VIA PHONE 2

30. syyskuuta 2013

popo1 popo4 popo3 popo2 popo5 Hepskukkuu ja valittelut tästä muutaman päivän kestäneestä hiljaiselosta, mikä on ottanut blogin valtaansa ihan tyystin! Todellisuudessa en oo luonut puolikastakaan ajatusta koko blogiskenelle ja Bloglovinissa mua odottaakin kolminumeroinen luku lukemattomia postauksia. Mulla on takana kapuloita rattaisiin pistänyt 6-päivänen työviikko ja lauantaina sitten löysinkin itseni "kantakuppilasta" rentoutumasta. Myöhään meni ja tänään olo ei oo ollut mikään mahtavin, mitäpä sitä suotta valehtelemaan!
  Sikäli mikäli kun meno on ollut enemmän tai vähemmän aikaansaava, ajattelin taas lähestyä teitä näillä puhelinräpsyillä. Tää vaikuttais kauheen kivalta traditiolta listata teille vähän mun viikon arkistakin arkisempia tapahtumia, etenkin kun mulla nyt on puhelin, jolla saa kelpo-otoksia :-) En tiiä, keksiikö joku taas valittaa vaikka ja kenen matkimisesta, mutta musta tää on aikalailla koko blogimaailman villinnyt systeemi nyt kun älypuhelimet on yleistyneet ja muuta. Itse kuulun mm. siihen ryhmään, jolle kuvaaminen isolla järkkärin möhkäleellä tuolla keskellä katuja tuottaa ihan mieletöntä häpeää. Mä en oo vielä kolmen vuoden aikana tottunut edes siihen, että tutut naapurit pällistelee kun napsin itsestäni asukuvia tossa kotikadun varressa :-D Tosin eihän kännykkäkuvat vertoja "kunnon kuville" tietenkään vedä.

Tää päivä on tosiaan ollut vähän hitaanpuoleinen, alkoihan se sentään kebabilla ja jatkui myöhemmin heseruoalla. Tuli myös katsottua melkosen jännä leffa neloselta, Super 8, jonka alkumetreillä sekä kännykästä että koneesta loppui virta enkä millään malttanut lähteä sompailemaan latureiden perään. Suosittelen tota rainaa oikein lämpimästi, jos yhtään tykkää jänskästä scifi-matskusta. Rakkain terveisin tää eräs tieteisleffanörtti täällä näin.
  Huomenna onkin sit luvassa uusi viikko, tuntuu kun en ois saanut viikonloppuna levättyä silmäystäkään. Tai no, eihän se vaan tunnu, se on ihan totta. Nyt kun tuli kaikenlisäks nukkutua pienet päikkärit, itseasiassa kolmannet tänään, ei uni tahdo tulla ja oon huomenna jälleen kerran kuin nukkuneen rukous. Toivottavasti teillä lukijoilla on ollut rentouttava/hauska/mieleenpainuva/mukava/millä tahansa muulla tavalla positiivinen viikonloppu! Mä koitan nyt Frendien saattelemana painua untenmaille, saas nähä kuinka onnistuu :-D

PS Kiitos jokaiselle "kulmakarvadraamaa" kommentoineelle, koetan vastata kuhunkin kommenttiin erikseen ihan ajatuksen kanssa niin pian kun kykenen :-)

Aamen

25. syyskuuta 2013

Tosiaan, se on kai taas aika nostaa se surullisen kuuluisa kulmakarvakissa pöydälle.. Viimeisin videopostaus sai useammankin anon nousemmaan barrikadeille mun kulmia kohtaan ja se sitten sinetöi mun päätöksen re-postata tän ikivanhan, ei enää niinkään mun ulkonäköön osuvan, ragepostauksen. Tällä hetkellä mulla on ohuemmat kulmat. Se jatkuva nillittäminen ja jauhaminen noista "karvamadoista" ajoi mut tekemään sen päätöksen, että vaihdoin kulmavärin ja -sudin kulmakynään, jolla tulos on arvatenkin hieman erilaista. Nyt myös vähän vanhempana oon katsellut noita vanhoja kuvia ja miettinyt juurikin sitä, mitä varmasti moni muukin itsestä pari vuotta vanhempia kuvia pällistellyt on hämmästellyt: Mitä hittoa oon oikeesti ajatellut.
  Pyydänkin nyt teitä siis keskittymään rivien välistä lukemiseen ja erityisesti noihin pariin viimeiseen kappaleeseen. Mä oon tässä jo useemman päivän miettinyt, että mitä jotkut saa siitä, kun ne menee "neuvomaan" toisia niiden toisten ulkonäön suhteen? Mitä se oikeasti haittaa jos Hilmabettiina tykkää pikimustista kulmista itsellään? Eikö kannattais pikkusen hei miettiä, et onko siinä omassa itsessä jotain suurempaa vikaa, kun niitä vinottaisia puolia lähetään väen vängällä toisista etsimään? Mahtais muakin ihan oikeasti ärsyttää ja vituttaa harva se tunti, kun kadulla tulee vastaan ihmisiä, joiden ulkonäkö ei vastaa sitä, mitä itse pidän parhaana. Mut eiku hei, mua ei kiinnosta miltä muut näyttää, pääasia et heistä tuntuu hyvältä! Tommonen anonyymien paskanjauhaminen (yleensä juurkin kulmakarvoista SIIS HEI MIKSI JUURI NIISTÄ?!?!) ei ainakaan sitä omaa oloa helpota. Ja mahtaa olla kyseisillä anonyymeilläkin paha olla, kun ei mitään parempaa tekemistä päiviinsä keksi.
  Postaus on siis sama, minkä aikoinaan kirjottelin tuittupäissäni vanhaan blogiin vanhoine kulmakarvoineni. Kuvituksena toimivat myös alkuperäiset kuvat! Kiitos ja hyvää päivänjatkoa ♥


06/01/2012 Jättäkää mun (ja kaikkien muidenkin bloggaajien) kulmakarvat jo rauhaan, oikeesti!

6647076419_438d90ffd5_z
Hitto että mä tuun katumaan tän kirjottamista mutta I'll give it a try.
Oon huomannu, kuinka etenki anonyymi-kommentoijille bloggaajien kulmakarvat on aina ollu kauhee ongelma. Kerran Saran blogissa oli kuva hänen siskostaan Annikasta, joka oli päästäny kulmansa vähän paksummiksi, ja ei herranjesta sitä anonyymien kommenttisotaa "MITÄ ANNIKA ON TEHNY KULMILLEEN NOI ON IHAN HIRVEETT!!!!" Okei, olkoot. Mutta ne ei oo teidän kulmat.

6647067411_cd545e84dc_z 6647082601_e5e344a672_z
Mulla on aina ollu kauhee ongelma mun kulmakarvojen kanssa. Siis jo tarhaiässä. Oon periny astetta tuuheemmat ja tummemmat kulmat isän suvun puolelta. Hassuinta on tietenkin se, että ollaan kaikki blondeja ja silti kulmat on joillain sukulaisilla luonnostaan kuin turkkilaisella.
Ahdistuin ala-asteella kamalasti, kun huomasin että muilla lapsilla oli vaaleet melkein huomaamattomat kulmat. Monesti seisoin koulun jälkeen vessassa äitin ladysheiverin kanssa ja pohdin pitäiskö ajaa kaikki pois. Luojan kiitos etten tehny sitä, vaan keksin paremman idean, värjäsin hiukset kulmakarvojen väriin sopivaks. Pikkuhiljaa yläasteen aikana rupesin hyväksymään sen, että mun kulmakarvat nyt vaan on paksut ja tummat, nyppi niitä kuinka paljon tahansa. Eräällä Turkin matkalla nypin niitä niin paljon, etten voinut enää mennä uimaan ettei puolikasta (siis puoliksi tämä paksusta kuin nämä on) kulmakarvaa peittänyt meikki ois hävinnyt, näytin ihan syöpälapselta ilman sitä kulmameikkiä.
Mä en osaa muotoilla kulmiani, siksi oon oottanut että saan jättää ne ammattilaisten huoliksi. Nyppiminen on mulle yhtä helvettiä, vaikka nyppisin sata kertaa päivässä, en turru siihen kipuun ja lopputulos on kauhea, kun itkusta sumein silmin koitan saada nättiä jälkeä. Sen takia vetelenkin ylimääräset ja tohon silmien väliin ilmestyvät hajakarvat pois partaterällä etten oo mikään YK.

6647063957_18f378586b_z 6647077193_87b8502f99_z
Kyselin kavereilta tästä, siis juurikin niiltä henkilöiltä jotka on nähnyt mut livenä, jotka näkee mut joka päivä ja pyysin rehellistä mielipidettä mun kulmista. Totesivat vaan että näyttäsin aivan hirveeltä jos mun kulmat ois ihan ohuet tai edes ohuemmat mitä ne on nyt. Kai se on tottumiskysymys, mutta äitini sanoi ihan samaa.
Oishan semmoset siivenmalliset upeat, kerran sain väännettyä itselleni semmoiset, ennen blogiaikoja, ja olin mun kulmista ylpeä. Ei kukaan niihin silti kiinnittänyt mitään huomiota, kukaan ei edes huomannut eroa. Rupesin miettimään, että jos mun normaalisti tämmöseen tosi kulmikkaaseen muotoon kasvavat kulmat ois yhtä hirveät, niinku jotkut väittää, olis ero huomattu välittömästi ja sitä ois kehuttu. Mutta kun ei ne kuitenkaan ole niin järkyttävät että ihmiset kauhistelis ääneen kadulla tai edes hiljaa mielessään.

6647065847_f086fa2fe8_b 6647055579_80961e4bce_z
Joka tapauksessa, arvostan mielipiteitä enemmän, kun sen takana on joku jonka allekirjottaa sanomansa. Mä en ole tyhmä tai jälkeenjäänyt, niinku erääseen kommenttiin tuossa videopostauksessa vastasinkin. Mulle menee jakeluun jo sillä yhdellä kerralla että mun kulmat on paksut. Kyllä mä sen tiedostan itsekin. Nytkin n. 40:stä kommentista melkein puolet takertu mun kulmiin. Ja ties kuinka moni muu anonyymi mun blogiuran aikana on niihin takertunut. Ihmettelen silti, miten kukaan ei koskaan nimensä kanssa oo niistä uskaltanut tulla urputtamaan. Tahtoisin ite nähdä kyseisten anonyymien "täydelliset kulmakarvat". Jokaisella on huonoja päiviä, niin mielialan, itsetunnon ku ulkonäönkin suhteen, mulla se sattui olemaan toissapäivänä. Deal with it.

6647070013_bfc6f6b92c_z
Kuitenkin luotan enemmän peiliin kuin kameran kautta otettuun kuvaan, peilistä katsottuna näytän hyvältä ja se riittää mulle, koska sen mitä näen peilistä, sen näkee myös muut ihmiset kun kävelen kadulla. Eikä niitä oikeasti edes kiinnosta, onko mulla kulmakarvoja ollenkaan vai onko ne ihan jäätävät karvapeitteet. Jokainen tehkööt naamalleen just niinkun tykkää, mielipiteitä saa olla, mutta samasta asiasta ei tarvii jankuttaa toisen mollaamiseksi asti. Tottakai neuvoja ja vinkkejä saa antaa ja niitä mielelläni luen. Toi turha samasta asiasta moneen kertaan nillittäminen ei kuitenkaan auta yhtään ketään.
Kukaan ei ole täydellinen, mun heikkous on kulmakarvat, jollain se on leveä nenä ja jollain länkisääret. Oma mielipiteeni kuitenkin on se, että tykkään kulmistani ja itsestäni just tämmösenä ja se on se pääasia. Että itse tykkää ja hyväksyy itsensä just sellasena kun on.

Everyday makeup

Heissan, vähän päivitettyä meikkivideota tähän väliin! Mitään erikoistahan mä en tosiaan tee, mutta näitä on aina mukava väsäillä kun jää ylimääräistä aikaa :-) Mun iho on tällä hetkellä kauttaaltaan todella huonossa kunnossa, mä kun en työni takia oikein pysy semmosessa järkevässä rytmissä esimerkiks unen ja syömisen suhteen. Siistijän työ ei myöskään oo mitenkään hikivapaata ja vaikka juon työn ohessa vettä kuin hevonen, on mun otsa ja ohimot jatkuvasti pienillä hikinäpyillä. Ei myöskään olisi ensimmäinen kerta, kun töistä tullessa kaadun lopen uupuneena sänkyyn sen kummemmin ajattelematta meikkien pois pesua. Yök.
  Helpommallahan sitä pääsisi, kun jättäisi meikin kokonaan pois päiväjärjestyksestä, mutta mä en terveyskeskuksessa ja oletettavasti ihmisten keskellä työskennellessäni vain halua näyttää suohirviöltä. Eihän mun iho oo muutenkaan koskaan ollut missään huippukunnossa, ellei lapsuuden beibifeissiä lasketa. Oon perinyt äidiltä semi-isot ihohuokoset ja tyypillisen suomalaisen pintakuivan sekaihon. Huokosia supistavia kasvovesiä ja kaikenmaailman ihmerasvoja kokeilleena voin todeta, että parhaiten mun iholle sopii pelkkä vesipesu ja tuo Nivean Soft -voide. Niin ja tietysti sen veden juominen ihan litratolkulla. Meikinpoistolaput ja -liinat on myös ihan vihoviimenen keksintö, niillä kun on tapana ärsyttää mun silmiä ja erityisesti ulkoiset silmäkulmat pistää vastaan kirvelemällä ja punoittamalla, oli tatsi kuinka hellävarainen tahansa.
  Myös Neutrogenan Pink Grapefruit-sarja toimi aikoinaan todella hyvin ja siihen ajattelin palata, kun viime viikolla bongasin ko. puljun tuotteita Sokokselta alennuksesta! Nyt kuitenkin suurimpien hölötysten saattelemana itse videoon, käytetyt tuotteet on listattuna postauksen loppupäässä :-)

Nivea Soft Moisturizing Cream -kosteusvoide
Lumene CC-voide, in Light
Wet n' Wild CoverAll Concealer Palette
Rimmel Match Perfection -irtopuuteri, in Transparent
Maybelline Fit Me -aurinkopuuteri, in 200 Medium
Rimmel Professional Eyebrow Pencil -kulmakynä, in 002 Hazel
Rimmel Glam Eyes Mascara -ripsiväri, in 001 Black

JACKA

23. syyskuuta 2013

jaccckorrr jaccckor Tänään ei ilmeisestikään oo semmonen päivä, jona mun tekis mieli katsoa kameraan :-D Nätti toi juurikasvu, heh. Mutta joo, aamulla seurailin innolla elohopean (olematonta) nousua ja hyvä etten hyppinyt riemusta, kun se nousi nipinnapin kymmenen plussa-asteen paremmalle puolelle. Vihdoinkin pääsin korkkaamaan tuon kesällä kirpputorilta ostamani villakangastakin! Ja miten ihana se onkaan ♥ Ehkä mulla on ruuvi tai pari löysällä, mutta hiostavan kesän jälkeen on kiva mättää päälle niin monta kerrosta vaatetta kuin vain jaksaa ja vielä kivempaa on vetästä jalkaan jotkut semmoset kengät, jotka lämmittää muitakin kuin varpaita, jos niitäkään. Myös se mun jokasyksyinen, aivan älytön, kaulahuivien hamstraaminen on alkanut. Niitä ei vain yksinkertaisesti voi olla liikaa :-D

Nyt on mukava lähteä töihinkin ja vielä mukavampi tulla sieltä pois, illalla nimittäin on yhentoista jälkeen jo pirun kylmä eikä viimeperjantaina tahtonut nahkarotsi kera kaulahuivin enää riittää lämmikkeeksi. Ehkä saan kaduilla osakseni vähän kummaksuvia katseita - kuka hullu nyt käyttää talvitakkia syyskuussa, mutta minuapas ei kiinnosta kun on kyse mukavuudesta!

VIA PHONE

22. syyskuuta 2013

polaroid3 polaroid4 polaroid2 polaroid5 polaroid1
Onhan näissä puhelinkuvissa tietysti se omanlaisensa fiilis ja musta näitä polaroid/instagram -postauksia on varsin mukava tehdä! Näiden kautta mun elämään pääsee myös ehkä vähän paremmin sisälle, niinkuin mä oon pariinkin otteeseen maininnut, oon blogin suhteen melkoisen perfektiosoitunut (sanahirviö or what?!) :-D Tämmöset utuset sekakuvat tuo siihen kivaa vaihtelua. Eilenkin mulla tosiaan oli ihan oikea kamera mukana, mutta sen esille ottaminen oli jotenkin niin vietävän vaikeaa!

Tänään ois ainakin jonkinmoisissa suunnitelmissa suunnata Emman kanssa leffaan. Katotaan nyt mitä siitäkin tulee, meidän kun on pitänyt viimesen kolmen viikon ajan suunnata tsekkaamaan Luukaupunki, kun molemmat ollaan kovia The Mortal Instruments -faneja, mutta kun mulle käy vain viikonloput ja ne on yleensä täyteen buukauttja molempien osapuolien taholta, ei sitä rakoa tahdo löytyä. Ärrinmurrin, sanon minä. Valitettavaa kuitenkin on, että tänään(kin) toi "meijän raina" pyörii vain 14.15 alkaen, eikä kumpikaan keretä siihen, joten hätiin on keksittävä kakkosvaihtoehto. Elokuvia saa siis suositella, itteä kiehtois kovasti We're the Millers. Onko joku nähnyt, oliko hyvä?

Mut jebulis, tämmösiä sunnuntain lörpöttelyjä tähän väliin! Kaunistelematta, mulla on aivan jumalaton pissahätä, joten sen kummempia jaarittelematta, oikein mukavat pyhät kaikille ja ottakaa rennosti ennen alkavaa viikkoa :-)

RANDOM HAUL

21. syyskuuta 2013

Suokaa anteeksi mustavalkoinen video, mulla nyt vaan oli tänään semmonen fiilis et bw sopis tähän videoon sata kertaa paremmin ku alkuperänen värimaailma. Cubuksen farkut on tosiaan viininpunaset, laukku konjakinvärinen ja kaikki muu on harmaata, mustaa tai valkosta. Jeeii, oonpas mä värikäs syyspukeutuja!

ps tuli tossa jostain kummallisesta päähänpistosta kirjauduttua ask.fm -sivustolle, että jos (tyhmiä) kysymyksiä tai intoa piristää mun latteita päiviä löytyy, niin horioppia tuonne noin > http://ask.fm/jennahard !

Siis.. Kuka?

19. syyskuuta 2013

wut Jostain syystä näin pitkän työpäivän jälkeen mulle tuli kova hinku kirjoitella blogin puolelle vähän jutskuja musta itsestäni, mikä nyt ei sinällään tähän vuorokauden aikaan oo mikään ihme! Mitään järin syvällistähän en oo uudessa blogissa siitä oikeasta Jennasta kertonut, vaan tää on todellisuudessa ollut todella hento pintaraapaisu, jos vaikka verrataan mun edesmenneeseen Myponydoeslsd -blogiin (2010-2012).

Viikko takaperin tuli tosiaan selailtua noita mun henkilökohtasen fb-profiilin profiilikuvia ja ihan oikeesti järkytyin, kun selasin ne 13 otosta loppuun asti. Viimeisessä, elokuussa 2011 lisätyssä kuvassa, mulla on vaalea takkutukka ja silmistä paistaa viaton, lapsimainen katse. Tuon hetkiset vaattetkin vois nyt ihan yhtähyvin löytää mun pari vuotta nuoremman veljen vaatekaapista. Enhän mä mikään täyskakara tuolloin enää ollut, 16 on merkittävä ikä ja muuta, mutta kyllä tuo ero nykyiseen on silti aika mittava. Rupesinkin sit miettimään, et onko mitään suurempaa muutosta tapahtunut. Kenties muuallakin kuin ulkonäössä?
   Tottakai mä oon kasvanut henkisesti pikkuhiljaa, jokainen niin tekee tässä vaiheessa elämäänsä, ja se oli myös syy sille, miksi MPDL sai jäädä oman onnensa nojaan uuden blogin tieltä. Ehkä sille oli aikansakin ― Mä tiesin ettei 18-vuotias, pian lukionsa päättävä, ihan täysin totaalihukassa oleva nuori aikuinen saa aikaan samanlaista settiä, kuin mitä blogin aloittanut 15-vuotias ysiluokkalainen aikanaan sai. Mut tunnettin MPDL-Jennana, vaikka mä itse tiesin etten enää sellanen ole, näkeehän sen noista kuvistakin ja niiden eroista :-D Mut mikäs ihme mä sitten oon?

Jos jostain syystä musta kirjoitettaisiin nimettömänä henkilönä lehteen, olisin 18-vuotias nainen. Mä en kuitenkaan osaa kutsua itseäni naiseksi. Ehkä siihen löytyy syy siitäkin, että viikonloppuna mun jätkäpuoliset kaverit (Jami mukaan lukien) pankkiautomaattijonossa totesivat kovaan ääneen mun olevan äijä :-D Mutta ei, tässä ei nyt kuitenkaan oo kyse siitä, enkä oo esittäytymässä hermafrodiitiksi. Kyse on siitä, etten mä oikein osaa esittäytyä naiseksi, mutten tytöksikään. Asettaudun siihen välimaastoon, jossa "nuori naisen alkukin" kuulostaa kuvailuna typerältä.
   Oon myös aina ollut vähän kiikunkaakun ääripäiden suhteen ja kaikinpuolin oon tosi sekava persoona. Perhe ja sukulaisetkin välillä nauravat, miten yhdessä ihmisessä voi yhdistyä tulinen temperamentti ja herkästi itkuun purskahtava runosielu, joka lässyttää koiranpennuille ja pikkuvauvoille. Koska juuri sellainen mä olen, mutta kun asian tuo esille tuolla tavalla, ei se kuulosta vakuuttavalta ja lähinnä alkaa nolostuttaa, kun esittelee itsensä ensin suorasanaiseksi vänkyräksi ja sen jälkeen itkee jollekin aivan mitättömälle kuin tikkarinsa menettänyt pikkulapsi. Mä en myöskään osaa määritellä itseäni sen kummemmin optimistiksi, pessimistiksi kuin realistiksikaan. Toisinaan olen todella maaninen, kaikki on ihanaa, haaveilen mahdottomista ja kirmaan kaduilla kuin kukkaistyttö. Toisena päivänä elämä potkii päähän ja kolmantena näsäviisastelen tuoden keskuteluissa esiin todella fiksuja elämän realiteettejä ja katkeria "mitäs minä sanoin" -letkautuksia. Mun on todella vaikeaa kuvata itseäni persoonana ihmisille. Mun todellisesta luonteesta saa vihiä vain, jos mut oppii tuntemaan läpikotaisin, niinkuin Jami on tässä kolmen vuoden aikana tehnyt. Mutta ei sekään höntti mua osaa kuvailla muuksi kuin rakastettavaksi apinaksi :-D

Tällä tekstillä ei varsinaisesti oo mitään pointtia. Halusin vaan kertoa, etenkin kaikille lukijalistojen uusille tuttavuuksille, ettei musta saa semmosta muutamaan sanaan tiivistettyä (muka)taiteellista esittelypätkää tuonne sivupalkkiin. Mä en voi kuvailla itseäni pilvien päällä leijuvaksi haaveilijaksi, mutten myöskään jalatmaassa-tyyppiseksi realistiksi. Musta tuntuis vain, että valehtelisin teille kun en oo 100- tai edes 50-prosenttisesti kumpaakaan. Tuntuu kuin oisin kaikkea mahollista prosentin tai pari. Tän takia myös hyvin harva vanhakaan lukija on musta mitään kummempaa esittelypostausta nähnyt. Mä en osaa kirjoittaa sellaista itsestäni, mä kun en tasan tarkkaan tai sen syvällisemmin tiedä kuka mä olen.
   Ehkä musta aikanaan tulee nelikymppinen joogaa harrastava kolmen lapsen äiti, jonka intohimona on Pentik ja puutarhanhoito, mutta tällä hetkellä mä olen vain Jenna. Kenties jonain päivänä se pelkkä sana "nainen" on hyvä niputtamaan mun luonteenpiirteet yhteen sanaan, siis heti kun hyväksyn sen, että mua voi ikäni puolesta naiseksi kuvailla!

Mites te lukijat? Sompaileeko joku muu, tai onko kukaan koskaan sompaillut samanlaisen ongelman äärellä? Ettei oikein tiedä kuka tai mikä on? Kertokaa ihmeessä fiiliksiänne aiheesta!

16:49

16. syyskuuta 2013

IMG_63472 IMG_63202 IMG_63262 IMG_62992 Terveiset täältä peiton alta kuuman teemukin kyljestä. Jokasyksyinen flunssapöpö on iskenyt muhunkin, joten tää ja huominen päivä menee saikulla. Eilen pakotin itseni kummipojan synttärikahville vaikka tuntui siltä, kuin kurkussa kasa takiaispalloja koittais tehdä tietään alaspäin. Siinä onnistumatta. Ei se tosin vielä mitään, että flunssa teki tuloaan, mutta kun kummipoikani äiti oli taas pistänyt parastaan ja tarjolla olis jonkinsorttista herkkua omenapiirakasta täytekakkuun ja cocktail-piirakoihin. Itkin melkein verta, kun en saanut herkutella näillä kaikilla, kun mikään ei tahtonut mennä kurkusta alas. Nyt onkin sitten menty vanhanaikasen kaavan mukaan kera kanakeiton, mehujäiden ja kuuman teen. Ah, miten ihanalta se tuntuukaan kun voi vähän tökkiä kipeitä nielurisoja kylmällä Grandi-mehujäällä :-D

Ajattelin myös tässä kuulumisien kyljessä esitellä vähän viikonloppuisia ostoksia. Ei mun ollut tarkoitus shoppailla, mutta kun leffassa pyörähtäminen mun ja ystäväni Emman kesken peruuntui (ääää millon me päästään katsomaan Tuhkakaupunki?!), jouduin kiertelemään kaupungilla muuten vain odotellessani bussikortin latautumista (Koiviston Auton nettilataus = huippu!!).
Instagramissa ja facebookissa seuraavat ovatkin varmaan jo kartalla näistä, mitä mukaan lähti, mutta överisti lempparein ostos on edelleen esittelemättä. Nimittäin noi tummanharmaat Vilan löllöpäntsit. Mä en osaa enää edes sanoa, kuinka kauan oon moisia etsinyt. Kyseessä on siis kollarinomaista kangasta olevat olohousut, joissa on lahkeessa vähän piukempi leikkaus. Oon niin överikyllästynyt mun kaikkiin jättikollareihin, lämpimät ne on toki, mutta näyttää auttamatta hirveiltä. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki siis näille :-) Vilan lisäks kävin Stadiumissa pyörähtämässä ihan vain huvin vuoks ja löysin sieltä aivan täydellisesti istuvat viininpunaiset housut. Oon nyt vuoden päivät tommosia hakenut, mutta mitkään ei oo tahtoneet sopia tai niissä on ollut joku ulkonäöllinen ei-mun-mieleen-oleva probeelma. Näiden Warpin housujen hintalappua öögatessa totesin löydön parantuneen entisestään: hilua vaille parikymppiä!
Viimesenä, ja aikamoisena heräteostoksena, mäkin nyt sitten hommasin tuon paljon kohotun Tangle Teezerin. Kyllähän se hinta kirpas ja Jami äiteineen sitä mulle kauhisteli ihan kovaan ääneen :-D Jami jopa totes että se ois puolet halvemmalla voinu ite tehä mulle samanlaisen, nojoo... Ensituntuma tohon on kyllä hehkutuksensa veroinen, mutta kyllä tuo silti on ehkä turhan hintava. En ollut koskaan pitänyt TTtä kädessäni, ja pettymys oli suuri kun huomasin kyseessä olevan kovamuovinen pömpeli. Oletin sen jostain syystä olevan vähän pehmeämpää, kumimaista ainesta. Kaikenlisäks tuo näyttää ihan joltain jättikoppakuoriaiselta, jolla on satoja jalkoja. Ei järin innostava mielikuva hiusharjasta :-D

Tämmösen romaanin jälkeen on taas hyvä toivotella oikein mukavaa alkanutta viikkoa, toivottavasti kovin moni siellä toisella puolella ruutua ei kärsi samasta taudista kun meikä täällä oman punkan pohjalla!

Ei niin "TGIF"

13. syyskuuta 2013

asu1 asu2 Knit H&M / Pants Dr. Denim / Coat H&M (2nd hand) / Boots Dinsko (2nd hand) / Scarf Only

Oon niin haltioissani tästä syksystä ja vähän viileämmistä ilmoista. Mua rupesi ottamaan intiaanikesä niin paljon päähän, että ryhdyin kapinaan ja ostin tuon muhkean kaulahuivin viimeviikonloppuna, +22 lämpötilasta huolimatta. Mun kiukuttelu on nyt ilmeisesti huomattu ja mittari näyttää sopivan vilpoisaa viittätoista plussan puolelta. Myös päivällä. Sehän siinä olikin, kun aamulla oli ihan pirun kylmä ja iltapäivällä oli sitten sulaa märäksi läntiksi vaatepartensa sisälmyksiin.
Meinasinpa myös hehkuttaa että jes, nyt on taas perjantai, mutta ehkä jätän väliin! Kuitenkin on perjantai 13. Enhän mä taikauskoinen ole, mutta viimevuotisen epäonnenpäivän tiimoilta oon oppinut pitämään suuni supussa. Ei ollut nimittäin hauskaa ku nenä rupesi syyttä suotta vuotamaan litratolkulla verta kesken historian tunnin.. Tuudittaudun kuitenkin ajatukseen, että mun koko viikon (krhm, kuukauden) epäonni latautui tiistaille ja purkautui oikein huolella, siitä muistona sisäänpäin ruttaantunut pelti pappani auton vasemman etulyhdyn kupeessa ja vasemmassa takaovessa. Mites, löytyykö siltä puolen taikauskoisia vai onko kyseessä perjantai siinä missä mikä tahansa muukin?

“He who does not wish for little things does not deserve big things.” ― Belgian proverb

12. syyskuuta 2013

ttttrue4 Mulle kävi toissapäivänä pienoinen äksidentti liikenteessä ja vaikka ihmishenget tällä kertaa (onneksi) säästyivätkin, niin samaa ei voi sanoa mun herkästi horjuvasta järkiparasta. Tässä on nyt pari vuorokautta tullut jossiteltua toisenlaisten tapahtumien puolesta ja luotua kaikenlaisia kauhuskenaarioita siitä, mitä olisi voinut tapahtua. Se on kummallista, miten pienikin onnettomuus saa niin paljon liikkeelle ihmisen pienessä mielessä. Mitäs jos se olisikin ollut rekka tai joku mun ajamaa pikkukopperoa suurempi auto? Mitäs jos se oiskin täräyttänyt 10cm oikeammalle siitä kohdasta mihin se oikeasti kolahti? Mitä jos mä tai se toinen kuski tai kenties molemmat oltais saatu vakavempia vammoja?

ttttrue3 Vaikken usko Jumalaan, en silti kiellä etteikö täällä olisi jotain suurempaa voimaa meitä ohjailemassa. Oli se sitten kohtalo, tosielämän Sims-peliä pelaava heppu tai näkymätön spagettihirviö, yksin me ei olla. Työkaverin kanssa eilen juteltiin tästä ja vanhempana naisihmisenä hän neuvoi mua olemaan ajattelemasta moisia mitä jos -skenaarioita. Uskoo kai kohtaloon, niinkuin mäkin ja pakko se on myöntää: jos se ei olisi ollut tää koettu onnettomuus, olisi sillon tapahtunut jotain muuta. Sillä Jollain on varmaan ollut tarkoituksenakin saada mut miettimään. Mä kun oon häiritsevän suunnitelmallinen ihminen ja toisinaan se menee ristiin mun omien uskonasioideni kanssa. En osaa elää hetkessä vaikka kuinka haluaisin. Tästä ominaisuudesta kadehdin esimerkiksi Jamia ja sen rentoa tapaa ottaa elämä vastaan semmosena kun se tulee. Mä kun taas väkisin yritän haroa kohtaloa vastaan täyteen buukatun kalenterini kanssa ja heittämällä puurokauhani sellasiin soppiin, joihin se ei kuulu.

ttttrue Tiistainen nyt sitten sai mut kai jotenkin heräämään. Naurettavaahan se on, jotkut ajattelevat. Kyseessä oli vaan onneton peltirysy, täyskasko korvaa lähestulkoon kaiken ja paikalle kutsuttu poliisikin oli ymmärtäväinen pihakadulla pienissä nopeuksissa sattunutta virhearviointia kohtaan. Mitään hätää ei ole, rauha on maassa ja ihmisillä hyvä tahto. Kukaan ei edes saanut sakkoja. Se oli silti mun ensimmäinen kolari ja mä uskon että se tapahtui ihan tarkoituksella. Se sai mut ajattelemaan. Se sai mut ajattelemaan kaikkea sitä mitä mulla on ja kaikkia niitä pieniä hetkiä, jotka menetän, kun ihan kuin hevosen silmälaput ohimoillani ja hullun kiilto silmissäni jatkuvasti vaan odotan jotain tulevaisuudessa tapahtuvaa ja entistä suurempaa. Niitä suurempia haaveita ja suunnitelmia tietysti sen kummemmin vähättelemättä.

ttttrue2 Mä nyt luen tätä tekstiä uudelleen ja uudelleen, oon koko aamupäivän miettiny että julkasisko vaiko eikö. Kyseessä on kuitenkin sen verran arka aihe, jota kuitenkin uskon muutaman vähättelevän ja saattaa tänne muutama mielensäpahoittajakin suunnistaa jotain kautta.
Tiivistettynä yritän tässä nyt kuitenkin sanoa, että ota jokaisesta päivästä irti ne pienemmätkin ilon rippeet, niinkuin ne ois sun viimeiset mahdollisuudet iloita. Kyseisestä elämännuorasta on tehty ihan täysi vitsi, kun oli tämä surullisen kuuluisa YOLO ja muuta. Henkilökohtaisesti mä en edes usko meidän sielujen vain katoavan kun ne ruumiista irtautuvat, mutta tuo on silti neuvo, joka oman tämänhetkisen elämänsä varrella kannattaa noteerata. Enkä mä nyt puhu mistään alaikäisenä aamuun asti ryyppäämisestä, "URPÅ" -tekstin otsaan tatuoimisesta tai viidestä peräkkäisestä benji-hypystä, vaan ihan arkisistakin asioista ― aurinkoisista syyspäivistä, hyvistä yöunista ja läheisten osoittamasta pienestäkin rakkaudesta. Syntymäpäiviään viettävän lapsen hymystä, hyvin onnistuneesta, itsekokatusta päivällisestä ja puhtaista lakanoista.
Mulla on omat pienet juttuni, jotka nostaa hymyn mun huulille ja ennen osasinkin nauttia niistä. Nyt ne ovat jääneet suurten asioiden varjoon. Musta on tullut ahne. Todellisuudessa pienelläkin teolla voi olla suuri merkitys enkä mä tarvitse puolta valtakuntaa ollakseni onnellinen.

DENIM SHIRT

8. syyskuuta 2013

farkku1 farkku2
Shirt Only / Pants H&M / Shoes Converse / Bracelet & watch Glitter / Sunglasses Gina Tricot

Onpas kaikenkaikkiaan syksysiä kuvia, pakko myöntää! Mutta kai niiden sietääkin olla, tässä kuitenkin viistetään jo lähempänä syyskuun puoltaväliä :-D Pitkästä aikaa ― edellisestä kerrasta melkein kuukasi ― päivän asua tänne teillekin pällisteltäväksi. Pointtina tosin on enempi toi mun eilen Onlysta bongaamani farkkupaita yksinään kuin koko asu, nyt kun vihdoin löysin moisen omaakin vaaterekkiä komistamaan.
Oon saanut tuskastella jo pidemmän aikaa kyseisen vaatekappaleen kanssa, mistään kun ei tahtonut löytyä istuvaa mallia, joka siis todellakin istuisi myös rinnan kohdalta. Se oikeesti kismittää, kun paita kokoa 36 sopii muuten vallan mainiosti, mutta tossa rintamuksessa napit irvistää rumasti ja sitten kun kokeilee samaa paitaa koossa 38, se roikkuu päällä eikä näytä yhtään kivalta. Näin siis Seppälän, H&Mn ja Gina Tricotin farkkupaitojen kanssa on käynyt :-D Eihän tämänkään puseron napit sileästi laskeudu vastakappaletaan kohden, mutta paremmin silti kuin yhdenkään muun kokeilemani puseron napit! Oon jo pitempään saanut tapella monen muunkin rytkyn kanssa saman ongelman tiimoilta, mä oon ilmeisestikin kokoa 37.. Onko kellään lukijalla samaa ongelmaa vai oonko yksinäni tän kanssa? :-D

Mitä niille kuville kameran ja blogin välissä tapahtuu?

7. syyskuuta 2013

muokattu10 muokattu2 muokattu5 muokattu8 muokattu6 muokattu11 muokattu9 muokattu1 muokattu4 muokattu3 muokattu7
Multa on kevään ja kesän mittaan pyydelty postausta siitä, kuinka mä kuviani oikein käsittelen. Mä nyt en viitsinyt lähteä ihan konkreettisesti näyttämään, koska vakituisia säätöjä tai kontrasteja ei ole vaan duunailen ihan sen mukaan, mikä näyttää hyvältä. Peruskaava mulla on, terävöinti - värikylläisyys - käyrät - säätöarvot (-värinpoisto), mutta sitten se miten niitä värikäyriä säätelen tai kuinka paljon kuvaa terävöitän, riippuu ihan kuvasta ja omasta fiiliksestä. Joskus joudun kiertämään kuvia, joskus kirkastamaan reunoja (9. kuva) tai varsinaista kuvan kohdetta (4. kuva) ja sillon pitää sit leikkiä valintatyökaluilla ynnämuilla..
Mutta kuten huomaatte, harvemmin teen kuville mitään huimaa eroa alkuperäiseen vaan pyrin säilyttämään kuvassa sen fiiliksen mitä kuvaa ottaessa oon hakenutkin :-) Joskus lähden kikkailemaan ja vietän helposti parikin tuntia yhden kuvan parissa, mutta ne on sitten semmosia tuherruksia ettei niitä halua kaiken kansan nähtäväksi edes maksusta :-D

Kuvien käsittelyyn käytän muuten Gimp 2 -ohjelmaa. Joku sitä kysyy kuitenkin, kun ei "kiireeltään" malta tätä tuolta kommenttiboksin vierestä lukemaan :-D Eihän se tietenkään Photoshopia voita, mutta ajaa asiansa ja tekee tehtävänsä mun "osaavissa" käsissä vallan mainistoi. Enhän mä mikään ekspertti tän puuhan suhteen ole, mutta kyllä sitä voi sanoa harjaantuneensa muutamassa vuodessa aikalailla!

Pikkukoppero

5. syyskuuta 2013

huone31 Näkymä ovelta 2 Lempparisormukset ja nappikorvakorut säilytän isossa mariskoolissa, vaikka löytyy sieltä muutamia muitakin koruja
IMG_616323 Valokuvat kummipojasta ja hänen veljestään, sekä Jamista 14-vuotiaana :'-D
huone14 Korupuussa roikkuu mielekkäimmät ranne- ja kaulakorut, sekä roikkuvat korvakorut 5 Oma sänky, paras sänky. Vähän leveyttä sille tosin kaipaisin, mutta uutta sänkyä ei vanhempien luo oo enää järkeä hommata!
IMG_612626 Oon yleensä todella neuroottinen mun vaaterekin suhteen, vaatteiden on nimittäin oltava väri- ja paksuusjärjestyksessä just eikä melkein (toisessa reunassa villatakit sunmuut, toisessa topit jne). Nyt kun oon kaks viikkoa nukkunut porukoiden sängyssä, ei tohon oman huoneen vaatesäilytykseen oo tullut kiinnitettyä niinkään huomiota!
huone27 Rekin alta löytyy kengät, jotka ei oo päivittäisessä käytössä. Ne sitten tietty vaihtuu vuodenajan mukaan ― talveksi tohon tulee kaikki baltsut ja esimerkiks noi nilkkurit tuolta takaa vien sitten eteiseen, kun niille tulee taas käyttöä. 8 Ja tältä näyttää sitten kun katsotaan toisesta nurkasta, ovi jää oikealle puolelle. Tota telkkaria ei oo käytetty enää vuosiin, mutta en vaan saa aikaseks otettua sitä alas tuolta :-D Yöpöydän hyllyistä löytyy laatikollinen kynsilakkoja sekä läjä lempparilehtiä, kaapissa on mun valokuvauskamat jalustaa lukuunottamatta!
IMG_615629 Tää taulu löyty joskus aikoinaan Ikeasta. En mä tosta niinkään tykkää, mutta kelpaa paremman puutteessa. Muita tauluja mun huoneen seinillä ei sitten olekaan :)

Semmoinen mun soppeni siis on. Henkilökohtasesti en niin tykkää huoneesta, vaikka toi seinien helmiäinen violetti onkin aika omaperäinen valinta. Huomaako sen kenties että sisustajana on ollut 14-vuotias Jenna? :-D Lattia on myös aivan kauhea ja suoraan 80-luvulta, mutta se on sama koko yläkerrassa eikä sitä kuulemma vaihdeta ennen kuin me Jannen kanssa ollaan muutettu roininemme pois!
Mulla ei ole työpöytää eikä huoneessa muutenkaan oo mitenkään mahdottomasti tilaa, pinta-alaa taitaa olla jotain 6-7m² eli todella vähän. Se oli mulle melkonen shokki 12-vuotiaana vaihtaa tähän huoneeseen, kun olin tottunut nykyään poikien valtakunnaksi ristittyyn pienen yksiön kokoiseen jättihuoneeseen. Mutta onneksi kohta saa ympärilleen huimasti paljon enemmän tilaa oman asunnon myötä jota seuraavaksi sitten joskus esittelen :-)

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne