S2+

31. elokuuta 2013

IMG_6104 IMG_6106
Palkkapäivä on petollinen, voiko sitä muuta tässä vaiheessa sanoa? No ei nyt sentään, oon jo pidemmän aikaa ollut ihan oman puhelimen tarpeessa - viimeiset kolme vuotta kun on menty milloin iskän, milloin poikaystävältä lainatuilla kapuloilla. Viimeisimpänähän mulla oli iskältä lainaan saatu Nokia N9. Muuten kaikin puolin kelpoluuri, ainoa miinus oli vain sovellusten vähäisyys: Lumiat ja Windows tyssäs Meego-käyttöjärjestelmän kehittämisen kuin seinään.

Kyseessä on siis Samsung Galaxy S2 Plus. Mä koko viime yön painin tän ja Sony Xperia Go:n välillä, mutta lopulta päätös oli aika helppo. Samsungin ulkonäkö miellytti paljon enemmän, vaikka aluks olinkin Gigantissa ihan sormi suussa, kun nää kaikki Aasian ihmeet näytti aivan samalta LGstä Huaweihin ja Sonysta Samsungiin :-D
Oon nyt tunnin verran tätä saanut hypistellä, akun täyteen latautuessa mä vaan hypin ja pompin puhelimen ympärillä kuin mikäkin sadetanssija. Sitä kai vaan sopi kutsua ehkä paremmin akunlatautumistanssiksi. Mutta mitä voin tunnin perusteella sanoa, tämä on aivan ihana! Nyt pitäisi ruveta selailemaan nettikauppoja, joista löytyisi suojakuoria. Mun vanhemmilla on molemmilla Samsungit (Note 2 ja S4) ja heillä on kauheesti kaikkia kivoja nahkalärpyttimiä sun muita. En kovamuovisia sunmuita viitsi netistä tilata, niitä kun äskaksplussalle on rajallinen määrä ja tavallisen äskakkosen kovat kuoret saattavat olla millin tai pari liian pieniä. Varteenotettavia nettikauppoja tämän asian tiimoilta saa siis ehdotella!


Ois myös kiva kuulla käyttökokemuksia, jos joltakulta teistä lukijoista samainen vätkytin löytyy :-) Tietty ois aika mahtista saada myös teiltä kokeneemmilta Androidin käyttäjiltä tietää, mitkä on semmosia must have -sovelluksia! Aikalailla kaikki perussovellukset on hallussa kolme vuotta 4. sukupolvein iPod Touchia käyttäneenä, mutta aina on kiva saada uusia vinkkejä :)

Lazy weekend

25. elokuuta 2013

IMG_60342 IMG_61002 IMG_60502 IMG_60952 IMG_60742
Oon ottanut tän viikonlopun niin löhöömisen kannalta kuin vaan olla ja voi. Ollaan Jamin kanssa nukuttu pitkään, katottu liuta Frendejä ja elokuvia, käyty raflassa syömässä ja nyt sit kun tänään vein Jamin kotiinsa, päätin hemmotella itseäni vielä ylhäisessä yksinäisyydessäni. Tarkotuksena oli tehdä tortilloja iltapalaksi, mutta noi täytetyt croissantit ja Lidlin suklaadonitsit täytti mut niin kovin, että taidan jättää tortillalätyt ja jauhelihan ainakin täksi illaksi rauhaan :-D

Facebookin puolella vinkkasinkin jo, että saatiin hyviä uutisia asuntorintamalta ja nyt sit vaan jäädään odottamaan, koska muuttopäivä koittaa. Fiilis on kuitenkin tosi hyvä vaikkei meillä huonekaluja uuteen kotiin oo juuri nimeksikään. Sovittiinkin jo Jamin kanssa taktiikka, jonka mukaan katsotaan Ikean kuvastoista ja nettisivuilta yhdessä mitä tarvitaan ja mä lähden sitten niitä tuosta naapurimaalta kotoisin olevasta tavarataivaasta hakemaan. Jami kun ei Ikeaan astu edes unissaan! Muista huonekaluliikkeistä ei sitten ollakaan keskusteltu ;-)
Asiaan liittyen ja siitä ehkä vähän poiketen, kävin ostamassa uuden maton Sotkasta ja se esiintyy noissa kuvissakin aika suuressa roolissa. Uskokaa tai älkää, oon koko viikonlopun ollut innoissani niinkin arkisesta asiasta kuin matosta!

Rauhallista sunnuntainjatkoa itse kullekin ja kiitos jokaiselle edelliseen postaukseen kommentoineelle, vastailen jokaiselle vähän myöhemmin. Ootte te kyllä melkosen mahtavia

“Love is not a maybe thing, you know when you love someone.” ― Lauren Conrad

22. elokuuta 2013

298781_2025428193037_5616184_n Sinä kesänä me tavattiin ensimmäistä kertaa. Sun nimesi oli tullut ilmi aina vain useamman ja useamman kaverin puheissa, aina sä olit kertonut niille jotain hauskaa ja eteenpäin kerrottavan arvoista. Ajattelin, että mahtaa olla sanavalmis heppu, se Jami siis. Kellään ei ollut susta mitään pahaa sanottavaa.
Heinäkuussa sä ilmestyit paikalliselle uimarannalle samaan aikaan mun kanssa. Mä en tiennyt kuka sä olit enkä edes huomannut sun olemassaoloa, illalla kameraan tulleita kuvia selaillessa niissä esiintyi uusi häiskä. Sillä oli vaaleat lyhyet hiukset, punainen Niken t-paita, pilottilasit ja nauravat silmät. Mulla ei tuolloin ollut vielä aavistustakaan siitä, kuinka paljon tää kuviissa esiintynyt nuori jannu tulisi mun elämässäni vaikuttamaan. Mä en silloin vielä tiennyt, että niissä kuvissa olisi mun sielunkumppani.

5827918631_e0b310cd84_z2 Mun paras kaveri täytti 16. Juhlittiin tolla samaisella rannalla, jossa joku oli sun ensimmäiset olemassaolon merkit mun tietooni saattanut. Sä juhlit omien kavereidesi kanssa, jotka sattuivat myös mun hyviksi ystävikseni. Yritin sinnikkäästi pysyä omassa juhlaporukassani, oltiin sentään kovalla vaivalla saatu lähiostarin pummit hakemaan meille vähän kuplivaa. Silti mä kerta toisensa jälkeen löysin itteni sen porukan seasta, jossa säkin olit. Kuuntelin sun juttuja ihan haltioissani, tajuamattani. Kikatin jokaiselle sananparrelle kuin korviaan myöten ihastunut 15-vuotias teinityttö ― Sehän mä olin, omassa persoonassani. En vain tiennyt sitä vielä.
Pari päivää myöhemmin pääsin sun kanssa juttusille. Sanoit meneväsi jonkun kaveris bileisiin. Sattumoisin mullakin oli tiedossa jonkinmoiset kekkerit ja uskottelin itelleni ettei mulla tulis olemaan hauskaa siellä. Samalla verukkeella mulle oli pienempi kynnys pyytää sun numero - ".. jos mulla tulee tylsää", mä heitin muka välinpitämättömästi. Niin mulla tulikin, jo matkalla juhlapaikalle.

521839_3273239147531_1980042231_n2 Päivät kului ja muuttui viikoiksi. Mä lemppasin mun silloisen kesäheilan tekstiviestillä. Muutamat viattomat mitäkuuluu-utelut mun ja sun välillä oli muuttuneet vihjaileviksi kilometriviesteiksi. Tiesin sun olevan kova skeittaamaan ja polleana tyttönä väitin taitavani myös itse tuon rullaamisen jalon taidon. Täyttä puppuahan se oli, mä vain halusin tehdä vaikutuksen. Pyysin sut mun kanssa "Monttuun skeittaamaan". Totaaliseksi pyllähtelyksihän se meni, mun osalta siis. Halusit kovasti opettaa ja nostit mut ylös kerta toisensa jälkeen, aivan niinkuin sä oot nyt nää kolme vuotta tehnyt. Nostat mut ylös jokaisesta suosta johon ajaudun, mun ei tarvii pelätä ruhjeita eikä murtumisia niin kauan kun mulla on sut.

IMG_00372 Se oli sunnuntai-ilta. Olit pyytänyt mut teille ensimmäistä kertaa, kun mukaviattomana voivottelin sulle viestissä miten mulla ei oo mitään tekemistä. Maattiin sun kapeessa pienessä sohvasängyssä, jonka olit saanut 9-vuotiaana. Me mahduttiin siihen silloin ihan hyvin. Tietokoneen ruudulla pyöri Simpsonit, sillä hetkellä Homer istui omassa pinkkiseinäisessä olohuoneessaan katsoen telkkaria. Kurotit mun ylitse yöpöydälle hörppäämään kulauksen mehua sun jättimukista, josta tänäkin aamuna joit kahvia. Laskit sen hevosen juottokaukalon kokoisen kupposen takaisin pöydälle, olit palaamassa lähtöasemiin sängyn toiselle laidalle mutta sait meidän katseet kohtaamaan. Sä suutelit mua. Mä voin edelleen maistaa sen kostean sekamehukatin makuisen pusun mun suussani. Se oot sä, se on sun maku. Pusun jälkeen sä nostit katsees, katsoit mua silmiin niillä sun veikeillä, taivaansinisillä pikkupojan silmilläsi ja hymyilit. Voin lyödä vaikka vetoa, että jos mut ois sillä hetkellä nostettu ylös siitä sängystä, en ois pysynyt pystyssä. Niin sulaa vahaa mä olin.

Äiti soitti. Se kertoi olevansa matkalla hakemaan mua kotiin sun luotas. En millään olisi tahtonut lähteä, mutta pakko oli; olin vasta alottanut lukiossa eikä kotiintuloajoista sen turvin lipsuttu. Autossa oli hiljasta koko sen viistoista minuuttia, mitä matka teiltä meille kestää. Kun päästiin kotiin, äiti ei voinut enää olla hiljaa vaan heitti ilmoille kysymyksen "Kukas tää Jami oikein on?" ja kun vastasin että yks poika vaan, seurasi liuta jatkokysymyksiä. Merkittävin niistä oli "Noh, seurusteletteko te?" Siihen en osannut vastata vaan sopersin jotain emmätiiäehkäkaienosaasanoa-kaltaista. Äiti sanoi ettei semmosta oo olemassakaan ja pakotti mut kysymään asiaa sulta, joten lähetin tekstarin "Äiti haluu tietää, seurustellaanko me? :D" Vastauksesi sä varmaan itsekin muistat, eihän me muuten oltais tässä.

IMG_0069 Siitä illasta tulee tänään kuluneeks tasan kolme vuotta. Mun äärimmäisen nolo tekstiviesti sai aikaan jotain käsittämättömän upeeta. Sä oot ollut mulle se ylivoimanen ykkönen siitä hetkestä lähtien, sä oot kannatellut mua kun oon lähtenyt vajoomaan ja sä oot ollut se, joka mut on saanut nauramaan hetkellä millä hyvänsä. Eikä aina oo tarvinnut edes nauraa, ei itkeä, ei mitään. Mulle on riittänyt, kun oon saanut olla sun kanssa samassa huoneessa. Ollaan vaan kasvettu jo niin isoiksi, ettei enää tahdota mahtua siihen sun pieneen sänkyyn, joka sulla on edelleen. Silti me edelleen katsotaan Simpsoneita siinä samassa sängyssä, sä edelleen juot sekamehukattia ja ennen kaikkea sun veikee hymys vie multa edelleen jalat alta. Sä oot parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut, sä oot mun toinen puolikas ♥

Mun ja Jamin tarinaa on pyydelty jonkin verran. Onhan tää varmasti vanhoille lukijoille aivan loppuunkulutettu stoori jo, mutta tää toimii jokaisena vuosipäivänä mulle itsellekin pienenä muistinvirkistäjänä. Mä en muutenkaan oo tässä blogissa kamalasti tuota yksityiselämääni teille raottanut ja samalla oon koittanut pitää Jaminkin poissa blogikuvioista, koska sille linjalle halusin vuodatusblogini Myponydoeslsdn jälkeen tarkoituksella lähteä. Toivottavasti tämmönen mun näkövinkkelistä kirjoitettu kirjemäinen versio meidän tarinasta kelpaa, vaikka mun taidot ruosteessa onkin on se jännä miten näinkin pitkän ajan jälkeen voi muistaa niinkin yksityiskohtaisia asioita kuin toisen paidan värin tai sillä hetkellä näytöllä pyörineen tv-sarjan!

IG

16. elokuuta 2013

ig1
1 Iltavuorojen ihanuus ja pitkään nukkuminen ♥ 2 Palkkapäivä! 3 Uudet rannetilpehöörit, neulepaita ja housut in action 4 Rillipöllö

ig2
1 Syntisen hyvä Möysän Esson kanakori vetää vertoja Kauniin Veeran kanakorille, namnam 2 Manukin suostu pitkästä aikaa poseeraamaan mulle :-) 3 Valmiina juhlimaan oman huonomman puoliskon synttäreitä! 4 Elämäni ensimmäiset ja todennäkösesti viimeset vaahtobileet :'-D

Ehkä mä päivittelen tähän väliin muutamat puhelin/ipod-räpsyt, jotka tuolla instagraminkin puolella on viimepäivinä pyörineet. Mä en sillai enää ollenkaa perusta näistä puhelinkuvapostauksista, syynä siihen lienee ipodin surkea kamera ja kännykän (jossa se hyvä kamera olisi) instagramittomuus, mutta miten asian laita teidän mielestä on?
Lähdetään tänään Jamin kanssa köröttelemään kohti Kouvolaa jo heti pian kun mä olen päässyt töistä joskus iltamyöhällä. Tälläkin hetkellä mun pitäisi siis olla kaupassa ja pakkaamassa kamoja viikonlopuksi, jotta kaikki ois sit valmiina tätä pikkureissua varten. Kaikenlisäks se olen minä, joka auton rattiin hyppää, joten ehkä pienet päikkäritkin vois olla hyväks vielä ennen kello neljältä alkavaa työvuoroa. Onneks perillä meitä odotteleekin sitten jo lämmin mökki ja kööri kavereita!
Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille, pitäkää hauskaa siellä mihin nyt ikinä oottekaan suuntaamassa :-) Mä ilmottelen itestäni sitten taas joskus, mua voi seurata myös instagramissa. Sinne tulee päiviteltyä ehkä vähän enempi reaaliajassa kuin tänne blogin puolelle!

PS oon harkinnut laittavani bannerin vaihtoon. Kesän aikana huomannut miten toi munkin bannerissa esiintyvä fontti on jälleen kerran levinnyt kulovalkean tavoin eikä siinä sen takia oo musta enää mitään hienoa :-D "Koska se on kaikilla", ihme ettei missään oo vielä tullut törmättyä matkimissyytöksiin (tämänkin) asian tiimoilta! Muutenkin tekis mieli tehdä ulkoasuun vähän muutoksia, mutta ei oo mitään, mistä repis aikaa tai viitsimistä siihen hommaan. Voi näitä bloggaajan ongelmia XD

OOTD #2

13. elokuuta 2013

ASU1 ASU2 Blazer: 2nd hand / Lindex Jeggings: Dr. Denim T-shirt: Gina Tricot Shoes: DinSko  Necklace: H&M Sunglasses: Gina Tricot

Pikkujuttuja

12. elokuuta 2013

MONDAY2
1 Kirpputorilta löytyi viime viikolla "uusi" talvitakki kympillä! Metsästin tommosta samantyylistä A-linjasta villakangastakkia koko viime talven ja nyt vihdoin sitten lykästi :-) 2 Loppikselta lähti matkaan myös melkosen vänkä muuten tavallinen Cubuksen neulepusero, jonka juju löytyy selkäpuolelta.

MONDAY1
3 Siivosin eilen kotiin tultuani koko huoneen lattiasta kattoon ja siinä inspispuuskissani keksin myös vaihtaa huonekalujen järjestystä. Kummempia mahiksia tämmösessä hikee 8 neliön kopperossa ei ole, mutta pienikin vaihtelu virkistää aina! 4 Siivouksen tohinoissa tuli myös vaihdettua lakanat, naureskelin yksinäni kuinka koiraihmisiä vilisevästä talosta voi löytyä kissakuvioiset lakanat :'-D Joka tapauksessa puhtaista lakanoista oli ihana herätä ♥

MONDAY
5 Kynnet on taas pitkästä aikaa lakattavan pituiset! Täytyy joku päivä suunnata kynsilakkaostoksille, monet lempparit on päässeet kuivahtamaan talven aikana :c 6 Ja vielä lisää kirpparilöytöjä, mutta eihän kenkiä voi koskaan olla liikaa!

ps mukana vähän fiilistelybiisejä viikonlopulta, Jamin synttärit sujui aivan huikeasti ja kaikilla oli hirmusen hauskaa! Ens viikonloppuna juhlimaan sitten kesän päättymistä mökille Kouvolaan ;-)

INSPISTÄ TULEVAAN KOTIIN

10. elokuuta 2013

livingroom

Pitkästä aikaa taas täällä, kyllä mä olen edelleen elossa! Tällä kertaa ajattelin lähestyä teitä pienimuotosella inspispostauksella, mulla kun on kova muuttokuume ja eilen saatiin kenties kyseistä fiiveriä helpottavia uutisia :-) Mikään ei kuitenkaan ole varmaa vielä, mutta sormet ja varpaat ristissä jään odottelemaan loppuvuotta ja vuodenvaihdetta!
Kuten näkyy, mulla on aika selkeä maku ton sisustuksen suhteen :-D Väriskaala on aika samanlainen mentiin mihin huoneeseen tahansa ja tavoitteena mulla onkin tehdä kodistani mahdollisimman lämminhenkinen ja kutsuva. Mun mielestä siinä parhaiten onnistuu lämpimien värien, kynttilöiden ja pehmeiden materiaalien kanssa. Aiheutin jo Jamille sydämentykytyksiä intoilemalla tulevista reissuista Ikeaan, raukkaparka vannotti jo jättävänsä ne väliin! Oon siellä kyllä varmasti itsekin aikalailla sormi suussa ja varmasti ärsyynnyn loppua kohden, mutta mitä vain kodin takia :-D

Kitchen


Eihän mulla tietenkään ole varaa hommata tuommosta tavaramäärää iso kämppä täyteen yhdessä yössä, vaan tavotteena ois nyt pikkuhiljaa säästämällä hankkia huonekaluja varastoon ja ottaa silmätikuiksi kuvastoista. Esimerkiks Ikean Malm-sarja taitaa olla ikisuosikki ja sarjan sänky on miellyttänyt mun silmää jo useamman vuoden päivät. Hintakaan ei päätä huimaa, joten ehkä mä saan unelmieni makuuhuoneen jo hyvinkin nopsaan. Erilaisia sisustusornamentteja ja -tekstiilejä oon katsellut myös jo parin vuoden ajan, suosittelen jokaiselle Kärkkäistä näiden suhteen! bedroom

Katsellaan miten pariskunnan käy! Oon nyt kolmisen tuntia vääntänyt tätä postausta, ehkä ois aika ottaa itseä niskasta kiinni ja nousta ylös koneen ääreltä :-D Tänään lähdetään juhlimaan Jamin 21-vuotissynttäreitä ja mun ois varmaan parempi pikkuhiljaa siirtyä peilin eteen laittautumaan! Mukavaa viikonloppua kaikille :-)

Kollaasit ja linkit tuotteisiin löytyvät mun Polyvoresta.

YO MAIJA

2. elokuuta 2013

IMG_3268 yo1 IMG_3199 IMG_3405
Tässä nyt muutama kuva Maijasta valkoisessa seilorilakissa, oli kyllä hurjan hauskaa päästä kuvailemaan pitkästä aikaa ihan kunnolla :-D Käytiin myös vähän peltomaisemissa, mutta vaikka maisema (ja malli) oli kaunis, niin pisti myöhäisiltapäivän kova auringonporotus ja megahelle ihon punottamaan ja kiiltämään meillä molemmilla siihen malliin, ettei ollut tosikaan!
Tää mun valokuvaaminen on jäänyt harrastuksena vähän vähemmälle, kun oon kuvannut lähinnä vain blogia varten tai huvinvuoks jotain kukkasia tai Manua eikä ne koskaan mitään huippuotoksia oo olleet. Pitää katsella, jos mä sittenkin jonain päivänä teen valokuvaamisesta ihan uran tai ainakin taas vähän isomman harrastuksen, vaikken mä mikään megapro olekaan!

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne