahimmat hellekuukaudet kiinni (just sillon kun mulla olis aikaa siellä käydä?!), jouduin tutustumaan uuteen kirjastoon: Lahden kaupunginkirjastoon. Sekavampaa kirjastoa saa kyllä mun mielestä hakea ja siellä hyllyjen välissä poukkoillessa kova ikävä omaan kotikirjastoon iski, mutta mä olin jo aamulla päättänyt hakea itselleni vähän lomalukemista vaivalla millä hyvänsä.

IMG_8259 Rakastan lukemista, opin tuon jalon taidon jo 5-vuotiaana sarjakuvien ja tieviittojen avulla. Olin kova akkarifani jo tarhaikäsenä, mutta ennen kuin opin lukemaan, selailin niitä vain kuvien takia ja kaikenlisäksi silmäilin ruudut läpi ihan väärässä järjestyksessä.
  Muistan vieläkin sen illan, kun istuttiin iskän kanssa mummolan peräkamarissa ja iskä opetti mua lukemaan. Sanojen muodostaminen tuntui mun mielestä samantien todella loogiselta ja järkeenkäypältä, kun osasin kuitenkin jo aakkoset. Ei tainnut mennä tuntiakaan, kun luin Aku Ankkaa ilman ylimääräistä tavaamista tai muutakaan pähkäilyä. Tiesin jo sillon että lukeminen on se mun oma juttu. Ja niinhän se on ollutkin, jo melkein 15 vuotta.


IMG_8286 Vuodet on vierineet, sarjakuvia luen edelleen. Akkarit on vaan vaihtuneet naistenlehtiin, kun en omaan kotiin halua Aku Ankkaa tilata. Ja Karvisiin, niitä löytyy täältä meiltä vähän joka paikasta. Vaikka kenkiä jalkaan kiskoessa voi lukea muutaman stripin. Ala-asteen ensimmäisellä luokalla kuvioihin tuli myös kirjat. Kyllä mä pienempänäkin luin kirjoja, kuuluin Lasten Parhaat Kirjat -kirjakerhoon ja sitä pakettia odoteltiin aina kuin kuuta nousevaa.
  Koulussa aloin kuitenkin kääntelemään vähän paksumpien ja vähemmän kuvitusta sisältävien kirjojen sivuja. Kolmannella luokalla sain käydä jo yksin kirjastossa, kun se sijaitsi ihan kodin vieressä. Silloin luin omasta mielestäni parhaan kirjan ikinä, se ei todellakaan ollut tarkoitettu 9-vuotiaalle ja ehkä jopa vähän piilottelin sitä äidiltä. Kun palautin ton kyseisen kirjan, en löytänyt sitä enää sen jälkeen mistään ja nimikin vuosien saatossa unohtui. Ennen kuin nyt: maanantaina kiikutin kotiin Laura Honkasalon Siskoni, enkelinluinen tyttö. Kirjan kannesta ei voinut erehtyä ja kyseessä on kuitenkin ainoa kirja, joka aikoinaan teki muhun niin suuren vaikutuksen, että oon yli 10 vuotta koittanut sitä metsästää.
  Nyt on jotenkin omituista lukea tota kirjaa, miettiä että mun ikäni on voitu ilmoittaa kahden käden sormilla, kun oon tuohon samaiseen tarinaan viimeksi uppoutunut. Onhan toi nyt loppujenlopuks aika karua tekstiä 9-vuotiaalle.

IMG_8282 Oon lukenut elämäni aikana varmaan satoja, ellen jopa tuhansia kirjoja. Peruskoulussa luin ihan mielettömän paljon, asiaa helpotti tietysti kirjaston sijainti ihan yläasteen vieressä ja ala-asteen kirjastoautopäivät. Pari vuotta sitten kirjoitin vanhaan blogiin postauksen lempparikirjoista ja tästä lukuharrastuksestani, sain aivan mielettömän kommenttiryöpyn: varmaan toista sataa kirjasuositusta. Niistä jo iso osa on käyty läpi, mutta vielä on huima määrä lukemattomia kirjoja. Voisinkin ottaa seuraavan vuoden tavoitteeksi rastia loputkin opukset pois kyseiseltä listalta :-)

IMG_8268 Waris Dirien & Cathleen Millerin Aavikon kukka, John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa, Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt, Katarina Mazettin Punahilkka ja sudenhetki, Jacqueline Wilsonin Tatuoitu äiti, Marja-Leena Tiaisen Kahden maailman tyttö, Riikka Pulkkisen Raja ja Nick Hornbyn Skeittari... Vain muutamia henkilökohtaisia suosikkejani mainitakseni. Näistä jokainen on sellaisia kirjoja, joihin oon uppoutunut ihan täysin. Sellasia, jotka oon ahminut parissa päivässä ja sellasia, joiden päähenkilöihin oon osannut samaistua vaikka ne keskenään todella erilaisia ovatkin. Vain muutama harva mieleen jäänyt kertomus niistä kaikista tuhansista tarinoista, joita oon vuosien varrella ahminut.

Vieläkö siltä puolelta ruutua löytyy samanlaisia lukutoukkia, kuin silloin pari vuotta sitten? Uusia lukuvinkkejä otetaan vastaan ja vaikka Frank Zappa niin kovin osuvasti aikoinaan totesikin: "so many books, so little time" ei mun mielestä koskaan voi lukea liikaa!

MONTHLY FAVORITES ON VIDEO : Kesäkuu

7. heinäkuuta 2014

Muistakaahan klikkailla video rataksesta HDksi, niin on edes joku mukava asia tässäkin pätkässä!

RAUKEENA

5. heinäkuuta 2014

Voisin olla nyt epätyypillinen bloggaaja ja olla pahoittelematta tätä "luokattoman pitkää" taukoani. Viikko on huristanu ohitse ihan tuosta noin vaan, maanantainakin postailin opiskelupaikasta ihan mielettömän kiireen siivittelemänä. Menneen viikon aikana on tietysti painettu niska limassa duunia, mutta sen lisäks käyty myös Helsingin suunnilla kyyditsemässä rakkaita lentokentälle ja opastamassa mummoa tulostinmusteen ostamisessa. Eilenkin kävin kotona vain kääntymässä ja lähdin melko hetisamantien katsastamaan Lahden yöelämää kavereiden kanssa. Meno ja melske on pitänyt mut aika hyvin poissa bloggerin puolelta ja kameran kyljestä, mutta se on kieltämättä tehnyt ihan hyvää.
  Mun oli tänään tarkotus alotella postausta kesäkuun suosikeista, luvassa olis siis videota tällä kertaa, mutta en millään päässy tietynlaiseen olotilaan, vaan päädyin leipomaan pavlovan. Ensimmäistä kertaa elämässäni, Miisan innoittamana. Siinä paakaroidessa tuli sit kaveri käymään ja lähettiin satamaan yhille, ois ollut varmaan jonkinsortin rikos nyhjätä sisällä koko päivä nyt kun ilmat on vihdoinkin kohdillaan. Oli myös ihanaa paistatella iltaa satamassa kylmän siiderin kanssa, kun ympärillä oli astetta rauhallisempaa ja vanhempaa väkeä syystä että Summer Up on imenyt itseensä kaikki lähiseudun +/- parikymppiset.

IMG_8232
  Oon tässä postausta kirjotellessa mättänyt naamaani reilun kolmanneksen tästä komeudesta: ihan törkeen hyvää, mutten taida syödä mitään makeeta hetkeen. Huh, onneks Lidlin mansikat on kirpeitä! Tän onnettoman yhden kuvan saattelemana toivottelen vallan mukavat lauantai-illan jatkot, olitte sitten festareilla tai kotona rentoutumassa. Mä taidan pistää Netflixistä pyörimään jotain nastaa ja oikasta itteni sohvalle ylijääneiden mansikoiden ja kermavaahdon jämien kanssa! Jos huomenna vihdoin ois oikeenlainen videofiilinki.

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne