"Nyt on sellanen olo ku ois bilettäny kolme päivää putkeen"

28. huhtikuuta 2013

IMG_8914 IMG_8885 IMG_8827 IMG_8847 IMG_8894 n517d07cd924cd .. Ja niinhän me vähän ollaanki. Tänään on aika ottaa vähä chillimmin ja huomenna suunnataan porukalla mäkeen! Mä tietenkin vaan menin ja unohdin lasit ja kypärän kotiin, joten saas nähä mitä sitä keksii. Joko otan överi varovasti siellä, koska no meinasin kameranki ottaa sinne, tai sitte meen gondolilla vaan huipulle, kuvailen aikani ja tuun takasi mökille.
Eilen oltiin kattomassa Jätkäjätkiä ja toissapäivänä esiinty Teflon Brothers. Oli kyllä tosi jees molemmat, vaikkakin Hullu Poro Areenan kokosessa mestassa ois saanu olla vielä puolet enemmän porukkaa, et siel ois ollu kunnolla menoo ja meininkiä. Tanssilattialla pakoiltiin limasia miehiä ja mä jopa pujotin ohkasen sormuksen vasempaan nimettömään, jotta niistä ois päässy eroon vaan kättä heilauttamalla :-D

Mun kiinalaisittain maustetut kanankoivet alkaa tuoksuu tuolt uunista sillä tavalla, että ne on varmaan valmiina ihan just. Toivottavasti teilläkin oli mukava viikonloppu ja kattellaan seuraavalla kerralla vähän vappumeininkiä ja pientä videon poikasta saattaa olla myös luvassa ;-)

DAY ONE

26. huhtikuuta 2013

IMG_8637 IMG_8632 IMG_8715 IMG_8761 IMG_8572 IMG_8656 IMG_8573 IMG_8695 IMG_8698 IMG_8708 Meijän porukan reissuista on turha odottaa mitään kiiltokuvia täydellisesti siivotuista tiloista tai gyrmee-aterioista. Tähän mennessä pojat on vääntäny nugetti-sienisalaatti-pastaa, noi mökistä otetut kuvat on otettu eilen vielä kun kukaan ei ollut kerennyt asettua taloks ja tällä hetkellä keittiönpöydältä löytyy valmiskaurapuuropaketteja ja kaljatölkkejä. Kengät eteisessä on just niin sekasin ku voi olla, välillä voi lähtee ulos jonkun muun popot jalassa ja pari kertaa on vaihtunu kalsaritki poikien kesken :-D
Tänä aamuna herättiin siihen kauhuskenarioon, ettei koko mökistä löydy kahvia eikä kukaan eilen tajunnut sitä ostaa. Siispä hypättiin ensimmäisinä autoon ja suunnattiin kahviostoksille. Kierreltiin me Levikeskuksessa muutenkin, mä vaan tietysti unohdin kameran mökille ja turisteilin kännykän kameran kanssa. Jami kävi ostamassa sukkia.
Tytöt rupes laittaa kynsiä tossa hetki sitten, Juuso huutaa leivänpaahtimelle eikä me löydetä juustohöylää. Nää reissut on kaikessa päättömyydessään melkosen huikeita ja rentoja. Tänäaamuna ekat bisset korkattiin puolenpäivän aikaan ja tissuttelu jatkuu todennäkösesti ainakin 12h tästä eteenpäin :-D Hienoa toimia "loistavana" esikuvana, mutta no can do. Tämmöstä tää meidän meno on!

TÄÄLLÄ OLLAAN

25. huhtikuuta 2013

IMG_8585 IMG_8563 IMG_8595 Saavuttiin Leville tossa pari tuntia sitten, aiheutettuamme lievää hämmennystä ABC-asemilla ympäri maata. Tai no pojat ja niiden eläinpuvut aiheutti! Oli kuitenkin tosi jeesit 900 kilometriä ja aika meni nopsaan, vaikka itellä kaasujalka alko puutua jo 250km ajon jälkeen.
Eikä me tietenkään vältytty pieniltä vastoinkäymisiltä. Saatiin nimittäin heti alkuun todeta, että meille annettu mökin avainkaapin koodi on väärä eikä päästy mökkiin sisään :-D Seistiin tuolla räntäsateessa varmaan lähemmäs kolme varttia, mutta mitä pienistä. Nyt on hyvä fiilis ja kyllä hyvää kannatti vähän odottaakin, tää mökki on aivan huikea!

Mä väsäsin tässä itelleni vähän kanasalaattia ja se oli ihan taivaallista safkaa pitkästä aikaa, vaikka itse sanonkin. Huomenna lähetään kattomaan Teflon Brothersia ja tiedä häntä vaikka lauantaina tsekattais vielä Jätkäjätkätkin Hullussa Porossa. Nyt mä kuitenkin loikkaan tästä sohvalta nörttäilemästä tonne muun poppoon sekaan sekoilemaan. Elukat kuittaa ja meikä kirjottelee tässä viikon aikana varmasti lisää!

19:27

22. huhtikuuta 2013

IMG_8426 IMG_8436 IMG_8457 Terveisiä vaan täältä pakkausrumban keskeltä, mulla on lähdössä mukaan suurempi matkalaukku, kuin mitä etelänmatkoillekaan ikinä! Liekö se sitten aiheuttanut myös Manussa sen ajatuksen, että hänkin mahtuis matkalaukkuun ja mukaan reissuun, koska sieltä sukkahousujen ja villapaitojen seasta oon sen nyt pariin otteeseen tänään jo löytänyt.
Oon aivan toivoton tän pakkaamisen kanssa, mulla on vielä puolet vaatteista telineellä kuivamassa ja ne tuntuu kuivuvan ikuisuuden päivät. Kiva pestä jotain paksua Adidaksen huppariakin kun se huppu tuntuu olevan kostee vielä neljän päivän narulla roikottamisen jälkeen.
Tänään tuli vastaan myös yks semmonen seikka, joka hankaloittaa tätä mun pakkaamista entisestään. Nimittäin soitto työhaastatteluun! Mä oon tunnettu siitä, että mitä reissaamiseen tulee, on parempi että mukana on kaikki ja vielä vähän päälle. Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka sattuis tarviimaan Hollolan kunnan kirjastokorttia, viittä yli 16gb muistikorttia tai vaikkapa vesipyssyä ja kolmet eri kännykänkuoret ..opin tän jo ala-asteella kantapään kautta kun meillä oli yökoulu ja mä sitten en muistanut ottaa mukaan kuin yhden paidan. Se päällä mä menin leirikeskukseen, olin leirikeskuksessa, nukuin leirikeskuksessa ja tulin leirikeskuksesta. Never ever again!
Miten tää sitten vaikuttaa mun työhaastatteluun? No, tietysti mä haluan pistää päälleni parasta mutta samalla ne ykköset pitäis sitten siinä loppupäivän aikana ennen yöllistä lähtöä taas pestä ja kuivata ja saada matkalaukkuun. Hilkulle menee, mutta minkäs tässä mahtaa.

Löysin muuten aivan mielettömän hienon pipon, suoraan 80-luvulta ja just niin neonräikeepinkkikeltanen ku vaan voi olla :-D Tietenkin myös reissun hengessä mennään, kyseessä on nimittäin Lahden Hiihtoseuran pipo! Hehoo, wish me luck kaiken suhteen, seuraavan kerran päivittelenkin sit varmaan tien päältä! Koitan sillon myös vastailla noihin viimepostauksen loppuihin kommentteihin, kiitos muuten niistä :-)

2ND HAND

20. huhtikuuta 2013

Mulla on papan auto omassa käytössä viikonlopun yli ja tänään sit kun kävin aamulla pankissa ajattelin, että miksen samalla poikkeis pitkästä aikaa pyörähtämässä Lanttilan perhekirppiksellä. Perhekirppis indeed, 3/4 pöydistä oli täynnä lasten kuravaatteita ja kuomia, mutta kyllä sieltä sitten lopulta löyty pari tosi jeesiäkin juttuja! Bongasin mm. varsin ihastuttavan Zaran trenssin, joka ois istunut mulle kuin nenä päähän, mutta kirppistakiksi sillä oli mun mielestä vähän turhan suolainen hinta. outift3
Mukaan lähti lopulta kolme paitaa, joista se kaikista hienoin olikin sitten aivan liian pieni. Pistin sen eteenpäin samantien. Jäljelle jäi noi kaks muuta kolttua, H&Mn söpö valkonen toppi ja toi tän päivän asuunkin sisältyvä Monkin lörppäteeppari. Hintaa näillä oli yhteensä varmaan jotain 6€ luokkaa, en muista tarkkaan, mutta se ei kirpassut ollenkaan. Nyt sit vaan innolla oottelemaan kesää kun näitä voi käyttää ilman kummempia pitkähihasia ulkonakin!

Haluaisin kysyy et käyttekö te lukijat paljon kirppareilla? Tai kun musta tuntuu että oon kirpputoreilla aina yksinään mummojen ja sulovileenien kanssa, niistä kuomia hamuavista lapsiperheistä puhumattakaan! Mikä on siistein asia/esine/vaate/mikävain mitä oot kirpparilta kotiis kiikuttanut? Entä kuinka useesti ootte törmänneet näihin, jotka ei vaan osaa hinnotella vaatteita "kirpparietiketin" mukaan? Kertokaa omia kokemuksianne, olisi pitkäaikasena kirpparikoluujana tosi mukava kuulla!

SUMMER CRAVINGS

19. huhtikuuta 2013

Summer evening


Untitled #3


Untitled #2



Teki tähän väliin mieli heittää parit asuinspikset (Suomen) kesää silmällä pitäen, joten ajastin teille tämmösen postauksen viimeöisen Polyvore-hurmioitumisen jäljiltä. En nyt vaan millään malttais odottaa lämpösiä kesäiltoja ja kevyempää pukeutumista! Keskimmäisen asun buutsit on kyllä aika tuhdit, pakko myöntää, mutta toi kevyt pitsimekko on vähän neutralisoimassa niitä. Sitä paitsi, toi olis varmasti aika mahtava asu hitusen viileemmälle sadepäivälle! Ehkä se Suomen kuuluisa kesä on ihan kivakin juttu, vaikkakin tämä tyttö nauttii enemmän kunnon helteistä kuin mistään muusta.
Harmikseni mun kuitenkin täytyy todeta lähes kaikkien näistä ihanuuksista olevan hintaluokaltaan jossain aivan eri sfääreissä. Sellaisissa, joihin mun lompakkoni nyörit eivät veny. Ainahan sitä silti voi haaveilla ja onneks monille catwalkien miljoonaluomuksille löytyy vastineet meidän kaikkien suosimista rättikaupoista. Niin ja jos luojasuo ja esivalta sallii, ovat kirpparitkin melkosia aarreaittoja tässä tapauksessa!
Mitä tykkäätte näistä yhdistelmistä, kolahtiko ykskään? Mä en tiedä mistä mulle tuli tämmönen yhtäkkinen inspiraation purskahdus, eilen kun kuitenkin valittelin sen puutetta. Tutkimattomat ovat naisen tiet, jostainhan sen ajatuksen ilmeisesti on lähdettävä :-)

I'm getting really tired of your shit, spring.

18. huhtikuuta 2013

daily Lymyyn sisällä piilossa sateelta ja harmaalta ilmalta.
Kun sain Bonesin päätökseen (7. tuotantokautta etsiessä), alotin katselemaan Pushing Daisies -nimistä sarjaa. Hurahdin tähän joskus yläasteella ja mitä nyt taas parin ekan jakson perusteella voin sanoa, en ihmettele silloista hurahdusta yhtään!
Sluibailen kolmatta päivää ilman minkään sortin ehostusta, hiukset sotkussa ja likasessa hupparissa. Yupyup, ei se oo bloggaajankaan elämä yhtä kultaa ja kimallusta! Suurin saavutus tällä viikolla on tiistainen ja eilinen vierailu mummolassa, jossa sielläkin vaan röhnötin sohvalla katsoen Emmerdalea.
Muffinssit maistuu, etenkin maidon kanssa!

Joo, tässä on pientä inspiraation puutetta havaittavissa, joten yritin tehdä postauksen kunnon MPDL-stailiin: ei mitään tärkeää. Alotin eilen lukemaan myös Laurean tietojenkäsittelyn pääsykokeisiin, materiaali vaan kun on ko. oppilaitoksen nettisivuila pdf-muodossa, tulee helposti hairahdettua netin ihmeelliseen maailmaan! Ihan mielenkiintoselta toi matsku tosin vaikuttaa, odotin jotain paljon kuivempaa.
Oon myös alottanut pakkaamaan, mikä on ehkä vähän huono juttu. Mä kun en vaan osaa tehdä sitä oikeaan aikaan; liian ajoissa (niinkuin nyt) pakatessa tulee matkalaukku räjäytettyä vielä useaan otteeseen ennen lähtöä kun taas vikana iltana pakatessa tulee huomattua vähän sen sun tän olevan vielä pyykkinarulla litimärkänä. Nyt kuitenkin tajusin ottaa kokemuksista vaarin ja lätkäsin matkalaukun pohjalle vaan sellaset kamat joita en ihan varmasti tarvii ennen reissua. Jellonapuvulla ja laskettelulaseilla varustettu kapsäkki tosin on vielä kaukana valmiista!
Toivottavasti kaikilla on ollut mukava viikko ja tulee myös mukava viikonloppu. Musta toi harmaa, sateinen ilma imee kaikki mehut ja sen takia muistutan lähinnä suohirviötä kuin ikästäni tyttöä. Sitä sanotaan, että kevät on rakkauden aikaa. Joo ehkä jossain Japanissa kun kirsikankukat loistaa ja muuta mahtavaa, mutta miten kukaan Suomessa repii kevään mittaan sulavan lumen alta paljastuvista koirankakkakasoista yhtään mitään kaunista?

HASHTAG UNHEALTHY

17. huhtikuuta 2013

IMG_7635IMG_7617Blogia facebookissa seuraavat tietävätkin jo vähän mun tuntemuksista tätä tämän hetkistä terveyshömpötystä kohtaan, kyse ei tosiaan ole mistään lämpimästä fiiliksestä. Musta on kyllä hienoa, että omaan terveyteen halutaan panostaa entistä paremmin ja syödään asianmukaisesti, mutta onko jokaikisen nykyään pakko tehdä postaus blogiinsa niistä iänikusista protskubanaanipannareista? Bloglovinista kun ei viime päivinä oo tahtonut oikein muuta löytää kuin niitä iänikuisia banaani+kananmunasörsseleitä.
Niinpä mä päätin vähän omaan tapaani haroa valtavirtaa vastaan ja heittää tähän väliin jotain ällöä, rasvaista, makeaa ja suklaista. Nimittäin amerikkalaisia suklaamuffinseja! Eipä mennyt tämä leivontahetki ihan niinkuin Strömsössä, lopputuloskin on aika kaukana alkuperäsen reseptin osottamasta kuvasta ja suklaata taitaa olla enemmän mun housuilla kuin tuolla muffinsien sisässä. Hyviä näistä tuli silti, paljon parempia kuin mitä ulkonäkö antaa olettaa!

100 g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria

2 munaa

1 dl maitoa

4 dl vehnäjauhoja

1 dl kaakaojauhetta

2 tl vaniliinisokeria

2 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa
100g tummaa suklaata
 

Sekoita pehmeä rasva, sokeri, munat ja maito.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen rasvaseokseen.
Rouhi suklaa ja lisää taikinan joukkoon.
Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista uunissa
200 asteessa noin 20-25 minuuttia.
Anna jäähtyä ja koristele mielesi mukaan.


Nää omat muhvinssini tein mulle tyypillisellä "leivon-jotain-hyvää-niistä-aineksista-mitä-kaapista-löytyy" -metodilla ja korvailin ainesosia toisilla, joten jos nyt näitä kokeilette tällä varsinaisella ohjeella, on tulos varmasti hieman kauniimpi kuin nuo mun aikaansaamani pannukakut!

08:40PM

16. huhtikuuta 2013

NimetönTosiaan, mä en oo pukeutunut moneen vappuun (9. luokalla kai viimeksi, olin poika, tosi omaperästä kun näytin pojalta jo valmiiksi) joten päätin tänä vuonna pukeutua. Ja ihan kunnolla :-D Levin reissu kuitenkin ajottautuu sopivasti vappuun ja pojat olivat sitten keksineet, että eläinpuvut on se meijän juttu. Pistäsin tietysti kuvaa koko poppoosta, löytyy krokotiili, sonni, tiikeri, pingviini ja koko pakkaa sekottava joulupukkikin, mutta säästetään ne helmiotokset sieltä reissun päältä postattaviksi. Vähän kauhulla odottelen, että mimmonen kaaos me siellä napapiirin tuntumassa aikaseks saadaankaan :-D

Tän jellonapuvun Jami tilas Punanaamiosta ja voisko kyseisen puljun toimintaan olla enempää tyytyväinen! Jami pisti tilauksen vetämään sunnuntai-iltana ja tänään (tiistaina) tulikin sitten tekstiviesti noudettavissa olevasta paketista. Ainoa mikä tuotti hankaluuksia oli sokkona oikean koon keksiminen, mutta kerrankin oli onni myötä :-) Ja okei, kyllä me hetki saatiin sompailla Matkahuollossakin, kun ei koskaan ennen oltu sieltä paketteja noudettu.

Meikä loikkaa nyt punkan puolelle, pitkä päivä takana. Onko teillä jo suunnitelmia vapun asukoodista ja muustakin meiningistä vai onko kaikki vielä ihan avoinna? Toivottavasti jokaiselle luvassa on mukava juhlapäivä kaikinpuolin ja jos joku sattuu tuolla Kittilän suunnilla samoihin aikoihin samoilemaan ja mut sieltä bongaa, niin saa tulla vetäseen hännästä! :-)

MPDL IS NOW OPEN

14. huhtikuuta 2013

bannn
Mun vanhan blogin perään on kyselty niin paljon, että ajattelin nyt aukasta sen vielä hetkeksi. Uudet lukijat, jotka eivät siis mun vanhasta blogista tiedä tuon taivallista, voivat MPDLstä käydä lukemassa syyn sen lopettamiselle ja sille miksi tämä uusi blogi on tämmöinen kuin on, mun ja Jamin rakkaustarinan useampaankin otteeseen ja muutama mielipidepostauskin sieltä löytyy.

Myponydoeslsd:n pariin pääset kuvaa klikkaamalla, piiloon se menee taas jossain vaiheessa ensi viikolla. Huomatkaa myös että teen tän hyvää hyvyyttäni ajatellen teitä lukijoita, enkä jaksais enää kuunnella parjaamista siitä, miten "MPDL oli parempi". Olkoot vain, mutta mulle toi blogi on jo historiaa, eikä se ole sitä mitä mä itse tällä hetkellä olen.

VIDEO: OOTW

12. huhtikuuta 2013

Lupailin vähän jotain erikoisempaa ja tässä se nyt sitten olisi! Seurailen Youtubessa useampaa ulkomaalaista "beautygurua" (JLovesMac1, Lily Melrose ja BeyondBeautyStar esimerkiksi) ja tosi monelta löytyy tämmösiä ootw-videoita perinteisten yhden päivän asujen esittelyjen sijaan :-) Kiinnostuin ideasta ja vaikka tän eteen jonkun verran saikin väkertää, on mulle ihan uutta panostaa viikko yhteen vaivaiseen postaukseen, niin oon tyytyväinen tähän mitä sain aikaan! Vaikka em vloggaajabloggaajien rinnalla täysi amatööri oonkin :-D

Mitä tykkäätte tälläsestä vähän erilaisesta asujen esittelystä? Mua naurattaa toi mun käsi ku se eksyy jokasessa pätkässä tohon lanteille :-D Muistakaa klikata laatua paremmaks, jos se ei heti alkuun miellytä!

PINK

9. huhtikuuta 2013

IMG_8048 IMG_8081 IMG_8061 IMG_8109 Juttuhan on niin, että oon täysin hurahtanut pinkkiin. Kilometrien päähän hohtavaan neonpinkkiin. Eihän tuossa paljoa ole, uuden kännykkäsuojan ja ja pipon lisäksi löytyy multa muuta pinkkiä ainoastaan Adidaksen kangaskassin muodossa. Toi silikonisuojakin on Lumia kasikakskymppiseen, ja siinä on salamalle tarkotettu aukko ihan jossain muualla, kuin missä se salama tuossa mun N9ssä sijaitsee, mutta häliäkö vällä.
Tässä on vähän ollu sitä sun tätä liikkeellä ja oon miettiny asioita aika paljon viime päivinä syystä jos toisesta. Aattelin järkkää teille kivan postauksen viikonlopuks ja sen toteutus on parhaillaan käynnissä, mutta mun on pakko ilmottaa, ettei mun blogissa tulla mitä todennäkösimmin enää mitään erityisempiä syvällisyyksiä kuulemaan. Oon hakenut töitä varmaan jokatoisesta yrityksestä täältä Päijät-Hämeestä ja kaikkialta on tullut se "valitettavasti valintamme ei osunut tällä kertaa Sinuun".  Tietysti mun kokemattomuus, öö, jokaselta mahdolliselta alalta vaikuttaa asiaan siitä puhumattakaan etten yksinkertasesti osaa myydä itseäni työntekijänä, mutta mietin et josko tää blogi ois yks vaikuttaja. Se kun ei vaadi ruudinkeksijää kirjoittamaan mun nimeä Googleen ja badam-tss, sieltä iskee! Nettielämä on kieltämättä alkanut ahdistaan, tän yksityisen elämän ohella.

Ehkä mä keksin mitä tehdä, ehkä en. Fakta on kuitenki se, että tässä pitäis pikkuhiljaa ruveta suunnittelemaan sitä omaa pesää ja itsenäistymään. Nyt heinäkuussakin kun Jami iskee mulle inttilesken leiman otsaan, on mun pakko muuttaa yksin jos mulle opiskelupaikka Jyväskylästä, Porvoosta tai Leppävaarasta suodaan. Tässä on tapahtunut kaikenlaista muutakin, mikä on pistänyt mun hermot äärirajoille ja laskenut keskittymiskyvyn nollille. Kaikki järjestyy kyllä, mut tällä hetkellä musta tuntuu umpikujaan ajetulta. Eikä se oo ainoostaan koulu mikä tota "aikuistumista" velvottais (mustahan ei ikinä tuu aikuista), vaan perseelle potkitaan muistakin suunnista.

Toivottavasti kukaan ei nyt vedä palkokasveja nöpönenäänsä tai imase sangollista hiekkaa takamukseensa siellä ruudun toisella puolella ja mä oon pahoillani tästä, mutta en huijannut kun Myponydoeslsdn loppuessa totesin uuden blogin keskittyvän pinnallisempiin asioihin. Kirjotin toissayönä kauheen avautumistekstin mun fiiliksistä ja tästä hyrskynmyrskystä, mutta totesin sen olevan liian henkilökohtaista jo melkein 1300 kirjautuneen lukijan silmien alle puhumattakaan niistä ei-kirjautuneista. Ymmärrätte varmaan, tai ainakin luulisin niin.

PS Syy tämän kertomiselle on niinkin yksinkertainen, kuin vanhojen (MPDL) lukijoiden tottumukset. Multa on totuttu saamaan mesoavaa mielipidettä ja suoria sanoja, nyt en vaan enää uskalla toteuttaa itseäni samalla tavalla edellä mainituista syistä.

ANSWERS III

7. huhtikuuta 2013

ask5 Mihi haet lukio jälkee? :)
Aaa, the question of the year. Pistin haun menemään matkailun (Haaga-Helia Porvoo ja JAMK), journalismin (Turun AMK) sekä tietojenkäsittelyn (Laurea, Leppävaara) koulutusohjelmiin. Oon hakenut myös liikenteenohjaajaksi VR:lle ja sinne tahtoisin kaikista eniten!

Aiotko mennä kesätöihin ?
Jos sellainen mulle suodaan, oon myös harkinnut välivuotta ja vakituisen työn hankkimista.

Ootko aatellu omaan kotiin muuttamista ?
Tääkin on tän hetken kuuma peruna! Voi olla että muutan kesällä opiskelujen perässä, voi olla että kituutan ensi vuoteen asti odottaen Jamin intistä pois pääsyä.

Haluaisitko muuttaa joskus ulkomaille? Mihin maahan?
Se vois olla mielenkiintosta, mutta väliaikasena ratkasuna vain! Australiassa, jossain päin Skandinaviaa tai Saksassa vois olla mielenkiintosta asustella :-)

Minne haluaisit muuttaa isona? (mihin maahan)
Ihan Suomessa ja mieluiten täällä Lahdessa haluan tulevaisuudessa asua sillee pysyvänä ratkasuna, että se oikea koti ja perhe on täällä. Kakkoskoti tai hetkittäinen töiden takia ulkomailla asuminen ois tietty ihan kiva :-D

Tunnetko et olisit lukion aikana muuttunu ihmisenä jotenkin erilaiseks, tai tunnetko kasvaneeks aikuisemmaks lukiovuosien aikana?
No kyllä mä nyt ehkä pikkusen aikusempi oon nyt 18-vuotiaana kuin mitä olin 15-vuotiaana ihan syystäkin, niinku varmaan aika monet muutkin :-D  Vakava seurustelusuhdekin saanut ihmeitä aikaan, mutta musta tuntuu että mitä opiskeluun tulee, oon varmaan vaan nuortunut :-D Tai sitten oon ollut liikaa poikien seurassa.

Mikä on unelma asuinpaikkasi/maasi ?
Australia on ollut unelmana jo pikkutytöstä saakka ja siellä mä vielä jokupäivä menen käymään!

Miten oot pärjänny lukiossa?
Keskitasoa, eipä siellä onneksi enää tarvitse pärjätä kun se on jo ohi.

Ootko tyytyväinen siihen et menit lukioon?
Oon ja en. Mun lukioon menonhan päätti vanhemmat ja muutenkin koko suku, koska jo ala-asteen ensimmäisellä luokalla kävi ilmi, että mussa on vähän hikarin vikaa.
Kun 2010 yhteishaku koitti, ei amis mun sen hetkisellä keskiarvolla ois tullut kuulonkaan vaan kaikki 5 hakutoivetta suuntautu kaupungin eri lukioihin. Oon ihan tyytyväinen et oon nyt "sivistynyt" ihminen, mutta itse lukion oisin voinut valita toisin kun mulla mahdollisuudet olis ollut vaikka minne. Ajattelen myös usein että ois pitänyt pistää vastaan ja mennä amikseen, mä en nimittäin edelleenkään tiedä mikä musta tulee isona.

Onko/oliko lukiossa yhtä vaikeaa mitä kuvittelit? vai piditkö sitä aina ihan helppona?
No mähän valmistun nyt kaupungin surkeimmasta lukiosta, et ei se ollu loppupeleissä läheskään niin kamalaa mitä kaikki aina puhu. Mun peruskoulun päättökeskiarvolla oisin päässy kaupungin parhaaseen lukioon, mut sen tasosta peloteltiin vielä enemmän. Lukio oli helppoo aikaa, kyllähä siinä oli kaikki deadlinet ja arvostelut tiukemmalla ku peruskoulussa missä mä en oo koskaa ollu niin hyvä, mut toivottavasti mä nyt selviydyn tästä kunnialla.
Lukio on sen tasonen, millasen siitä itellee tekee. Jos oisin käyny lukion neljää vuotee, ois meininki ollu varmaa paljon letkeempää!

Meneekö se susta niin, että hyvät menee lukioon ja huonot amikseen?

Ei, aina. Lukijatyypit ja semmoset teoreettisemmat heput, tai sit ne ketkä ei tiedä mitä haluu tehä, menee lukioon. Käytännönläheiset ja ehkä aavistuksen verran laiskemmat menee amikseen. Ne oikeasti "huonot" ei pääse kumpaankaan. Mulla on monta kaveria, joilla oli peruskoulusta päästessä sama keskiarvo ku mulla, mut ne meni silti amikseen koska sieltä löyty niille unelma-ala. Itehän kuulun tähän "en tiedä mikä musta tulee isona" -lohkoon. Enkä muuten tiedä vieläkään.

Mitä neuvoja antaisit syksyllä lukion aloittavalle?
Aseta itelles selkeät tavotteet ja pidä niistä kiinni, äläkä ota sitä "kunhan läpi pääsee" -asennetta! Niin ja ehdottomasti kysy apua jos tulee jotain epäselvää, mä sain vähän turhan useesti ihmetellä asioita sormi suussa kun en uskaltanut kysyä asioista.

Kerro vähän mitä kirjoitit ja mitä oot saanu tuloksiks niistä:)
Kirjotin äidinkielen, englannin, ruotsin, historian ja maantiedon. Tuloksista ei vielä tietoa, kun en alustavia halua hakea!

Keskiarvo peruskoulun jälkeen?

8,9 ja jotain

Haluatko lapsia, kuinka monta, kenties Jamin kanssa?
Näillä näkymin ehdottomasti Jamin kanssa, kaksi olisi itselle sopiva määrä mutta en pane pahakseni jos kolmaskin siunaantuisi!

Tykkäsiks käydä lukioo tai jaksoiks niinko opiskella? c:
Lukiossa oli omat puolensa, niin huonot ku hyvätkin! Ei mulla koskaan tullut semmosta totaali burnouttia, tän vuoden 2. jaksonkin jaksoin ihmeen hyvin vaikka mulla oli lukkarissa täydet 8 kurssia!

Onko Kannas hyvä lukio?
Ei :-D

ask6 Käytätkö kauan aikaa vaatteiden valitsemiseen? (tai siis kun sulla on aina niiiin ihanat asut, ja mä en osaa yhdistellä koruja sunmuita vaatteiden kanssa mitenkään, niin ootko joku luonnonlahjakkuus siinä vai kulutatko siihen oikeesti kauan aikaa? :D
En oikeestaan käytä aikaa juuri ollenkaan, arkiaamusin oon valmis puolessa tunnissa (suihku+hiukset+meikki+vaatteet). Mä juoksen, etenkin kiireisinä aamuina, taloa ympäri pää kolmantena jalkana ja metsästän vaatteita sieltä täältä, kun en edellisenä iltana oo jaksanut vaivautua niitä valmiiks etsimään. Mulla vaan on vaatekaapissa ne tietyt lempparit ja kulmakivet, joista on helppo yhdistää näppäriä ja nättejä kokonaisuuksia, harvemmin mun päällä mitään kovin erikoista näkyykään :-D Tosi paljon eri vaatekappaleita jää helposti jonnekin laatikon perälle, koska ajattelen ettei se sovi enää mun tyyliin mut sit en kuitenkaan raaski luopua mun vaatteista.
Noista asusteista sen verran, että huomaan sen ite peiliin katsosessa, jos asusta puuttuu jotain ja yleensä se on se jokin koru tai huivi. Niitä mietin pitkän aikaa aamusin, mutta sillonkin, kulmakivilinjalla mennään. Erikoistilaisuuksia varten (erilaiset juhlat ja muut menot) mietin sit enempi, niin käytönnöllisyyden ku ulkonäönki kannalta, mitä päälleni pistän!

Onko sulla usein vaatekriisejä aamuisin?
On jonkun verran, kun mulla on noi luottovaatteet arkea varten niin ne on usein peussa ja sit ollaanki hukassa, jos suurin osa niistä on vielä narulla kuivumassa tai likasina pyykkikorissa. Huomattava vaatekriisi on havaittavissa sillon, kun haluun pistää jotain erikoisempaa päälle.

Mieluisin kynsilakan väri?
Kirkkaat punasen/korallin/pinkin sävyt sekä nudelakat! Tosi tummat lakat on myös kivoja, mutta ne ei sovi mulle.

Miten pidät huolta sun hiuksista?

En mä oikeesti pidä :-D En nyt tän "loman" aikana pese niitä ku sillon ku oon menossa jonnekki = pari kertaa viikossa, markettikama ajaa asiansa ihan mainiosti! Föönatessa/suoristettaessa/kihartaessa käytän lämpösuojaa.

Mikä on lempivärisi vaatteissa ?
Valkonen, laivastonsininen, nude/beige ja punainen. Kesällä tykkään käyttää vähän värikkäämpiä kuteita!

Oletko koskaan käynyt solariumissa ? / jos niin kuinka usein käyt ?
Kerran kävin joskus 15-vuotiaana ..siihen se sitten jäi, mä vaan poltin itteni siinä vartissa mitä siellä arkussa makasin :-D

Jos ottaisit nyt tatuoinnin ni minkä? tai et minkä tyyppisistä ite tykkäät (teksti, mustavalko ym)
Mulla on suunnitelmani tulevalle tatuoinnilleni jo, mutta aihe on arka ja henkilökohtainen, jota en blogissa todennäköisesti tule kertomaan. Kyseessä on tekstitatuointi!
Jos olis kanttia ja tyyliä, niin semmonen suuri ja värikäs koko käsivarren peittävä kuvarypäs olisi mahtava. Tai kyljessä joku samanmoinen.

Kuinka pitkä oot?
172cm

Shoppailetko paljon?

En juuri nimeksikään, jos vertaa johonkin muuhun perusbloggaajaan :-D Heräteostoksia tulee sillon tällön tehtyä kun on ylimäärästä rahaa, mutta kunnolla shoppailemassa käyn vain muutaman kerran vuodessa.

Kuinka monta eriväriä sulla on ollut hiuksissa?

Jaa a, oon oikealta hiusväriltäni blondi ja sen jälkeen on mun päässä voinut nähdä jos jonkinäköstä värikarttaa. Ruskeaa, punasta, mustaa ja kaikkea niiden väliltä oikeastaan.

Paras kauneudenhoitotuote?
Vannon Nivean Soft-kosteusvoiteen nimeen, se on ihan jumalainen tuote enkä selviäis ilman sitä!

Pesetkö hampaat aamusin ja iltaisin?

Pyrin pesemään, aina aamun pikkutunneilla baarista kotiin kompuroidessa ei kuitenkaan ensimmäisenä tuu mieleen se hammasharja :-D Aamulla herätessä hampaat pesen kuitenkin aina enkä vois kuvitellakaan poistuvani kotoa likasin hampain.

ask7 Mikä on sun lempiherkkus?
Tällä hetkellä pakko sanoa, Milkan suklaiden lisäksi, että ruisleipä jossa on päällä sulatejuustoa ja paprikaa. Mmh, bellissimo!

Mikä on lempi vaatekauppasi? Entä kenkäkauppasi?
Ostan tosi paljon mun vaatteita ihan vaa Halvasta&Mauttomasta, koska opiskelijabudjetilla mennään! Jos ihan kunnon farkkuja tai hupparia lähden ostamaan, suuntaan ensimmäisenä Lahden Aleksanterinkadulla sijaitsevaan St. Louis Storeen. Urheilukuteet ja -kamppeet tulee ostettua yleensä Kärkkäiseltä tai Intersportista. Zarassa on mun mielestä aivan tajuttoman ihania vaatteita, harmi vaan että sinne ei ihan milloin vaan täältä Lahdesta reissata.
Kenkäkaupasta en osaa sanoa, ostan mun kengät mistä sattuu :-D Dinskossa on aina kauheesti kaikkee kivaa mutta mulla harvoin on sen normihintasiin popoihin varaa.

Lempikengät?
Ei mulla oo mitään varsinaisia ylilemppareita, mutta näin kevään koputellessa ovelle, valkoset varrettomat Converset sopii kaiken kanssa niin rennompaa ku vähän siistimpäänkin lookiin :-) Kesäks ajattelin ostaa jotku näpsäkät loaferit!

Tietokone vai televisio?
Tietokone varmaankin.

Hame vai housut?
Musta on ihana käyttää hameita sekä mekkoja aina välillä ja etenkin kesäisin, mutta oon silti vannoutunut housuihminen

Reppureissu vai luksusloma?
Kumpaakaan vaihtoehtoa en sulkisi pois!

Kirjat vai leffat?
Luen mieluummin kirjoja

Paras lukemasi kirja?
Poika raidallisessa pyjamassa tulee ensimmäisenä mieleen, myös Jacqueline Wilsonin Tatuoitu äiti ja muukin tuotanto kuuluvat mun lemppareihin.

Alku- vai loppukesä?
Ei mitään väliä, kunhan on kesä :-D

Lempijälkiruoka?
Browniet ja vadelmapannacotta!

Ruotsi vai englanti?
Englanti ehdottomasti.

Lempiruoka?
Kermabroileri, kanasalaatti ja mummon tekemät lihapullat muusin kanssa!

Mäkkäri vai hese?
Hesburger, mulla on varmaan ikuinen kammo mäkkäriä kohtaan.

Lempilaulaja/bändi?

Ei mulla oo tämmösiä, kuuntelen vähän kaikkea laidasta laitaan fiiliksen mukaan!

Lempibiisi?
Ei mulla oo lempibiisiäkään :-D Oonpas tylsä!

Mitä mieltä oot One Directionista? Tykkäätkö?
En oo fani enkä tunnista biisejä jos soi radiosta, en osaa sanoa :-D

Mitä mieltä oot Isac Elliotista?
Kenestä?

Lempi kouluaine? Inhokki kouluaine?
Tällä hetkellä en jaksa ajatella näitä yhtään, kaikki aineet ja opiskelu ylipäätään tuntuu mun mielestä ihan typerältä :-D

Lempi TV ohjelma?
Simpsonit on ihan ykkönen! Meil on Jamin kans pienonen tenkkapoo kun ollaan katottu kaikki kaudet niin moneen kertaan jo, että tiedetään jo heti alkutekstien loputtua, mitä ko. jaksossa tulee tapahtumaan D-:

Lempileffa?
Katoin toissayönä Netflixistä Nanny Diaries, se oli ihan tajuttoman ihana elokuva!

Lempiväri?
Kermanvalkonen, beige, laivastonsininen ja punanen

Unelmalomakohde?
Tällä hetkellä haluaisin matkustaa Lontooseen mutta Australia on edelleen se ihan ykköshaave.

Kokis vai jaffa?
Jaffa

Talvi vai kesä?
Kesä

Lempiasu?
Ei oo lempiasua, mutta mustat pillifarkut, joku luonnollisen värinen kauluspaita+neulepusero-kombo, valkoset converset ja maiharitakki toimii lähestulkoon aina! Huonoina hiuspäivinä vedän vielä kaikkia trendejä uhmaten päähäni sen mun neonpinkin pipon ja pidän rillejä/aurinkolaseja sangoista sen pipon ulkopuolella :'-D

Tatuointi vai lävistys?
Tatuointi

Mikä on lempivaatemerkkisi?
Adidas on aika tuttu ja turvallinen, mutta en oo niinkään merkkiuskollinen vaatteiden suhteen :-)

Lahen paras kirppari?
Paras kirppari, Femmatori, suljettiin tossa talven aikana joten pakko sanoa että Lanttila.

Aiotko mennä summeruppii?
En tiedä vielä, Far East Movement olisi ihan kiva nähdä mutta Jami lähtee sen viikonlopun jälkeen inttiin niin ehkä me keksitään jotain parempaa tekemistä!

Odotatko kesää?
Kukapa ei odottaisi!

Lempimurot?
Nesquik!

ANSWERS II

5. huhtikuuta 2013

ask3 Onko sulla jokin sellanen asia, josta oot haaveillu ihan pikkutytöstä lähtien?
Lottovoitto, mutta eiköhän me kaikki olla siitä joskus haaveiltu. Pikkutyttönä mulla oli kova hinku päästä kuuluisaksi ja yritin toteuttaa unelmaa harjottamalla millon laulajan milloin vaatesuunnittelijan skillssejä. Nyt kun on kasvanut vähän aikuisemmaksi, ei mun unelmissa oo muuta kuin se iänikuinen klisee perheestä, omakotitalosta, kesämökistä ja kultasestanoutajasta :-D

Mikä on sun ikuisuusunelmasi?
Tällä hetkellä haaveilen vaan tosta naurettavan kliseisestä perheunelmasta omakotitaloineen, kesämökkeineen ja kultasinenoutajineen mutta mitään suuremman mittakaavan tai pitempään vaikuttanutta unelmaa mulla ei ole.

Mitä mieltä olet eläimillä testatusta kosmetiikasta?
Surullista, mutta niin on moni muukin asia.

Mitä mieltä olet turkistarhauksesta?
En sano siitä juuta enkä jaata niin kauan kun syön (tehotuotettua) lihaa. En kuitenkaan eläinrakkaana ihmisenä sitä puolla millään tavoin.

Voisitko koskaan kuvitella olevasi kasvissyöjä?
En voisi. Just pari päivää sitten äiti otti ruokapöydässä puheeks, että hän vois ruveta kasvissyöjäks. Iskä totes siihen että kerran me täällä vaan eletään, eikä hän ainakaan halua sitä yhtä kertaa pistää pupunruoan puputtamiseen kun hän saa lihasta enemmän nautintoa. Oon aikalailla samalla kannalla, vaikka itse tosin tykkään todella paljon myös kasviksista ja hedelmistä. Rakastan ruokaa ja ruoanlaittoa ja kummastakin nauttiminen saattais pienentyä lihan poisjättämisen myötä.

Haluaisitko lähtee afrikkaan auttamaan lapsia pelkällä ruokapalkalla?
Voisi olla mielenkiintoinen kokemus!

Kumpi tulee ensin kinkku vai juusto?
En tykkää juustosta leivän päällä mutta kai se sitten tulis ensin!

Kummalta puolelta näkkäri voidellaan?
Sileältä, se opetettiin jo tarhassa :-D

Joku työ mitä et tekisi mistään hinnasta?
Vanhusten hoito olis mulle tosi vaikea työ, olisin koko ajan ihan tippa linssissä ja henkisesti ihan rikki, jos pitäis seurata ihmiselämän hiipumista ja hiljattaista sammumista.

Ootko ollut koskaan itsetuhoinen?
Psyykkisesti vain, en oo koskaan mitään fyysistä kipua itselleni kuitenkaan aiheuttanut.

Asioita, joita haluaisit tehdä elämäsi aikana?
Mennä naimisiin, perustaa perheen ja käydä kaikilla mantereilla (Etelämannerta lukuunottamatta)!

Jos sinulla olisi päivä elinaikaa, mitä tekisit?
Menisin varmaan vaan niin paniikkiin etten lopulta sais mitään tehtyä!

Tuntuuko susta koskaan siltä että kukaan ei kuuntele sua?
Aika usein, mun kaikki kaverit ja jopa Jami on vähän päälle puhuvaa sorttia, enkä mä jaksa alottaa samaa lausetta kuin max 3 kertaa :-D Viimesellä kerralla yleensä raivostun ja huudan että voitteko nyt kuunnella, kiitos.

Onko sulla nyt/ollut päiväkirjaa, jonne oikeesti kirjotat syvällisiä ja jos joku näkisi sen, susta tuntuisi että maailma romahtaa?
Kirjotin päiväkirjaa viimeks 12-vuotiaana ja löysin sen pari viikkoa sitten siivotessani mun huonetta. Jami oli tässä myös ja mä sit möläytin et kappas mun vanha päiväkirja. Jami tietenkin halus lukea sitä, mutta lukko on ja tulee visusti olemaan lukossa. Jopa Jamilta :-D
Ei siihen maailma nyt kaatuis mutta oon kirjotellut niin noloja juttuja silloin, etten haluu kenenkään saavan tietoon sitä puolta musta.

Millanen olis sun täydellinen päivä?

Mä en osaa kuvailla täydellistä päivää. Joillekin ne ois jotain yksityiskonelentoja Los Angelesiin ja tapaamisia julkkisten kanssa, shoppailua hirmuisoissa kauppakeskuksissa ja muuta, syömistä 5 tähden ravintoloissa. Ite oon tyytyväinen kun on vapaapäivä, pääsen aikasin ylös sängystä ja keittiön pöydässä odottaa täyttävä ja maittava aamupala. Sen jälkeen voin hengailla kotona ilman huolenhäivää, ottaa pitkän kuuman suihkun ja valmistautua ilman kiirettä. Sen jälkeen suuntaisin kaupungille shoppailemaan, todennäköisesti yksin tai korkeintaan yhden kaverin kanssa ja kävisin kahvilla jossain.
Kaupungilta suuntaisin kotiin, höntsäisin taas hetken ja rauhottuisin, pukeutuisin mun uusiin vaatteisiin ja lähtisin parhaiden kavereiden kanssa bilettämään. Bileistä/baarista suunnattais Jamin kanssa taksilla kotiin ja nukuttais pitkälle seuraavaan aamuun, eikä krapulaa näkyis mailla halmeilla.

Kun pitää tavotteet tällä tavalla matalina, niin kokee täydellisiä päiviä useampia kertoja vuodessa :-)

Ootko tyytyväinen elämääsi?
En kaikinpuolin, mutta suurinpiirtein kyllä kun mulla kuitenkin on katto pään päällä ja terveys reilassa. Huonomminkin voisi mennä.

Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Entä parasta?
Pahoja juttuja on monia ja niitä voi tapahtua mimmosissa mittakaavoissa tahansa, mutta mun elämässä pahin juttu ois varmaan totaalinen yksinjääminen ja syrjäytyminen. Pää hajoais.
Parasta ois tällä hetkellä, jos perhepiirissä tapahtuis yhtäkkinen ympärikäännös kaikessa, saisin mieluisen opiskelupaikan ja/tai työpaikan sekä asunnon kesän aikana!

Mitä et voi sietää toisessa ihmisessä? Mitä arvostat?
Arvostan aitoutta ja sitä ettei ota liian tosissaan kaikkea mitä joku sanoo. Sietämättömyyden rajoja havitteleekin sit ne tosikot, jotka pitää mua julmana ihmisenä, koska nauran julmille vauvavitseille. Myös yksinkertasesti tyhmät ja minäminäminä -tyypit ottaa päähän toisinaan.

Joku (pieni) asia, josta vaan tulee niin onnelliseksi? :)
Mukavat perjantai-iltapäivät kun tulee (tulin) koulusta kotiin, äiti ja iskä on käynyt kaupassa ostamassa jääkaapin täyteen hyvää ruokaa ja kotona on rauha maassa:-)

Mitä asioita haluaisit muuttaa luonteessasi?

Oon pitkään halunnut ottaa asiat vähän rennommin, oon aina ollut semmonen hätähousu. Seurustelun myötä oon siinä onneks myös petrannut itteeni, miesten seura tekee ihmeitä.

Millasena näät ittes kymmenen vuoden päästä?
Varmaan ihan tavallisena naisena, luultavasti (toivon mukaan) oon niihin aikoihin jo asettunut aloilleni ja perustanut perheen! :-)

Kerro joku hyvä vitsi!
Mulla on niin surkee ja ennen kaikkee musta huumorintaju, etten haluu kertoo teille mun mielestä hyviä vitsejä :-D Vähän mua vihattais blogimaailmassa sen jälkeen!

Nää oli sitten niitä ihan kaikkein syvällisimpiä ..
Ootko paavo pesusieni vani? :)
En oo koskaan kuullut Paavo Pesusienen liittyvän millään tavalla Chevrolet Vaniin

Ootko juonu kaakaota kermalla? (musta on hyvää se)
Aina lorautan tölkillisen ruokakermaa kaakaooni

Tykkäätkö pavuista?
Tomaattikastikkeessa

Tykkäätkö kavereista?
En, vihaan niitä kaikkia.

Mitä haluat tehä huomenna? xD
Matkustaa maailman ympäri mutta ainahan sitä haluta saa..

Mikä on sun unelma-ammatti, esim. ahtaaja?
Kuninkaallinen pyllynpyyhkijä

Osaatko autoilla? autolla siis :D
Autoilen mieluummin polkupyörällä

Ootko ottanu ikinä kakoseen? :)
Minne?


ask4
Bloggaamisen hyvät ja huonot puolet?
Hyviksi puoliksi luettelisin ehdottomasti piristävän palautteen ja luomisen ilon, huonona puolena nään sen inspiraationpuutteen minkä bloggailu välillä aiheuttaa.
Myös pikkuriikkisiin asioihin tarttuvat ja niistä kärkkääseen sävyyn nillittävät, erityisesti mua koskaan henkilökohtasesti tavanneet ihmiset, on yks suurimmista vioista, joita blogimaailmasta löytyy.

Koska aloitit bloggaamisen?
3 vuotta sitten.

Onko sua koskaan kaduttanu blogin perustaminen?
Kysytki vielä! Joskus oikeesti tulee hakattua päätä seinään tän touhun kanssa, mutkun joku on koukuttavaa niin se on koukuttavaa.

Ostitko itse ensimmäisen järjelmäkamerasi ja onko tuo Canon 550D se?
Canon EOS 550D oli synttäri+joululahja vanhemmilta vuonna 2011. Sitä ennen mulla oli Canon EOS 450D jonka sain kun mun pokkari hajosi. Nykyisin toi 450D on mun pikkuveljen ja muun perheen käytössä.

Minkä objektiivin haluaisit?
Canon EF 15mm f/2.8 fisun mutta haluamiseks se taitaa jäädäkin, kun sitä ei enää markkinoilla ole. Pitää joku muu fisu keksiä! :-D Toinen olis sitten 50mm f/1.4.

Mistä sait idean bloggaamiseen?
Se oli semmonen keskellä yötä päähän pälkähtänyt idea :-D

Oisitko ikinä uskonu saavas näin paljon lukijoita ?
En tosiaan, etenkään tälle uudelle blogille :-D

Oletko ajatellut bloggaavasi pitkään?
En tiedä vielä, joskus tekis mieli lopettaa tää kun seinään mutta silti tekee aina mieli palata bloggeriin uudestaan ja uudestaan.

Voisitko kuvitella tapaavasi lukijoitasi ja että teistä tulisi kavereista esim.?
Pariin lukijaan olenkin tutustunut facebookin kautta ja näin, että ei se mahdotonta oo, mutta mieluummin tutustun ihmisiin jotain muuta kautta :-)

Mitä mieltä oot esim. 10 tai 12-vuotiaiden bloggaamisesta?
En oo törmänny tämmösiin niin en osaa sanoa :-D Mut jos tuon ikäsiä bloggaajia oikeasti on, niin semmosta höykytystä tää välillä osaa olla, et toivoisin heidän jättävän blogihommat hautumaan ainakin pariks vuodeks vielä.

Lempibloggaaja?
Ei mulla oo mitään lempibloggaajaa, koska en oikeasti tunne niin montaa bloggaajaa valitakseni lempparin.

Mitkä ovat suosikkiblogejasi? :)
Kiian, Marian, Lilyn, Krissyn, Hennan, Auroran sekä Jatan ja Jennan blogit nyt ainakin :-)

PS katellaan noita normipostauksia ja kaikkea muutakin vähän myöhemmin, koitan saada nyt blogin ulkopuolisen elämäni back on track! Kolmososa näistä on vielä tulossa ajastettuna :-)

ANSWERS I

4. huhtikuuta 2013

ask1
Toinen nimi?

Kaarina

Onko sulla lempinimeä/onko ollut? Jos on, millainen/millaisia lempinimi/lempinimiä?
Mut tunnettiin yläasteella paremmin nimellä Tsena, ihan vaan koska niin Jenna sanotaan "englantilaisittain".

Mitä harrastat, vai harrastatko mitään?
Koitan talvisin käydä laskettelemassa niin paljon kuin mahdollista ja se onkin onnistunut nyt viimesenä 8 vuotena peräkkäin, mut tänä talvena en oo päässyt vielä  kertaakaan rinteeseen kun ei oo ollut rahaa eikä aikaa. Eikä oikeestaan seuraakaan, kun Janne ei enää halua lähteä rinteeseen mun kanssa ja jätkät viihtyy paremmin streetissä kuin normirinteissä :-D Lenkkeilen myös, jos sitä vielä voi harrastukseks sanoa ja tykkään lukea kirjoja sekä kirjotella ihan omaks iloks muitakin tekstejä kuin tätä blogia.

Mitä oot harrastanu?
Hiihdin koko pienen ikäni aina 13-vuotiaaksi asti, jonka lisäks oon sit vuosien varrella harrastanut myös uintia, telinevoimistelua ja vähän kaikennäköstä muutakin. Oon aina tykännyt lukea kirjoja ja pitänyt sitä yhtenä harrastuksenani, tää blogikin on ollut mulle nyt pelkkä harrastus jo pitkän aikaa ja sellaisena tän luultavasti tahdon myös pitää :-)

Onko sulla lemmikkiä?
2 koiraa kyllä

Entä sisaruksia?
Niitäkin kaksin kappalein, pikkuveljiä molemmat.

Mitä pelkäät?
Ahtaita paikkoja, lehmiä ja neuloja. Kyllä kuolemakin pelottaa, mut se on väistämätön juttu.

Pelkäätkö hämähäkkejä?

En mä niistä nyt mitenkään erityisemmin pidä, mutta iskä opetti mulle kun olin pieni että hämähäkit on tämmösessä vanhassa talossa hyödyllisiä kun ne pitää kaikki muut öttiäiset poissa!

Onko sulla mottoo, ja jos on, niin mikä?
Se ikuinen klisee "Mikä ei tapa, se vahvistaa".

Uskotko Jumalaan?
Uskon johonkin suurempaan voimaan mikä ohjailee kaikkea, mutta se ei oo Jumala.

Mitä sä teet vapaa-aikanas yleensä?
Mä vaan jumitan kotona, en tee mitään erikoista. Joko omassa kotona tai Jamin kotona. Teen ruokaa ja leivon, siivoan, käyn ajelemassa tai sit vaan katon telkkaria/selaan Netflixistä jotain jännää katottavaa. Pari kertaa kuukaudessa käyn kavereiden kanssa juhlimassa, joskus vähän useemmin jos tulee jotain juhlimisen aihetta muutakin kuin että on viikonloppu :-D Kesällä grillaillaan ja istutaan iltaa kavereiden kanssa tosi paljon sekä pyöritään kaupungilla.

Oliko sulla "kapinavuodet"? Jos, niin kuinka pahasti kapinoit vastaan?
Oli, olin ihan hirveä vaikkakin sen aikasiin kavereihin verrattuna melkonen lammas :-D Halusin tehdä kaikkea, olin olevinani jotain hienoa ja yritin parhaani mukaan kapinoida äidin ja isän asettamia sääntöjä vastaan (kotiintuloajat, päihteet, kotityöt). Lopulta mun kiltti ja herkkä perusluonne anto periks ja musta tuli vihdoin normaali. Pahin kapinaikä mulla taisi olla siinä 14-15 vuoden nurkilla, ennen kun rupesin seurustelemaan Jamin kanssa!

Koetko olevasi hyvin kasvatettu?
Joops, vaikka toi teinikapina tulikin koettua, oon silti kiitollinen mun vanhemmille kaikesta siitä mitä ne on mun vuoksi tehnyt ja pitänyt kiinni kurista ja nuhteesta, vaikka oonkin yrittänyt pistää vastaan.

Olitko suosittu yläasteella?
Enpä mitenkää erityisemmin :-D Olin tosi aktiivinen yläasteelainen ja olin mukana lähes kaiken järjestämisessä, ni mut kyllä tiedettiin, mutta en pitäny itteeni mitenkää suosittuna. Olin kuulemma just semmonen, millasia Jami inhos yläasteella :-D

Millaisia piirteitä arvostat ihmisessä?
Aitous, huumorintaju ja terve järki. Umpiluotettavaan ihmiseen en oo törmännyt ennen Jamia, niin sen takia en osaa sitä arvostaa sillä tavalla suuremmassa mittakaavassa. Jos ihminen on aito, fiksu ja se saa mut nauramaan, niin mikä vaan on mahollista!

Luetko koskaan sanomalehteä?
Pyrin lukee muutaman kerran viikossa lehden! Meille ei kotiin tuu sanomalehtiä, mut käyn pari kertaa viikossa aina mummolla ja siinä samassa tulee se lehti lukastua, joskus useempiki, jos on parin edellisen päivän lehdet lukematta. Ja sit kun käyn kirjastossa niin luen siellä jos on vapaana enkä oo päivän lehteä lukenut.

Uskotko Jumalaan?
Uskon johonkin suurempaan voimaan mikä ohjailee kaikkea, mutta se ei oo Jumala.

Minkä ikäsenä olit ekan kerran kännissä?

14-kesäsenä varmaankin!

Minkä ikäsenä joit alkoholia ekan kerran?

No maistanu oon varmaan jo joskus alakoulu-ikäsenä :-D

Poltatko ?
Alkoholin vaikutuksen alaisena kyllä, muuten en niinkään.

Onko tupakointi mielestäsi pahe ?
Ei jos siitä ei tee pahetta. En katso tupakoitsijoita pahalla silmällä ja pahimmalla hetkellä sallin itsellenikin välillä ne hermosauhut, kuitenkaan tekemättä siitä päivittäistä tapaa.

Mainitse joku huono kirja
Vaikee kysymys .. Yleensä jos on kirjastosta tarttunu matkaan joku huono kirja, en oo ees vaivautunut enää katsomaan mikä sen nimi oli. Yks mistä en oo koskaan niin välittänyt, on Goosepumps-sarja :-D

Onks sulla mitään erikoisia tapoja?
Otan Manun aina mun mukaan vessaan jos se on jossain lähettyvillä .. Tai no, kun avaan vessan oven, Manu pinkasee sinne ja istahtaa vessan matolle ja kattoo semmosella ilmeellä että "no eikö sua nyt pissatakaan?" :-D Tiskatessa asetan tiskit puhtaimmasta likaseen ihan konkreettisessa järjestyksessä (esim ensimmäisenä joku vesilasi, josta on juotu kerran ja viimeisenä kattila, johon on juuttunu aamuset kaurapuurot), mun on aina laitettava ensin kengät jalkaan ja sit vasta meen pesemään hampaat.  Se sujuu mun mielestä nopeemmin niin päin :-D Eipä tuu muita nyt mieleen?

Kenen artistin/bändin keikalle menisit jos saisit ilmaisliput?
Teflon Brothers, Ellie Goulding, Kelly Clarkson, Avicii, Mac Miller, Wiz Khalifa ..kyllä näitä tulee kun ruvetaan miettimään!

Oletko aamuvirkku kesäisin?
On pakko olla, mun huoneeseen porottaa aurinko sen 12h päivässä ja jos en herää ennen puoltapäivää, saan olla vaihtamssa hiestä likomärkiä lakanoita heti ensitekijöiks.

Pidätkö maidosta?

Joo!

Ootko koskaan ollu yötä sairalassa? jos niin miksi?
Sillon kun synnyin, niin kyllä :-D

Kuinka usein käyt elokuvissa?
Tosi harvoin, pari kertaa vuodessa ehkä. Kattelen leffoja mieluumin kotona.

Ootko ns. "Never too old for Disney"?
Ehkä vähän, tosin oonko ainoo jonka mielestä nää uudet Disney-leffat alkaa olla ihan jäätävää kuraa? Se Räyhä Ralf esimerkiks, mitä ihmettä :-D

Ihanneikä?
27. Se on jo aikuinen mutta kuitenki tarpeeks nuori ollaksee liian aikuinen.

Tykkäätkö lukea kirjoja?
Oon varsinainen lukutoukka!

Aamu- vai iltaihminen?
Oon yöihminen :-D

Saatko viikko - tai kuukausirahaa ?
En saa, mutta käyn mummolla ja papalla pari kertaa kuukaudessa siivoamassa pientä palkkaa vastaan :-)

Millaista musiikkia kuuntelet?
Laidasta laitaan emokirkumisesta suomi-iskelmiin ja listahiteistä housejumputukseen.

Kumpi mielummin, villi bileilta vai rauhallinen koti-ilta?
Molemmille on hetkensä!

Jos saisit ottaa autiolle saarelle 3 asiaa, mitkä ne olis?
Jonkun vempeleen millä pääsisi sieltä pois, siihen vempeleeseen sitä ainetta millä se kulkee ja rutosti ruokaa.

Mitä mieltä oot Justin Bieberistä?
Sen ura on niin pian ohi jos se tota menoo jatkaa, mitä nyt noita sen toilailuja oon netistä lukenut.

Tykkäätkö tulisesta ruuasta?
Määrittele tulinen, meillä on esimerkiks Jamin tai iskän kanssa ihan eri käsitykset tulisesta ruoasta :-D Mausteinen ruoka on kyllä hyvää ja iskän kanssa oppinut syömään niitä tulisiakin hornetteja ilman hirveetä hapenhaukkomisreaktiota ja hikoilua, mutta mieluumin tilaan esimerkiks kebabini mietona :-D

Tykkäätkö matkustella ulkomailla vai ootko enemmän semmonen "Oma koti kullan kallis" tyyppi?
Matkustelu on aina hauskaa ja oon aina innoissani oli tiedossa sitten reissu kotimaan sisässä tai kaukomailla, mutta kotiin on silti aina ihanaa palata. Suomalaiset ruisleipä ja maito on parasta, tulisin pitemmässä ajassa hulluks ilman niitä ♥

Ootko luova? (maalaatko, piirrätkö, harrastatko jotain soitinta yms vapaa-ajalla?)
Oon semiluova. En osaa soittaa paljoa mitään, ukkonooan nokkahuilulla ja jonku smoke on the waterin kitaralla, mutta piirtämisestä tykkään ja oon siinä mielestäni ihan hyvä. Kirjottelen myös huvinvuoks, juttuja jotka ei blogiin tule, ja pidän sitä jonkintason luovana harrastuksena.

Tykkääks Joulusta?
En tällee vanhempana oo enää ollut niin jouluihminen, se kun on välillä vähän semmosta suurta hälinää tyhjästä. Täältä voi lukee mun mietteitä joulusta enemmän!

Mistä pidät itsessäsi?
Tällä hetkellä en paljoa mistään, on jotenki kauheen epäonnistunut olo :-D

Yks asia mitä et vaan osaa vaikka oot kuinka harjoitellut?
Kytkimen smoothi käyttö on edelleen sietämättömän vaikeaa, ehkä tolla parin kuukauden pelkällä automaattivaihteisella autolla ajelu on tehnyt tehtävänsä :-D 2. vaihetta kauhulla odottaen!

Jos haluaisit osata yhden uuden asian mikä se olisi?
Priorisointi, oon maailman epäloogisin ihminen enkä osaa aina pistää asioita tärkeysjärjestykseen tai mihinkään muuhunkaan järjestykseen :-D Ja okei se kytkimen käyttö.

Yks ruoka jota et voi sietää?

Syön kaikkea mitä tarjotaan, mutta hillosipulit aiheuttaa mussa niin kauhean puklureaktion ettei oo tosikaan! Niitäkin on tullut kohteliaana nassutettua, kyyneleet silmissä ja oksennus kurkussa.

Paras lukiomuistosi?
Penkkarit ehdottomasti! Wanhoissa tykkäsin enemmän niistä harjotuksista kuin itse h-hetkestä :-D

Kuinka monta vuotta oot ollu kesätöissä?
- En oo koskaan ollut minkäänlaisissa töissä :-D

Kuvaile itsees 3 adjektiivilla.
- Itsenäinen, äitimäinen ja tällä hetkellä ehkä pikkusen sulkeutunut.

ask2
Miks Jamia ei näy enää sun kuvissa ?

Ei oo tullut mitään erityisempiä hetkiä, joissa se olisi kuviin eksynyt. Ei se ennenkään oo blogissa talvisaikaan kauhean paljoa esillä ollut? :-o

Mihin ihastuit ensimmäisenä Jamissa?
Sen loputtomiin juttuihin ja huumorintajuun!

Onks Jami sun tossun alla?
Ei :-D Ei olla kumpikaan kummankaan tossun alla.

Mikä on ihaninta mitä sinulle on koskaan sanottu?
Mä inhoon tätä kysymystä :-D Mulle on 18 vuoden aikana sanottu niin paljon ihania asioita, että ei niistä väkisinkään voi ees yrittää muistaa sitä numero unoa.

Uskotko olevasi jamin kanssa vielä 30 vuoden päästäkin ?
En usko mihinkään mutta toivo on kova!

Mitä hyviä/huonoja puolia Jamissa on?
No Jami on kyllä eittämättä melkosen laiska, mutta siinä on kuitenkin se hyvä juttu et jos se sit johonki ryhtyy niin se suorittaa aikeensa kunnialla loppuun. Mua myös välillä ärsyttää Jamin helposti vituralleen menevä unirytmi, tossa muutama yö sitten mä heräilin puoli 8 aikaan aamulla kun aurinko rupes sohii verhojen välistä, niin Jami istu vielä tietokoneella, siinä missä se oli istunut 8 tuntia aikasemmin kun mä olin käynyt nukkumaan.
Hyviä puolia siinä on ihan ensimmäisenä sen huumorintaju, vielä parempi on että mulla on aivan yhtä hämärä huumorintaju kun sillä niin ei tuu loukkaannuttua sen vitseistä. Ei olisi ensimmäinen kerta kun se tökkii mun mahaa ja laulaa Pullavaa, kun mä syön jotain. Siinä on nopeesti maidot ja pullat sylissä, kun repeen ihan hervottomaan räkänauruun.
Jami on myös lempeä, rakastava, kärsivällinen ja fiksu, musta on ihanaa, kun voin sen seurassa heittäytyä välillä täysin tietämättömäks ja Jami sitte vääntää mulle ratakiskosta, että mitä mikäkin meinaa hermojaan menettämättä :-D

Millaset on sun ja Jamin unelmahäät?
Kesähäät nyt ainakin! Ja pidän kiinni siitä ettei niitä juhlita missään kamalalla seuraintalolla tms hirvitysmestassa, ne on musta aina poikkeuksetta kauhean kalseita ja mauttomia :-D Haluun pikkusen jotain luksusta ja erilaista. Suurin haave olisi saada mummo ja pappa seuraamaan meidän vihkivaloja, ihan paikan päältä.

Voisitko kuvitella että menisitte Jamin kaa häät sulhasen tapaan -ohjelmaan? Miks joo/ei?
Juu en voisi. Koska sillon meidän häissä varmaan syötäis kebabia ja mä pukeutuisin johonkin mikä paljastaa enemmän kuin peittää :-D

Miten Jami pärjäis häidenjärjestäjänä? Osaisko se valita sen oikean mekon, vai meniskö kaikki ihan mönkään?

Haha varmaan aika huonosti, ohjelman se kyllä osais häihin suunnitella ja hauskat häistä tulis aivan varmasti, mutta niinku jo sanoin .. Ei Jamista hääsuunnittelijaksi muilla saroilla oikein oo. Sitä kun ei varsinaisesti edes kiinnosta tuleeko sinne vieraiden pöytiin nyt ruusuja vai orkideoita, se on tyypillinen mies.

5 parasta ominaisuutta Jamissa?
Huumorintaju, luotettavuus, lujuus tai semmonen tietynlainen jämpteys, ystävällisyys ja aitous!

Onko jami sun eka poikaystävä, vai seurustelitko joskus ennen jamia? (:
Oon "seurustellu" pari kertaa ennen Jamia jos jätetään ala-astepelleilyt pois laskusta, ja nekin on molemmat ollu alle parin kuukauden keissejä. Eli sillee laskisin Jamin ekaks oikeeks poikaystäväks :-D

Kuka on sun sukulaisistas sulle rakkain ja läheisin, jos omaa perhettä, mummoja, pappoja ei lasketa?
Kummipoika ja hänen äiti (eli mun serkku!)

Voisitko lähteä vaihtoon ja jättää Jamin tänne vuodeks? Entä mitä sanoisit, jos Jami yhtäkkiä haluaisi lähteä vuodeksi ulkomaille ilman sua?

Munhan piti lähteä vaihtoon lukion vikaksi vuodeksi, mutta rupesin seurustelemaan Jamin kanssa niin se sitten jäi. Ulkomaille voi lähteä milloin vain, rakkaus ja sielunkumppani ei kävele vastaan joka päivä. Ja ihmettelisin Jamin touhua varmaan jonkun verran, koska se parin vuoden takasen Espanjan reissunsa jälkeen totes ettei halua lähteä viikonloppua pidemmäks ajaks ulkomaille ilman mua :-D Mutta jos se haluais kavereidensa kanssa reissuun lähteä niin totta kai se sais lähteä, meillä vaan on samat kaverit niin en sit tiiä. Jami myös pelkää hämähäkkejä, joten se siitä kaukomaille matkustamisesta sitten ...

Kollaaseissa esiintyvät kuvat lähteineen mun weheartit-profiilissa

SPORTY SHOPPING

2. huhtikuuta 2013

skiii
Tässä vähän tätä mun laskukampetta, kun siitä kyseltiin. Tietenkin miinus itse välineistö, joka on vielä varastossa oottelemassa reissua :-D Meillä on Jamin kanssa samislasit!
IMG_8019 IMG_8008 Aamuvirkku täällä taas morottelee! Oon ollu pystyssä nyt kellon ympäri ja vauhdissa semmoset 10 tuntia, just pääsin kotiin. Aamu alko mukavasti verhojen rakosista läpi puskevien auringonsäteiden saattelemana ja oli mukava kun pääsi äitin kyydissä mummolan aamupalapöytään. Olin kyllä sekasin ku seinähullu vielä siinä vaiheessa aamua, mut kun sai vähän murua rinnan alle, lähti päivä käyntiin ihan mukavasti!

Iltapäivällä suuntasin mummolasta mummolaan, mun mummot kun asuu about 1-2km päässä toisistaan :-D Tän toisen mummon kanssa oli tarkotus lähteä ostamaan mulle laskettelukypärä Levin reissua varten, mä kun oon tähän asti käyttänyt mun setäpuolen vanhaa kypärää ja nyt tuli semmonen kutina että ois pikkuhiljaa aika haalia ikioma semmonen! Käytiin ensin Stadiumissa mutta sieltä oli talvikamppeet jo otettu pois myynnistä, joten suunnattiin samointein Kärkkäiselle. Tosin hotkastiin me siinä välissä yhet jätskit Ciao-kahvilassa ..
Käkkäräisellä törmättiinkin sit ihan huimiin kausialennuksiin ja sopiva kypäräkin löyty pienen etsinnän jälkeen. Oltiin jo suuntaamassa yläkerran urheiluosastolta kassalle, kun spotattiin mummon kanssa semmonen koju, jossa oli kaikenlaisia kenkiä puoleen hintaan. Pienimuotosen alelaarin tonginnan jälkeen (meijän erikoisala), tuli vastaan nuo Niken Equalonit sopivassa koossa! Löytyy Nike + iPod -systeemiä, keveyttä ja vaikka mitä! Toi iPod-anturi tosin puuttuu, pitää se hommata vielä :-D Alkuperänen hintakin oli heräteostoksena tehdyille popoille melko suolanen 120€, mutta -50% alennuksen jälkeen sekin vähän helpotti. Mummo mulle toteskin, että sponssaa ihan mielellään mun liikkumisen iloa ja sen turvallisuutta. Sain juosta noissa lenkkareissa hyvä etten koko Kärkkäisen yläkerran ympäri ennen kun mummo vakuuttu siitä, että ne on hyvät jalassa. Älkää silti vielä tulko lellipennusta tmv saarnaamaan – lupauduin mummon työjuhdaksi loppukevään ajaksi!

Nyt on mun vihdoin aika keskittyä 3. asteen hakuun. Se on hyvä jättää näin viimetinkaan, kun ei osaa millään päättää, että mitä sitä haluais tehdä. Tänä aamuna totesin sen olevan enää ihan se ja sama, kun todennäköisesti haen ensi keväänä uudelleen, nyt kun ei vaan tunnu mikään kiinnostavan. Peukut ristiin ja varpaat pystyyn, ehkä mä vielä löydän sen unelma-alani ..ehkä :-D

Featured posts

Copyright © And then she grew up
Design by Fearne